19. marraskuu 2015 12:29 kategoriassa Yhtiöuutiset

Tutkimus: Suurin osa suomalaisista mielestään taitavia talvikuskeja – yllättävätkö kelit tänäkin vuonna?

Talviset ajo-olosuhteet ovat haastavat, mutta eniten onnettomuuksia aiheuttaa liian suuri tilannenopeus. Riskiä lisäävät kuluneet renkaat, joilla auton jarrutusmatka pitenee ja käsittely vaikeutuu.

Jopa yli 80 prosenttia suomalaisautoilijoista pitää itseään hyvänä tai melko hyvänä talvikelien kuskina, 9 prosenttia mainitsee itsensä jopa erinomaiseksi ja vain muutama prosentti heikoksi talviautoilijaksi, selviää Nokian Renkaiden teettämästä talvirengastutkimuksesta.

Keskimäärin miehet pitävät itseään parempina talviautoilijoina kuin naiset. Keski-ikäisistä, 35–54-vuotiasta löytyi muita ikäluokkia enemmän niitä, jotka kokivat olevansa hyviä kuskeja vaihtelevissa talviolosuhteissa. Tulotason noustessa usko omiin kykyihin tuntui kasvavan.

– Monikaan autoilijoista ei ole päässyt ajamaan todellisissa ääriolosuhteissa, joten taitoja yliarvioidaan. Toisaalta liikenteessä on myös supervarovaisia, etenkin ikääntyneitä tai vasta kortin saaneita, jotka ajavat alle nopeusrajoitusten. Vaaratilanteita syntyy kaikille tiellä liikkujille, kun raskaalla kaasujalalla tehdään varomattomia ohituksia, toteaa Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri.

Suurimpia talviajon riskitekijöitä ovatkin tilannenopeus ja kuljettajan ajotyyli. Perussääntö on, että kun vauhti kaksinkertaistuu, jarrutusmatka nelinkertaistuu. Jos ajaminen ja talven vaihtelevat keliolosuhteet osattaisiin suhteuttaa toisiinsa, liikenne todennäköisesti sujuisi turvallisemmin.

– Tänäkin vuonna talvi tulee yllättämään autoilijat. Kesärenkailla lipsutellaan liian pitkään tai alle vaihdetaan kuluneet talvirenkaat, joiden pito ei riitäkään liukkailla. Liikaa luotetaan myös luistonestoon ja muihin turvajärjestelmiin, joita löytyy uudemmista autoista.

Tarkista renkaiden kunto

Talvirenkaiden urasyvyyden olisi hyvä olla yli 5 millimetriä renkaita vaihdettaessa, sillä ne ehtivät kulua noin millin ennen varsinaisten pakkas-, lumi- ja jääkelien alkamista. Jos renkaissa on kulunut pintakuvio ja matala urasyvyys, liukkaalla säällä auton jarrutusmatka pitenee ja sen käsittely vaikeutuu. Renkaat eivät myöskään kykene siirtämään lunta ja sohjoa renkaan alta, jolloin tuntuma tiehen katoaa helpommin.

– Turvallisuuden kannalta on tärkeää, että varsinkin takapyörät pitävät otteensa tiestä. Jos takapyörät irtoavat, auto yliohjautuu ja sen oikaiseminen on haasteellista, varsinkin tottumattomalle kuljettajalle. Koska vetävät renkaat kuluvat nopeammin kuin vapaasti pyörivät, kannattaa renkaita kierrättää etuakselilta taka-akselille noin 8 000 – 10 000 kilometrin välein, Morri ohjeistaa.  

Tasaisesti kuluneilla renkailla pito on tasapainoisempi erityisesti kaarteissa ja auto on paremmin hallittavissa ääritilanteissa. Myös ilmanpaine vaikuttaa ajovakauteen. Se olisi hyvä tarkistaa kolmen viikon välein.

Kartuta ajotaitoasi talviajokoulussa

Testaa talviajotaitosi liukkaalla kelillä, valvotuissa olosuhteissa. Jos et pääse jääradalle, vinkkejä liukkaalla ajoon voit tutkia ja opetella Hakkapeliitta-talviajokoulussa. Verkkopalvelusta löydät opastusta ja ohjausta mm. videoklippien muodossa.

  • Testiradalla kuvatuista videoklipeistä näkee, miten auto käyttäytyy jäällä ja lumella, suoraan ajettaessa, kaarteessa ja jarrutettaessa sekä eri lämpötiloissa.
  • Kuljettajalle annetaan konkreettisia neuvoja, miten kussakin tilanteessa tulee toimia.
  • Lisäksi käydään läpi auton tekniikkaa kuten ABS-jarruja. Lopussa on tietokilpailu, jossa taitonsa voi testata.

Hakkapeliitta-talviajokouluun pääsee tästä linkistä:
www.nokianrenkaat.fi/talviajokoulu

Lisätiedot:

Matti Morri, teknisen asiakaspalvelun päällikkö, Nokian Renkaat Oyj, puh. 010 401 7621, [email protected]

Lisää tietoa aiheesta:

Nastat vai kitkat?
www.nokianrenkaat.fi/innovatiivisuus/turvallisuus/nastat-vai-kitkat/

Talvirengasvinkkejä:
www.nokianrenkaat.fi/renkaat/henkiloauton-renkaat/talvirenkaat/
www.nokianrenkaat.fi/innovatiivisuus/rengastietoa/kayttovinkkeja

Rengasmääräykset Suomessa:
www.nokianrenkaat.fi/innovatiivisuus/rengastietoa/rengasmaaraykset/