Talvisodan ja jatkosodan aikana Suomen Gummitehdas keskittyi puolustusvoimien tarpeisiin, pääroolissa kuorma-auton renkaat ja erikoistuotteet. Maan ainoa rengastehdas oli elintärkeä sotatarviketuotannolle. Erityisen tarpeellisia rintamalla olivat hevoskärryjen Paavo-renkaat. Kumipyöräkärryillä huoltokuljetukset onnistuivat äänettömästi etulinjaan asti.
Gummitehdas myös lahjoitti yhdessä Suomen Kaapelitehtaan kanssa puolustusvoimille amerikkalaisen Brewster-hävittäjän. Nimikkokone BW-355 sai lempinimen ”Noka”.
Raaka-ainepula ja toimitusvaikeudet ajoivat korvaavien aineiden käyttöön. Saksasta saatiin synteettistä butadieenikumia, Bunaa. Amerikkalainen vastine oli GR-S (Government Rubber Styrene). Synteettisen kumin pakkasominaisuudet ja joustavuus olivat luonnonkumia heikommat. Suomessa kehiteltiin myös kotimaista synteettistä kumiseosta ja kokeiltiin kumivoikukan viljelyä.
Myös kemikaaleista, kuten noesta, oli pulaa. Reseptejä piti soveltaa saatavissa oleville aineille, jolloin koostumus vaihtui jo ennen kuin ajokokemuksiakaan oli ehditty saada.
Romukumista valmistettiin uusiokumia eli regeneraattia. Maanlaajuiset keräykset tuottivat hyvän tuloksen ja Nokian rautatieasema täyttyi rengasröykkiöistä. Regeneraattia hyödynnettiin enemmän polkupyörän- kuin autonrenkaissa.
Sodan ponnistusten keskellä Gummitehtaalla uskottiin tulevaan. Uuden rengastehtaan rakennustyöt käynnistyivät vuonna 1943 ja sodan jälkeen vuonna 1946 aloitettiin tuotanto. Sodan päätyttyä pystyttiin vastaamaan henkilöautojen patoutuneeseen rengastarpeeseen. Vuonna 1948 valmistus kasvoi yli puolella, kun Nokialla tehtiin 40 000 autonrengasta.
Erikoistuotteita hävittäjiin ja pommikoneisiin: Nokian Nopsa ja Brewster-372
Suomen Gummitehdas toimitti sodan aikana tarvikkeita ilmavoimille. Tampereella toiminut Valtion Lentokonetehdas etsi rengasta lentokoneen kannuspyöräksi. Kyselijä epäili erikoisrenkaan saatavuutta, mutta Gummitehtaan rengasosaston yli-insinööri Ensio Salmenkallio tiedusteli vain tarvittavaa kokoa ja toimitti saman tien sopivan renkaan. Kyseessä oli kottikärryn rengas kokoa 12x4. Nokialaisilla renkailla saivat laskeutua ja nousta vielä monesti sekä suomalaiset koneet että Blenheimit, Brewsterit ja Messerschmitit.
Brewster oli Yhdysvaltain laivaston toisessa maailmansodassa käyttämä hävittäjäkone. Brewstereihin Yhdysvalloissa asennettu täyskuminen kannuspyörä sopi laskeutumiseen laivastontukialuksille, mutta Suomen huonokuntoisille lentokentille se oli liian pieni. Suomalaiset vaihtoivatkin omien koneidensa kannuspyöräksi suuremman ja vahvemman renkaan, joka oli Nokian ilmakumirengas Nopsa. Nopsaa käytettiin tuolloin yleisesti kottikärryn renkaana.
Sotien jälkeen lähes kaikki Brewsterit romutettiin niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin. Ainoastaan yksi kone on säilynyt jälkipolville. Vuoden 1942 kesäkuussa luutnantti Lauri Pekuri onnistui tekemään palavalla Brewster-372 koneellaan pakkolaskun korpijärveen Itä-Karjalassa. Kone vajosi ehjänä järven pohjaan. Se löydettiin elokuussa 1998 useiden vuosien sitkeiden etsintöjen jälkeen. Brewster-372 ja Nopsa-kannuspyörä ehtivät olla veden alla 56 vuotta. Nostohetkellä Nopsan rengaspaine oli edelleen kohdallaan.
Kuva: Hävittäjäkone Brewster-372. Korpijärvestä nostetun koneen kannuspyöränä Nokian Nopsa -kottikärrynrengas.
Kumivoikukka
Sodanaikaisen raaka-ainepulan helpottamiseksi Suomessa yritettiin saada kotimaista luonnonkumia kumivoikukasta (Taraxacum kok-sagis).
Kesällä 1943 alkanutta viljelykokeilua johti professori Otto Valle Maatalouskoelaitoksella Tikkurilassa, ja 1 – 10 aarin laajuisia viljelmiä oli ympäri maata. Myös Nokialla oli oma voikukkapelto. Saatua kumiainetta verrattiin Savion tehtaan laboratoriossa tropiikin luonnonkumiin. Laatu vastasi kumipuusta juoksutettua kautsua, mutta työlään erotusmenetelmän ja pienen sadon vuoksi kumivoikukkaa ei pidetty kannattavana. Yhtä kumitonnia varten olisi tarvittu 10 hehtaarin viljelyala. Kumivoikukkakokeilu päättyi vuonna 1947.
Kuva: Renkaan pääraaka-aineet ovat luonnonkumi, synteettinen kumi, noki ja öljy. Noin puolet nykyajan renkaissa käytetystä kumista on edelleen luonnonkumia.
Regeneraatti
Vuonna 1940 kierrätettävistä auton ulkorenkaista maksettiin 2 markkaa ja sisärenkaista 4,5 markkaa kilolta. Sotavuosina uusia kumituotteita sai ostaa vain romukumia vastaan. Suomen Gummitehtaalla toimi erityinen regeneroimislaitos romukumin jalostusta varten. Työ oli varsin haastavaa. ”On helpompaa tehdä omeletista kuorellisia munia kuin kumiromusta raaka-kumin veroista tavaraa”, luonnehti rengasosaston johtaja Ensio Salmenkallio.
Kuva: Kumiromua Nokian rautatieasemalla jatkosodan aikana.
Talvirenkaita kaikille teille
Kun Hakkapeliitta syntyi, liikenteessä uurastivat erityisesti kuorma- ja linja-autot. Sota-aikana tämä korostui, ja kuljetusliikenne hallitsikin teitä toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan saakka. Luotettavaa talvirengasta tarvittiin monenlaisiin erikoisautoihin, kuten paloautoihin, tukkikuorma-autoihin ja lumiauroihin. Kuorma-autoille kehitetyn Kelirenkaan perinteitä jatkoi menestyksekkäästi vuonna 1940 suunniteltu kuorma-autojen Hakkapeliitta.
Kuva: Kuormurin talvirengas tositoimissa Suomen Kainuussa. Toisen maailmansodan jälkeen kuorma-auto korvasi tukkikuljetuksissa hevosen.