7. heinäkuu 2011 10:27 kategoriassa Tuoteuutiset

Suomalaiset voisivat säästää kesällä
jopa 12 miljoonaa euroa bensalaskuissa



Autoilijat kuluttavat kesäkuukausina turhaan miljoonia euroja polttoaineeseen, ja myös ympäristöön syntyy merkittävän paljon ylimääräisiä päästöjä. Polttoainelaskut sekä päästöt pienenisivät huomattavasti, mikäli autojen rengaspaineet olisivat kohdillaan. Autonrenkaiden valinnalla ja omalla ajotavalla on suuri merkitys taloudellisen ajamisen tiellä.

Autonrenkaiden valinta ja kunto vaikuttavat erittäin paljon autoilun taloudellisuuteen. Pienillä toimenpiteillä autoilusta voi tehdä piirun verran ympäristöystävällisempää ja pienentää omaa polttoainelaskuaan.

– Kesä on autoilun sesonkiaikaa. Silloin tutkimusten mukaan suomalaiset voisivat säästää jopa 12 miljoonaa euroa polttoainelaskuissaan, jos he ajaisivat oikeilla rengaspaineilla. Myös ympäristöön syntyisi 20 miljoonaa kiloa vähemmän CO2-päästöjä, kertoo Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri.

Onko renkaissasi tarpeeksi ilmaa?



Rengaspaineet vaikuttavat siihen, miten usein autoilijan täytyy kaartaa bensa-asemalle. Kun renkaassa on liian vähän ilmaa, suurenee vierintävastus. Renkaat lämpenevät ja kuluvat enemmän, mikä vaikuttaa polttoaineen kulutukseen.

– Suositeltavaa on, että autoilija tarkastaisivat noin kolmen viikon välein, miltä rengaspaineet näyttävät. Siltikään 90 prosenttia autoilijoista ei tee niin. Joka viides suomalainen ajaa liian alhaisilla rengaspaineilla, Morri sanoo.

Kun paine on kohdallaan, ajomukavuus on huipussaan ja rengas pyörii kevyesti sekä ohjautuu tarkasti.

- Laadukkaatkaan renkaat eivät toimi maksimaalisen turvallisesti, jos niitä ei tarkista tai huolla säännöllisesti. Pienellä vaivannäöllä voi oleellisesti parantaa omaa ja läheisten turvallisuutta ja samalla säästää luontoa ja lompakkoa, Morri korostaa.

Kesälomareissua varten takakonttiin sullotaan usein tavaraa sen äärirajoille asti. Morri kiinnittää usein myös huomiota siihen, että asuntoautojen ja -vaunujen rengaspaineet unohtuvat liian alhaisiksi.

– Kun auto on hyvin täynnä tai sen perään kytketään asuntovaunu, pitäisi rengaspaineita erityisesti takarenkaissa nostaa samassa suhteessa kuorman kanssa ja asettaa ne mieluiten vähän yläkanttiin. Vajaapaineisina renkaat myös rikkoontuvat helpommin.

Pienellä vierintävastuksella on suuri merkitys



Ilmanpaineen lisäksi renkaan vierintävastuksella on suuri merkitys autoilun taloudellisuuteen. Vierintävastukseen voi vaikuttaa parhaiten renkaita hankkiessa. Eri merkkien vierintävastuksissa voi olla jopa 40 prosentin eroavaisuuksia. Mitä suurempi vierintävastus, sitä suuremmat ovat polttoainekulut. Autoon pitäisi myös ostaa oikean kokoiset renkaat, sillä liian leveät tai isot renkaat lisäävät vierintävastusta. Parasta olisikin pitäytyä kyseiseen autoon suunnitellussa rengaskoossa.

– Jos säästää renkaiden hankintakuluissa, maksaa rahan hyvin nopeasti takaisin polttoainelaskuissa. Koska halvemmat renkaat valmistetaan huokeammista materiaaleista, niiden vierintävastukset ovat korkeampia. Jos vuodessa ajetaan esimerkiksi 40 000 kilometriä, voi bensalasku olla korkeamman vierintävastuksen vuoksi jopa 300 euroa suurempi.

Kierrätä renkaita, aja liikenteessä jouhevasti



Taloudelliseen ajamiseen vaikuttaa myös renkaiden tasainen kuluminen. Renkaita pitäisi kierrättää edestä taakse ja päinvastoin noin 8 000 ajokilometrin välein. Lisäksi ajoneuvon alustageometria tulisi tarkastaa säännöllisesti. Kuljettajan omalla ajotavalla on myös hyvin paljon merkitystä siihen, kuinka kalliiksi ajaminen tulee.

– Taloudellinen ajotapa on jouhevaa ja ennakoivaa, jotta äkkipysäytyksiä ei tarvitse tehdä. Omalla ajotavalla pystyy vaikuttamaan merkittävästi polttoaineen kulutukseen, Matti Morri toteaa.

Lisätietoja:
Rengaspaineet: www.nokianrenkaat.fi/rengaspaineet
Turvalliset kesärenkaat: www.nokianrenkaat.fi/innovatiivisuus/turvallisuus/renkaan-vaikutukset-turvallisuuteen/turvalliset-ja-taloudelliset-renkaat

Kuvia:
www.nokiantyres.com/HakkaGreen