FacebookInstagramLinkedInmenu-iconPinicon-playscroll-downsearchTwitterShapeYouTube
Menu
16. tammikuu 2019 09:00 kategorioissa Tuoteuutiset, Yhtiöuutiset

Ääriolojen mestarit Grönlannissa - Nokian Hakkapeliitoilla jäätikön yli

Seitsemän miestä, kolme autoa ja 5 000 kilometriä jäänpintaa. Kun islantilais-amerikkalainen retkiryhmä ajoi Grönlannin etelärannikolta maan pohjoisimpaan kolkkaan ja takaisin 20 päivässä, varustettiin yksi retkellä olleista Arctic Trucksin erityisajoneuvoista todelliseen talveen räätälöidyillä Nokian Hakkapeliitta 44 -renkailla. Vaiherikas seikkailu arktisen luonnon keskellä koetteli niin miehistön kuin kalustonkin etenemiskykyä.

Katso video ääriolojen mestareista Grönlannin jäätiköllä

Expeditions7 –nimeä kantanut tutkimusretki starttasi etelä-Grönlannin Isortoqista ja suuntasi maan keskiosan halki kohti pohjoisen Wulff Landia. Suurin osa ajomatkasta taittui maata halkovan, tuhansien kilometrien pituisen ja paikoin jopa kolme kilometriä paksun mannerjäätikön päällä.

Ääriolojen mestarit Grönlannissa - Nokian Hakkapeliitoilla jäätikön yli

Ajomatkan aikana retkeläiset kirjasivat säätietoja ja ottivat lumi- ja jäänäytteitä, jotka annettiin myöhemmin yliopistoille tutkimuskäyttöön. Lähes kolmen viikon reissu päättyi Grönlannin länsirannikolle Sisimiutin kylään. Kaikkiaan ajomatkaa kertyi 5 169 kilometriä.

Eteenpäin haasteista huolimatta

Grönlannin äärioloissa sekä kuljettajien että ajoneuvojen kestävyys venytetään äärimmilleen. Siitä saatiin esimakua jo lähtövalmisteluissa, kun yksi autoista upposi osittain ohuehkon jokijään läpi.

- Vaikeinta oli päästä matkaan ja löytää auton kantava turvallinen reitti rannikolta paksumman mannerjään päälle. Onni onnettomuudessa, ettei mitään pahempaa sattunut ja pääsimme matkaan, tosin kyllä muutaman päivän suunniteltua myöhemmin, kertoo matkalle osallistunut Arctic Trucksin perustajajäsen Emil Grimsson.

Matkalla hankaluuksia aiheuttivat myös vaihtelevat keliolot ja sankassa lumipyryssä olemattomaksi muuttunut näkyvyys. Ne tekivät matkanteosta paikoin tuskallisen hidasta. Hitaimmilla pätkillä ajoneuvot etenivät vain 10 kilometrin tuntinopeudella. Lämpötila painui alimmillaan -40 asteeseen.

Retkikunta sai silti nauttia myös Grönlannin parhaimmista puolista.

- Jäätikkö on upea näky, kun se levittäytyy eteen koko komeudessaan. Myös saapuminen päivien jäällä ajamisen jälkeen Wulff Landiin on jäänyt mieleen. Paikka oli vaikuttava, vähän epätodellinenkin. En tiedä, onko kukaan koskaan ajanut autolla yhtä pohjoiseen, Grimsson miettii.

Kaluston kestävyys testissä

Grönlannin karun kaunis, koskematon maasto ei ole helpoin reitti kokeneellekaan talvikuskille. Siksi retkelle haluttiin alansa huippua olevat luotettavat varusteet, joilla retkikunta selviäisi niin jäätiköstä kuin kivisestä maastosta ja pehmeistä lumitöyräistä.

Autoiksi valikoitui kolme islantilaisen Arctic Trucksin erikoisajoneuvoa, joita käytetään mm. Etelämantereen tutkimusmatkoilla. Ajoneuvoista uusin varustettiin maailman pohjoisimman rengasvalmistajan suoristuskykyisillä Nokian Hakkapeliitta 44 –renkailla. Renkaassa on erittäin kylmiin oloihin räätälöity kulutuspintasekoitus, joka antaa pitoa ja kestää.

- Halusin autoomme juuri Nokian Hakkapeliitat aiempien kokemusten perusteella. Renkaat ovat vahvoilla äärioloissa ja jopa -40 asteen pakkasella ne toimivat uskomattoman hyvin, Grimsson sanoo.

Painoa yhdellä renkaalla on 70 kiloa, ja halkaisijan mitta on yli metrin. Järeä rengas syntyi pari vuotta sitten Nokian Renkaiden ja Arctic Trucksin pitkään jatkuneen yhteistyön tuloksena.

- Pehmeässä lumessa tarvitaan isot renkaat, joissa on riittävä ilmatila. Ilmanpainetta säätämällä voi vaikuttaa siihen, kuinka suureksi renkaan kosketuspinta alustaan muodostuu. Leveä rengas kantaa paremmin eikä uppoa yhtä syvälle kuin kapea rengas.

Riittääkö polttoaine?

Yksi tärkeimpiä etukäteen tehtäviä suunnitelmia oli polttoaineenkulutuksen tarkka laskenta. Jäätiköllä tankkauspisteitä on turha odottaa.

- Polttoainetta kului matkalla onneksi vähemmän kuin arvioimme. Nokian Hakkapeliittojen polttoaineenkulutus on hyvä.

Grönlannissa polttoaine kulki nyt ensimmäistä kertaa retkikunnan mukana autojen perässä vedettävissä ahkioissa. Retkikunnalla oli tekemistä, että säiliöt pysyivät ehjinä ja kiinni ahkioissa vaikeakulkuisessa maastossa.

Elämys vailla vertaa

Seitsikosta hioutui matkan aikana tiivis porukka, jossa jokainen hoiti oman tonttinsa ruoanlaitosta autonkorjaukseen ja valokuvaukseen. Mutta millainen elämys reissu oli?

- Ikimuistoinen! Tällaiset reissut vievät mukanaan, siinä voi keskittyä vain hetkeen, nauttia ja unohtaa kaiken muun, Emil Grimsson sanoo.

Retkikuntaan kuuluivat Greg Miller (johtaja), Scott Brady, Clay Croft, Dr. Jon Solberg ja Kurt Williams Yhdysvalloista sekä Emil Grimsson (co-leader) ja Torfi Johannsson Islannista.

Lataa kuvia: www.nokiantyres.com/Hakkapeliitta44_photos

Kaikki Nokian Hakkapeliitta -talvirenkaat löydät täältä: https://www.nokianrenkaat.fi/renkaat/henkiloauton-renkaat/talvirenkaat/

Lisätietoja:

Nokian Renkaat Oyj

Markkinointijohtaja Antti-Jussi Tähtinen, antti-jussi.tahtinen@nokiantyres.com, puh. 010 401 7940