FacebookInstagrammenu-iconicon-playscroll-downsearchTwitterYouTube
Menu

Katupölyn synty ja torjunta

Ilmanlaadun parantamiseen ja katupölyn vähentämiseen on kiinnitetty viime vuosina erityishuomiota. Katupölyn syntyyn vaikuttavat monet eri tekijät, ja myös sen torjumisessa on monia eri keinoja.

Katupölyn syntymiseen vaikuttavat useat tekijät, kuten hiekoitushiekan määrä, liikenne yhdessä katujen heikon puhtaanapidon kanssa erityisesti talven jälkeen, ilmansaasteet ja liikenteen päästöt. Katupölyä syntyy myös rakennuspölystä, pienhiukkasten kaukokulkeumasta sekä kevyiden että raskaiden ajoneuvojen renkaiden tietä kuluttavasta vaikutuksesta, jarrujen aiheuttamasta kulumisesta, liasta ja pakokaasuista sekä puun ja muiden orgaanisten aineiden polttamisesta. Muita katupölyn määrään vaikuttavia tekijöitä ovat katujen kosteus, tuulen nopeus, ilman lämpötila, tien päällystemateriaali ja ajoneuvojen ajonopeus. [1]

Katupölyn vähentämisessä tulisi keskittyä ennen kaikkea uusimman puhdistusteknologian hyödyntämiseen, liikennevirtojen ohjaamiseen, kaupunkialueiden työmaajärjestelyihin sekä siihen, miten ja kuinka paljon katuja hiekoitetaan.

Keinoja katupölyn torjuntaan on tutkittu muun muassa Redust-katupölyhankkeessa (2014), jossa oli mukana Helsingin kaupunki ja muita pääkaupunkiseudun toimijoita. Hankkeen mukaan katupölyn torjuntaan voidaan vaikuttaa esimerkiksi pölynsidonnalla, käyttämällä pestyä ja seulottua hiekoitussepeliä sekä vähentämällä liukkaudentorjunnan tarvetta oikein ajoitetulla aurauksella ja nopealla lumen ja jään poistolla. Myös ajonopeuksia rajoittamalla voidaan vaikuttaa katupölyn leviämiseen.

Nastarenkaat ja katupöly

Nastarenkaat irrottavat tiestä ensisijaisesti hengitettäviä hiukkasia, joiden halkaisija on alle 10 mikrometriä. Alle 2,5 mikrometrin kokoiset pienhiukkaset ovat sen sijaan pääosin peräisin pakokaasuista, puunpoltosta ja kaukokulkeumasta Suomen rajojen ulkopuolelta.

Hengitettävät hiukkaset voivat kulkeutua alempiin hengitysteihin asti ja aiheuttaa siten ärsytysoireita, kuten yskää ja kutinaa. Hiukkasten aiheuttamat vaivat ovat kiusallisia, mutta pahimmillaankin vaarallisia ainoastaan pienelle osalle väestöstä (esimerkiksi astmaatikoille). Pienhiukkaset kuitenkin tunkeutuvat aina verenkiertoon asti, minkä takia ne voivat aiheuttaa hengitysvaikeuksia ja hengitys- ja sydänsairaiden ennenaikaisia kuolemia.[2] On tärkeää ymmärtää, että vähentämällä nastarenkaiden käyttöä ei vaikuteta oleellisesti näiden pienhiukkasten määrään, koska nastarenkaiden käyttö ei ole niiden pääasiallinen lähde.

Muun muassa Helsingissä on keskusteltu nastarenkaiden käytön rajoittamisesta ympäristötekijöiden vuoksi. Asia ei kuitenkaan ole yksiselitteinen. Mitä vähemmän nastarenkaita käytetään, sitä enemmän on turvauduttava hiekoitukseen, suolaukseen ja muihin liukkaudentorjuntamenettelyihin, jotka lisäävät katupölyn määrää. Esimerkiksi vuonna 2013 Helsingissä levitettiin kaduille 20 kertaa enemmän hiekoitushiekkaa kuin mikä oli nastarenkaiden aiheuttaman tienkuluman määrä. Vertailu tehtiin ennen tienkulumaraja-arvojen tiukentamista, joten tienkuluma on vertailun jälkeen vähentynyt.

Vaikka nastarenkaiden käyttöä vähentämällä voitaisiin joiltain osin vaikuttaa tienkuluman vähentämiseen, sillä ei kuitenkaan vähennetä katupölyä, jonka keskeisin lähde on hiekoitushiekka. Toisin sanoen nastarenkaiden käytön vähentäminen vaikuttaisi myönteisesti ainoastaan tienuusimiskustannuksiin. Esimerkiksi Helsingissä nastarengaskielto pienentäisi Helsingin Rakennusviraston toimintamenoja, mutta se ei parantaisi ympäristön tilaa eikä kansalaisten terveydentilaa, vaan päinvastoin voisi pahentaa sitä, koska vähentynyt nastarenkaiden käyttö lisää hiekoitustarvetta eli katupölyn merkittävintä lähdettä ja samalla se lisää myös liikenneonnettomuuksien määrää.

Katupölyn synnyn ymmärtäminen ja pölyn vähentäminen vaatii lisätutkimusta, joka huomioi nykyaikaisten nastarenkaiden vaikutukset ja katupölyn torjunnassa käytettävissä olevat monipuoliset keinot.

Tiukka ja kattava nastalainsäädäntö

Suomessa 1. heinäkuuta 2013 voimaan astunut nastalainsäädäntö on maailman tiukin nastarenkaiden valmistusta ohjaava asetus, joka koskee kaikkia nastarenkaita, ei ainoastaan uusia rengasmalleja. Uusi nastalainsäädäntö vähentää tienkulumaa ja minimoi nastarenkaiden vaikutuksen katupölyn syntyyn. Autonrengasliitto arvioi, että uusien vaatimusten mukaan valmistetut nastarenkaat kuluttavat tien pintaa yli neljänneksen aikaisempaa vähemmän.

Uusi lainsäädäntö on suorituskykyperustainen. Sen sijaan, että asetettaisiin raja-arvoja välillisille muuttujille, asetetaan raja-arvot suoraan tienkulumalle. Tällainen lähestymistapa on ollut nykyisen liikenne- ja viestintäministeriön tavoite jo 1990-luvun puoliväliltä saakka, ja se on linjassa vastaavien kansainvälisten sääntöjen kanssa.

Asettamalla raja-arvot suoraan tienkulumalle laki mahdollistaa nastarenkaiden paremman tuotekehityksen ja uusien, jopa vielä tuntemattomienkin, ratkaisujen innovoinnin.

Nastat vai kitkat?

Julkisuudessa on käyty aika ajoin keskustelua siitä, mikä olisi nasta- ja kitkarenkaiden optimaalinen suhde liikenteessä. Tuorein asiasta tehty tutkimus (VTT 2016)[3] osoittaa, että pito on paras, kun vähintään puolet tiellä käytetyistä renkaista on nastarenkaita. Myös kitkarenkaiden käyttäjät hyötyvät nastarenkaiden karhentamasta tien pinnasta. Mikäli nastarenkaiden osuus on vähemmän kuin puolet, pito vähenee merkittävästi.

Nastarenkaiden käyttöä ei tulisikaan rajoittaa yleisellä tasolla, vaan jokaiselle autoilijalle tulisi taata oikeus valita omaan ajokokemukseensa, -tyyliinsä ja olosuhteisiin parhaiten soveltuvat sekä ajoturvallisuutta parantavat renkaat. Talvirengaskeskustelussa on olennaista pohtia ja punnita monipuolisesti sekä liikenneturvallisuus- että ympäristönäkökulmia ottamatta kantaa yksipuolisesti kummankaan rengastyypin puolesta. 

Lähteet:

[1] Helsingin seudun ympäristöpalvelut (2012) Vähemmän katupölyä – puhtaampi ilma
[2] Helsingin seudun ympäristöpalvelut (2012) Vähemmän katupölyä – puhtaampi ilma 
[3] VTT 2016: Rengastyypin vaikutukset lumi- ja jääpolanteen liukkauteen ja kulumiseen