23. syyskuu 2014 11:22 kategoriassa Yhtiöuutiset

Talvirenkaiden vaihtoaika lähestyy – näin pidennät renkaiden käyttöikää

Joka vuosi talven tulo yllättää autoilijat, satoi ensilumi sitten syys-lokakuussa tai vuodenvaihteessa. Liukkaus ei ole vain lumen synnyttämää, sillä petollista mustaa jäätä on tien pinnassa jo parissa plusasteessa. Lain mukaan kitkarenkailla saa ajaa ympäri vuoden, kun taas nastarenkailla marraskuun alusta lähtien. Talvirenkaiden vaihtoon kannattaa kuitenkin ryhtyä, kun lämpömittari laskee öiseen aikaan lähelle nollaa.

Ensilumen odottelun sijaan autoilijan on syytä tähyillä lämpömittaria. Yölämpötilan laskiessa lähelle nollaa kannattaa hakea talvirenkaat varastosta ja tarkastaa niiden kunto. Öiseen aikaan ja aamuvarhain ajavan on hyvä vaihtaa talvirenkaat viimeistään, kun lämpötila on kahdessa plusasteessa. Tien pintaan voi tuolloin syntyä mustaa jäätä erityisesti lähellä vesistöä oleville paikoille, kuten silloille. Turvallisuuden näkökulmasta talvirenkaiden vaihdossa ollaan ensilumen sataessa auttamatta myöhässä.

Suomessa on käytettävä talvirenkaita joulukuun alusta helmikuun loppuun. Kitkarenkailla saa ajaa ympäri vuoden, mutta lain mukaan nastarenkaita saa käyttää marraskuun alusta maaliskuun loppuun. Keliolosuhteiden mukaan nastarenkaat voi vaihtaa autoon jo aiemmin ja niillä voi ajaa keväällä pidempään. Moni ajattelee säästävänsä talvirenkaiden kuntoa vaihtamalla ne mahdollisimman myöhään. Talvirenkaan kuluminen syksyisin on kuitenkin vähäisempää kuin keväällä, koska asfaltti on kesän jäljiltä sileää ja keväällä se taas on karkeimmillaan. Kannattaakin miettiä, painaako vaakakupissa turvallisuus vai renkaiden kuluminen.

Vanhat renkaat alle?

Auton renkaat tulisi uusia vähintään kymmenen vuoden välein, mutta todellisuudessa renkaiden käyttöikä on lyhyempi. Renkaiden kumisekoitus kovenee vuosi vuodelta. Kun rengas on tarpeeksi vanha, se vaikuttaa pitoon, mistä syntyy etenkin talviajossa turvallisuusriski.

– Vaikka rengas olisi yhä käytössä ja siinä olisi kulutuspintaakin, kymmenvuotiaan renkaan kumiseos on jo sen verran kovettunut, että uusiminen on paikallaan, Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri sanoo.

Laki ei puutu renkaiden käyttöikään eikä valmistusaikaan. Kansainvälisen käytännön mukaisesti renkaan käyttöiäksi suositellaan enintään kuutta vuotta. Uusina renkaina voidaan myydä enintään viisi vuotta aiemmin valmistetut renkaat.

Renkaan kyljestä on luettavissa sen valmistusaikatunnus, eli neljän numeron sarja, joista kaksi ensimmäistä kertoo valmistusviikon ja kaksi viimeistä vuoden. Luku 1112 siis tarkoittaa, että rengas on valmistettu viikolla numero 11 vuonna 2012.

Milloin uusitaan?

Valmistusvuotta enemmän on kiinnitettävä huomiota renkaan kulumiseen. Uusissa renkaissa urasyvyys on noin kahdeksan millimetriä. Laki määrittää talvirenkaiden minimiurasyvyydeksi kolme millimetriä, mutta turvallisuussuosituksena pidetään kuitenkin neljän millimetrin urasyvyyttä. Talvirenkaat vaihdetaan autoon yleensä ennen pakkas-, lumi- ja jääkelien alkamista, jolloin renkaat ehtivät kulua ennen varsinaisia talvisia kelejä noin millin verran. Talvirenkaiden urasyvyys olisikin hyvä olla yli viisi millimetriä renkaita vaihdettaessa, jotta ne ovat turvalliset esimerkiksi sohjoisilla keleillä.

– Turvallisuuden vuoksi parempi rengaspari kannattaa aina sijoittaa auton taka-akselille, jotta auto olisi ääritilanteessa paremmin hallittavissa. Kuitenkin kaikkien neljän renkaan tulisi olla kunnoltaan suurin piirtein samantasoisia, Morri sanoo.

Älä unohda: kierrättäminen

Suomessa on käytössä vanhojen renkaiden kierrätysjärjestelmä vailla vertaa, eikä yhdenkään käytetyn renkaan tulisi päätyä ojanpohjalle tai kaatopaikalle. Kun auton omistaja ostaa silmäteräänsä uudet renkaat, maksaa hän pienen, rengaskohtaisen kierrätysmaksun, ja rengasliikkeet toimittavat vanhat renkaat konttien kautta kierrätykseen.

– Vanhoista renkaista tehdään esimerkiksi teiden pohjille täyteaineeksi pientä silppua. Uutena innovaationa on tehostaa rengasrouheella jätevesien puhdistusta, kertoo Morri.

Kun kelpo rengas on vuotensa ja ajokilometrinsä palvellut, on autonomistajan aika tehdä renkaalle viimeinen palvelus: huolehtia, että se päätyy rengasliikkeen kautta kierrätykseen.

Kuusi vinkkiä renkaiden käyttöiän pidentämiseen!

1. Säilytä oikein
Renkaat tulee varastoida viileässä, suojassa suoralta auringonpaisteelta. Yhden rengassarjan voi varastoida joko erillään tai päällekkäin. Varastointipaikkaa mietittäessä tulee huomioida, että renkaita ei kannata säilyttää generaattorien, sähkömuuntajien tai liuottimien lähellä.

– Asiakas otti kerran yhteyttä ja ihmetteli, kun renkaat olivat talvisäilytyksessä kummallisesti halkeilleet. Kävi ilmi, että hän oli varastoinut niitä pannuhuoneessa keskuslämmityskattilan päällä. Kova lämpö oli ajan saatossa kuivattanut kumisekoitusta, ja kumi oli alkanut halkeilla pinnastaan, Morri kertoo.

2. Vaihda renkaiden paikkoja
Etuvetoisessa autossa eturenkaat tekevät huomattavasti vapaana pyöriviä takarenkaita enemmän töitä ja kuluvat nopeammin. Renkaiden paikkojen vaihtaminen n. 8 000- 10 000 kilometrin välein tasaa renkaiden kulumismuotoja, maksimoi turvalliset kilometrit ja parantaa ajomukavuutta.

3. Tarkasta rengaspaineet
Auto, jossa rengaspaineet ovat liian alhaiset, kuluttaa enemmän polttoainetta. Lisäksi rengas kuluu nopeammin ja epätasaisemmin. Myös auton ajettavuus kärsii. Pidä rengaspaineet kutakin vuodenaikaa ja muita ajovaatimuksia vastaavalla tasolla.

4. Huolla ja kohtele hyvin
Kun autolle tekee muita huoltotoimenpiteitä, tulee samalla tarkistaa renkaiden kunto. Erityisen tärkeää se on aina renkaiden vaihdon yhteydessä. Jos havaitset renkaassa jotain epätavallista, ota rohkeasti yhteyttä rengasalan ammattilaisiin, jotka tutkivat renkaan mielellään ja analysoivat sen käyttöturvallisuuden.

5. Aja maltilla
Rauhallinen ajotyyli pitää paitsi auton, myös pyörän kulmat kunnossa. Äkkipikainen kiihdyttely ja jarruttelu kuluttavat etenkin talvirengasta: nastarenkaan nastat ja kitkarenkaan lamellit kuluvat hurjastellessa.

Ajotyyliään tarkkaillessa kannattaa myös muistaa, että uusilla nastarenkailla suositellaan tehtäväksi noin 500 kilometrin sisäänajo ilman voimakkaita kurvailuja tai kiihdytyksiä. Tällä varmistetaan nastojen oikea ulkonema ja pysyvyys renkaassa.

6. Pidä puhtaina
Varsinkin ennen renkaidenvaihtoa ja renkaiden talvi- tai kesäsäilytystä tulee suuremmat kivet nyppiä renkaiden pinnasta pois. Muutenkin renkaat kannattaa säilyttää aina puhtaina.

Renkaat suihkutetaan usein puhtaiksi painepesurilla. Liian voimakas painesuihku lähellä rengasta saattaa vahingoittaa renkaan kudosrunkoa. Hellävaraisempi pesu harjalla ja miedolla puhdistusaineella pidentää renkaiden käyttöikää. Huuhtelussa on syytä käyttää runsaasti vettä.

Lisätietoa aiheesta:

Rengasmääräykset Suomessa:
www.nokianrenkaat.fi/innovatiivisuus/rengastietoa/rengasmaaraykset

Talvirenkaista ja talviajosta:
www.nokianrenkaat.fi/innovatiivisuus/rengastietoa/kayttovinkkeja/pidenna-renkaan-kayttoikaa/ www.nokianrenkaat.fi/yritys/uutinen/uudistunut-nokian-hakkapeliitta-talvirengasperhe-varmistaa-turvallisen-talvipidon-kaikissa-keleissa/ 
http://hakkapedia.fi/fi/talviajokoulu

Renkaiden kierrätys:
http://www.rengaskierratys.com/

Lisätietoja:

Matti Morri teknisen asiakaspalvelun päällikkö Nokian Renkaat Oyj Puh. +358 10 401 7621 matti.morri(at)nokiantyres.com www.nokianrenkaat.fi