23. elokuu 2022 08:40 kategoriassa Tuoteuutiset

Nokian Renkaiden testikeskuksissa huippurenkaita etsitään ympäri vuoden

Renkaiden huolellinen testaaminen varmistaa, että voit tänäkin talvena hypätä autoon turvallisin mielin. Nokian Renkaiden kolme erityyppistä testikeskusta Suomessa ja Espanjassa mahdollistavat renkaiden testauksen juuri niissä olosuhteissa, joissa niitä käytetään. Vaikka tietokoneavusteiset kehitysmenetelmät ovat edistyneet merkittävästi, ne eivät kuitenkaan korvaa testausta aidoissa olosuhteissa pidon rajoilla. Testikeskusten rooli tuotekehityksessä onkin äärimmäisen tärkeä, ja ne toimivat myös erinomaisena alustana mm. autovalmistajien kanssa tehtävälle yhteiskehittämiselle.

Uusien renkaiden kehitystyö on pitkä prosessi, joka kestää yleensä kahdesta viiteen vuotta. Olennaisessa osassa on käytännön testaus, jonka tulosten perusteella kehitystyötä jatketaan aina siihen saakka, kunnes jäljellä on turvallinen ja luotettava huippuyksilö. Rengasta on hyvä testata ja kehittää siellä, missä sitä käytetään. Jos rengas pärjää kaikista vaativimmissa olosuhteissa, se pärjää missä vain.

Meillä on nyt rengastestauksen suhteen parempi tilanne kuin koskaan ennen. Ivalon White Hell -testikeskuksesta löytyy mielestämme maailman parhaat testimahdollisuudet pohjoismaisille talvirenkaille. Nokian-testiradalla saamme testattua renkaita pohjoismaisissa kesäolosuhteissa, ja Espanjassa on puolestaan äärimmäisiin nopeuksiin ja lämpötiloihin soveltuva testirata Hakka Ring. Tämä testikeskusten kombinaatio antaa meille monipuolisuutta ja ympärivuotisen testausmahdollisuuden, Nokian Renkaiden innovaatio- ja kehitysjohtaja Teemu Soini kertoo.

Indoor-testaus tärkeä osa tuotekehitystä

Testikeskusten lisäksi Nokian Renkailla tehdään paljon sisätiloissa tapahtuvaa indoor-testausta, joka antaa oleellista tietoa renkaiden kumisekoitusten, pintamallien ja rengasrakenteiden ominaisuuksista ja toimivuudesta. Sillä myös varmistetaan, että renkaat ovat normien ja vaatimusten mukaisia kaikkialla maailmassa.

Indoor-testaus on tärkeä osa tuotekehitystä ja useimmiten renkaat testataankin ensin erilaisilla koneilla ennen kuin niillä lähdetään radalle. Koestuskoneille testaamme renkaan rakenteellista lujuutta ja nopeuskestävyyttä. Valvomme myös renkaiden virheettömyyttä jatkuvasti toistuvin kokein, joiden avulla varmistamme tuotteiden laadun ja teknisen luotettavuuden, Nokian Renkaiden testauspäällikkö Petri Peltoniemi sanoo.

Yhteiskehittämistä ajoneuvovalmistajien ja materiaalikehittäjien kanssa

Maailma on muuttunut tuotekehityksen saralla paljon. Pelkästään yhteen tuotteeseen liittyy niin monia osa-alueita, että huipputasolle hiominen edellyttää yhteiskehittämistä erilaisten sidosryhmien kanssa.
Meillä on jatkuvasti meneillään yhteisprojekteja esimerkiksi tulevaisuuden rengasteknologioihin ja kehittyneisiin materiaaleihin liittyen. Testikeskukset tarjoavat loistavan paikan monipuoliselle yhteiskehittämiselle mm. ajoneuvovalmistajien ja materiaalikehittäjien kanssa, Soini valaisee.  

Hakkapeliitta R5:n tuotekehityksessä yli 300 ajoneuvotestiä

Yhden renkaan kehitystyöhön osallistuu lukuisia asiantuntijoita aina kemisteistä IT-alan ammattilaisiin ja ääniasiantuntijoista testikuljettajiin. Nokian Renkaiden uusimman Hakkapeliitta R5-kitkarenkaan kehitystyössä pääfokuksena oli talviominaisuuksien parantaminen niin lumella kuin jäällä. Hakkapeliitta R5 syntyi neljän vuoden aikana, yli 300 ajoneuvotestin, 20 000 testirenkaan ja satojen tuhansien testikilometrien lopputuloksena. Testejä suoritettiin pääosin Ivalossa ja Nokialla, mutta myös Espanjassa.  

Pohjoismaiselle, nastattomalle talvirenkaalle vaikeimmat olosuhteet ovat jäisellä tiellä lämpötilan ollessa lähellä nollaa, jolloin tienpinta on todella liukas. Ivalon White Hell-testikeskuksessa testaus päästään aloittamaan usein jo marraskuussa ja se jatkuu huhtikuulle asti. Testikeskuksen rooli on todella merkittävä siinä, että uutta rengasta pystytään testaamaan maksimaalinen aika. Ivalon jäätunneli nostaa myös pitotestauksen luotettavuuden aivan uudelle tasolle, sillä haluamme testata nimenomaan renkaiden eikä olosuhteiden eroavaisuuksia, Nokian Renkaiden kehityspäällikkö Samu Lepistö painottaa.   

Espanjan ja Nokian testikeskukset kehitystyötä tukemassa

Uunituore Hakka Ring -testikeskus Espanjan Santa Cruz de la Zarzassa tukee vahvasti pohjoismaista kehitystyötä ympäri vuoden. Hakka Ringin monipuoliset radat ja nykyaikaiset laitteistot mahdollistavat märän ja kuivan kelin testit, jotta rankkasade tai paahtava helle ei aiheuta yllätyksiä. Testikeskuksen seitsemän kilometriä pitkällä ovaaliradalla renkaita voidaan testata jopa yli 300 km/h nopeudessa.

Nokian-testikeskuksessa testausta tehdään huhtikuusta marraskuulle. Jatkuvasti kehittyvä testikeskus vastaa vaativien olosuhteiden tuomiin haasteisiin.

Nokian testikeskuksemme on lähellä tuotantoa ja tuotekehitystä, ja siellä tiettyjen ominaisuuksien testaus saadaan tehtyä tarvittaessa nopeasti ja ketterästi. Kun testausolosuhteet ovat lähellä markkinaa, saamme optimoitua renkaat juuri pohjoismaisille teille sopiviksi, Soini korostaa

Lue lisää:

Renkaiden testausta ääriolosuhteissa

Tuntuma ratkaisee

Lisätietoja:

Nokian Renkaat Oyj

Innovaatio- ja kehitysjohtaja Teemu Soini

p. 0104017185, [email protected]