Renkaiden kehitystyötä pohjoisella vimmalla

Rengas on yllättävän tekninen tuote, komponenteista rakentuva kokonaisuus, jolta vaaditaan paljon. Autosi aktiivinen turvavaruste, ainoa kosketuskohta maahan. Toimivan renkaan kehittämistyö vaatii teknistä osaamista, kokemusta, johdonmukaisuutta, periksi antamattomuutta, runsaasti työtä ja pohjoista vimmaa.

Nokian Renkaiden tuotekehityksen ydintehtävä on kehittää maailman parhaita talvirenkaita ja metsäkonerenkaita. Tuotekehityksen perusperiaate on säilynyt samansisältöisenä jo 80 vuoden ajan; vaativa päämäärä on kehittää renkaita pohjoisten olojen kuljettajille, jotka arvostavat turvallisuutta ja vaativat renkailta luotettavaa toimivuutta kaikissa ajotilanteissa.

Johtoajatuksena on kestävän turvallisuuden periaate: renkaan turvallisten ominaisuuksien tulee säilyä renkaassa lähes muuttumattomina renkaan vanhentuessa ja kuluessa.

Turvallisuutta parannetaan uusien teknisten innovaatioiden avulla

Turvallisuuden ja taloudellisuuden ohella korostetaan tuotteiden edistyksellisyyttä ja omaleimaisuutta. Tuotekehitysprosessit tähtäävät ideoiden tulokselliseen jalostamiseen ja kaupallistamiseen.

Nokian Eco Stud 8 –nastakonsepti, pumppulamellit, Nokian Cryo Crystal –konsepti, venturiurat, Silent Groove Design tai kulumismittari (DSI) ovat vain muutamia esimerkkejä renkaiden turvallisuutta ja käyttömukavuutta parantavista innovaatioista. Kiivaan tuotekehityksen tuoreimmissa tuloksissa, Nokian Hakkapeliitta 8:ssa, Nokian Hakkapeliitta R2:ssa, Nokian WR SUV 3:ssa ja Nokian Hakka Blackissä kiteytyykin rengasalan huippuosaaminen myös monien uusien innovaatioiden muodossa.

Tiukka erikoistuminen ohjaa tuotekehitystä

Renkaiden kehittäminen vaatii tarkkaa, kohdennettua suunnittelua. Erilaiset markkina-alueet tarvitsevat omia yksilöityjä tuotteita, täsmäinnovaatioita. Markkinat ja kuluttajaryhmät pirstaloituvat yhä voimakkaammin. Tuotekehitys seuraa tarkasti kuluttajatarpeiden liikkeitä ja muutoksia ja pyrkii ennakoimaan käyttäjien toiveita.

Autojen suorituskyvyn lisäännyttyä matalaprofiilisten, korkeiden nopeusluokkien henkilöautonrenkaiden kysyntä on kasvanut, ja Nokian Renkaat on tuonut tähän segmenttiin runsaasti uusia tuotteita. Raskaiden renkaiden tuotealueella on panostettu erityisesti radiaalirakenteisiin erikoisrenkaisiin. Uusia renkaita on kehitetty niin metsäkoneisiin, kuorma-autoihin kuin armeijan ajoneuvoihin. Pinnoitusmateriaalien tuotekehityksessä hyödynnetään Nokian Renkaiden monipuolista ja syvällistä rengasteknologista tietotaitoa.

Turvallisia räätälöityjä tuotteita

Huolellisesti eri markkinoille räätälöity kattava tuotevalikoima uudistuu nopeasti: uusien tuotteiden osuus on vähintään neljännes vuotuisesta liikevaihdosta. Yli puolet tuotekehityspanostuksista käytetään tuotteiden testaamiseen. Yhtiö testaa autenttisissa olosuhteissa Ivalossa, Suomen Lapissa. Napapiirin pohjoispuolella kehitetään testivoittajarenkaat, joiden toimintaan kuluttajat ympäri maailman voivat luottaa. Hyvä talvirengas toimii loogisesti ja yllätyksettömästi kaikissa tilanteissa.  Täysin uuden henkilöautonrenkaan kehittäminen kestää 2 - 4 vuotta.

Uudistuva ja innovatiivinen tuotevalikoima huomataan ja tunnustetaan. Turvallisia, luotettavia renkaita arvostavat rengasliikkeet, kuluttajat ja kriittiset autolehtien testaajat. Huolellisesti eri käyttökohteisiin räätälöidyt, tiukat testit läpäisseet renkaat vakuuttavat. Ne avaavat tietä menestykseen.