FacebookInstagrammenu-iconicon-playscroll-downsearchTwitterYouTube
Menu
27. marraskuu 2014 13:31 kategoriassa Yhtiöuutiset

Laaturengas on säästeliään valinta: Älä tingi turvallisuudesta

Talvirengaspakko on jo ovella. Talvikeleillä turvallisuuden tulisi olla rengasvalinnan lähtökohta. Silti moni hankkii autoonsa edullisemmat budjettirenkaat, vaikka laaturenkaisiin ostovaiheessa sijoitetut lisäeurot palautuvat takaisin ennen pitkää.

Joulukuun ensimmäinen päivä alkaa Suomessa pakollinen talvirengaskausi. Toisilla auton alle ovat päätyneet vanhat talvirenkaat, ja edessä saattaa olla uusien renkaiden hankinta kesken talvikauden. Talvirengasostoksille lähdettäessä kiinnitetään taantuman aikana erityistä huomiota renkaiden hintaan. – Talvirenkaita valitessa ajatuksena pitäisi olla turvallisuus, eikä muutaman kympin säästö ostovaiheessa, Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri sanoo.

Viime vuoden lopulla autokannan keski-ikä oli Suomessa 13,1 vuotta. Morri näkee erityisen huolestuttavana ilmiön, että juuri perheen vanhempaan kakkosautoon hankitaan pohdinnoitta halvat budjettirenkaat. – Vanhoissa autoissa ei yleisesti ole esimerkiksi ABS-jarruja eikä nykyaikaisia ajovakausjärjestelmiä. Siksi talvirenkaisiin tulisi panostaa kakkosautossa jopa enemmän kuin ykkösautossa, jossa nämä uusimmat tekniset apuvälineet tavallisesti jo ovat.

Erot valmistusmateriaaleissa ja rakenteessa

Premium- ja budjettirenkaan erot ovat merkittävät, vaikka renkaat näyttävät päällisin puolin samanlaisilta. Morrin mukaan halparenkaiden valmistajat taitavat laaturenkaiden pintamallien kopioinnin. Suurimmat erot talvirenkaista puhuttaessa ovat valmistusmateriaaleissa ja -laadussa.

– Talvirenkaassa kestävä rakenne on kaiken lähtökohta. Hyvien talvirenkaiden kulutus- ja sivupintojen kumisekoitukset ovat optimaaliset ja sisältävät enemmän esimerkiksi luonnonkumia. Budjettirenkaissa kumisekoitukset ovat yleisesti synteettisiä, minkä vuoksi renkaat toimivat kohtalaisesti vain nollakelillä ja pienellä pakkasella. Lisäksi märkäpito ja vierintävastus ovat laaturenkaissa ihan omaa luokkaansa.

– Laaturenkaita testataan miljoonia kilometrejä aidoissa Pohjolan sää- ja tieolosuhteissa, joihin ne on tarkoitettukin, Morri muistuttaa.

Tekniikan Maailman tuoreen talvirengastestin mukaan nasta- ja kitkarenkaissa oli premium- ja budjettirenkaiden välillä suuria eroja sekä turvallisuudessa että polttoaineenkulutuksessa. Testin parhaan nastarenkaan, Nokian Hakkapeliitta 8:n jarrutusmatka oli 50 km:n tuntivauhdissa jäisellä tiellä yli viisi metriä parasta kitkarengasta ja jopa 20 metriä – eli neljä autonmittaa – testin heikointa lyhyempi.

Laatu- ja budjettirenkaan hintaero palautuu takaisin käytön myötä: Laaturenkaan käyttöikä on pidempi, koska rengas ei kulu budjettirenkaan tahtiin. Lisäksi vierintävastuksen paremmuus laaturenkaassa vähentää polttoaineenkulutusta. Esimerkiksi Tuulilasin testissä erot kitkarenkaiden polttoaineenkulutuksessa olivat heikomman ja parhaimman välillä 80 litraa renkaiden käyttöiän keskimääräisten ajokilometrien – noin 40 000 km – mukaan laskettuna, jolloin säästöä kertyy vähintään 120 euroa.

Faktalaatikko: Budjetti- vs. laaturengas – kumpi on kannattavampi?

Budjettirengas

  • Budjettirengas on edullisempi.

Laaturengas

  • Laaturenkaassa rakenne on laadukkaampi ja tuotekehittelyn sekä testaamisen tuloksena parhaaksi hiottu.

  • Luonnonkumisekoitus sekä sivu- että kulutuspinnoilla on kestävä ja toimii kaikissa talviolosuhteissa.

  • Laaturenkaan käyttöikä on pidempi.

  • Laaturengas toimii laajalla lämpötila-alueella.

  • Laaturenkaan märkäpito on erinomainen.

  • Laaturenkaan vierintävastus on pieni, mikä alentaa polttoaineenkulutusta.

  • Laaturenkailla jarrutusmatkat ovat budjettirenkaisiin verrattuna jäällä ja lumella metrejä lyhyemmät.

  • Laaturenkaiden sivuttaispito vähentää hallinnanmenetyksiä ajon aikana ja lisää näin turvallisuutta.

  • Nastarenkaissa on kiinnitetty erityistä huomiota nastajakoon, nastan kiinnitykseen ja toimivuuteen.

  • Ajoääni on laaturenkailla miellyttävä.

  • Laaturenkaiden valmistajat tarjoavat teknistä tukea sekä takuun raaka-aine- ja valmistevikojen varalle.

Lisätietoja:

Matti Morri teknisen asiakaspalvelun päällikkö Nokian Renkaat Oyj Puh. +358 10 401 7621 matti.morri(at)nokiantyres.com

Lisää aiheesta:

https://www.nokianrenkaat.fi/innovatiivisuus/turvallisuus/halvat-renkaat-eivat-ole-taloudelliset/ 
https://www.nokianrenkaat.fi/innovatiivisuus/rengastietoa/kayttovinkkeja/pidenna-renkaan-kayttoikaa 
https://www.nokianrenkaat.fi/yritys/uutinen/uudistunut-nokian-hakkapeliitta-talvirengasperhe-varmistaa-turvallisen-talvipidon-kaikissa-keleissa/ 
https://www.nokianrenkaat.fi/innovatiivisuus/rengastietoa/