Mukana Turvassa Tiellä -kampanjassa
Turvassa tiellä -kampanja pyrkii vaikuttamaan erityisesti nuoriin kuljettajiin kasvattamalla sitä ymmärrystä, tietoa ja taitoa, joka tiivistyy ratin ja penkin välissä.
Meitä ympäröivän maailman huomioimisella on pitkät perinteet aina 1900-luvun alussa henkilöstöllemme rakennuttamista asunnoista lähtien. Vaikutuksemme yhteiskuntaan ovat moninaiset: Nokialla olemme yksi suurimmista työllistäjistä, Venäjällä rakensimme henkilöstöllemme asuntoja, maksamillamme veroilla tuemme ihmisten hyvinvointia eri maissa ja aktiivinen osallistumisemme liikenneturvallisuuden saralla parantaa ihmisten turvallista tiellä liikkumista. Me uskomme, että pienilläkin teoilla on merkitystä. Tarinoita, toimintaa, saavutuksia ja yhteisömme arjen sankareita.
Turvassa tiellä -kampanja pyrkii vaikuttamaan erityisesti nuoriin kuljettajiin kasvattamalla sitä ymmärrystä, tietoa ja taitoa, joka tiivistyy ratin ja penkin välissä.
Turvallinen liikenne 2025 -ohjelman tavoitteena on kasvattaa liikenneturvallisuusalan osaamista Suomessa sekä tukea päätöksentekoa valtakunnallisten liikenneturvallisuustavoitteiden saavuttamiseksi.
Nokialla olemme yksi suurimmista työllistäjistä, Venäjällä rakensimme henkilöstöllemme asuntoja, maksamillamme veroilla tuemme ihmisten hyvinvointia eri maissa ja aktiivinen osallistumisemme liikenneturvallisuuden saralla parantaa ihmisten turvallista tiellä liikkumista.
Vianorin henkilöstön yhteistyökykyä ja osaamista punnitaan toimipaikkojen välisessä Pitcrew Challenge -kilpailussa, joka on yksi osaamisen ja asiakaspalvelukyvyn kehittämiskeinoista.
Vuoden Hakkapeliitan valitseminen on yksi tapa osoittaa arvostusta ja palkita henkilöitä, jotka ovat omalla esimerkillään ja toiminnallaan vaikuttaneet kannustavasti työilmapiirin.
Tuotannon käytöstä poistetut hyväkuntoiset Jopo-polkupyörät lahjoitettiin Pelastakaa Lapset ry:n Sporttikummi-toiminnan piirissä oleville lapsille Pirkanmaalla.
Leningradin aluehallinto päätti tukea yli seitsenlapsisia perheitä lahjoittamalla heille 40 tila-autoa. Päätimme lahjoittaa autoihin turvalliset ja ympäristöystävälliset renkaat.
Omien ja yhteistyökumppaneiden kanssa toteuttavien projektien lisäksi tehdään myös yhteistyötä oppilaitosten kanssa, mistä on hyötyä niin opiskelijoille kuin yrityksellekin.
Vuosien saatossa tarpeettomaksi käyneet Nokian Renkaiden mainoslahjat pääsivät ilahduttamaan uusi käyttäjiä tyylikkäinä ja kestävinä henkilöstöpalkintoina.
Investointimme myötä uusiutuvien energiamuotojen käyttöaste nousee jo noin 50 prosenttiin.
Viime aikoina on virinnyt keskustelua meriin kulkeutuvista mikromuoveista, joiden yhtenä lähteenä on esiin nostettu myös autoilu.
Nokian Raskaat Renkaat voitti Kumiteollisuuden turvallisuuskävelyiden haastekampanjan. Kumiteollisuuden turvallisuuspäivänä 27.4. järjestetyn kampanjan avulla nostettiin tietoisuutta turvallisuudesta.
Nokian Renkaat on valittu Dow Jonesin kestävän kehityksen DJSI World -indeksiin. Nokian Renkaiden 2017 arvioinnissa saama vastuullisuuden kokonaisarvio nousi edellisvuodesta merkittävästi, ja yhtiö sai lähes kaksi kertaa toimialansa keskiarvoa korkeammat pisteet. Nokian Renkaiden 78 pisteen tulos jäi vain yhden pisteen päähän koko maailmanlaajuisen toimialan parhaan yrityksen pisteistä.