30. syyskuu 2021 10:02 kategoriassa Artikkelit

Isot investoinnit ovat takana – nyt on aika pistää ne tuottamaan

Nokian Renkaat on päivittänyt keskipitkän aikavälin tavoitteensa. Nokian Renkaat pyrkii kasvamaan orgaanisesti markkinoita nopeammin ja kasvattamaan markkinaosuuttaan kaikilla keskeisillä markkina-alueilla. Tavoitteena on päästä 2 miljardin euron liikevaihtoon keskipitkällä aikavälillä. Samaan aikaan yhtiön tavoitteena on saavuttaa 20 %:n segmentit yhteensä liikevoittomarginaali ja segmentit yhteensä sijoitetun pääoman tuotto. Osinkotavoitteena on maksaa yli 50 % nettovoitosta.

Miten aiomme saavuttaa vahvan orgaanisen kasvun?

”Tähän on monta keinoa. Yksi on se, että mittava investointivaiheemme on takana ja monet niistä hankkeista ja investoinneista, joita olemme toteuttaneet viime vuosina, ovat nyt valmiita. Nyt on huolehdittava siitä, että otamme näistä hankkeista kaiken hyödyn irti ja pistämme investoinnit tuottamaan”, sanoo toimitusjohtaja Jukka Moisio.

Päivitetyn kasvustrategian yhteydessä Nokian Renkaat on määritellyt toimintansa tarkoituksen. Nokian Renkaat auttaa maailmaa ajamaan fiksummin. Yhtiö on vuosikymmenten ajan turvannut ihmisten elämää ja on sitoutunut jatkamaan tätä työtä mahdollistamalla entistäkin turvallisemman, älykkäämmän ja vastuullisemman ajamisen.

“Meillä on hyvä tiimi ja haluamme ylittää odotukset. Olemme antaneet vahvaa näyttöä tulosten saavuttamisessa. Haluamme nyt nousta uudelle tasolle, ja tiimimme on valmiina tekemään töitä sen eteen.”

Yhtiö on julkistanut vuosina 2020–2021 ennätysmäärän uusia tuotteita ja kiihdyttää edelleen innovaatiotoimintaa vahvistaakseen kilpailukykyään ja ainutlaatuista asemaansa premium-rengassegmentissä. Laajeneva tuotevalikoima sekä kaupallisen toiminnan kehittäminen edelleen vauhdittavat liikevaihdon kasvua.

Keskeistä on Nokian Renkaiden brändin vahvistaminen tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Kannattavuuden paranemista tukevat volyymien kasvu ja operatiivisen toiminnan tehostaminen.

“Tämän vuoden kesäkuun lopussa liikevaihtomme oli vuositasolla noin 1,52 miljardia. Keskipitkän aikavälin tavoitteemme on kasvaa noin 7 % tasolla, kun renkaiden jälkiasennusmarkkinoilla vuosittaisen kasvun odotetaan olevan noin 5 % tasolla vuosina 2020-2024.”

Näin eri liiketoiminta-alueet ja -yksiköt rakentavat kasvua:

Pohjoismaat ja Vianor: vahvistetaan #1 asemaa

Venäjä: vahvistetaan #1 asemaa

Keski-Eurooppa: kasvatetaan myyntiä noin 50 prosentilla, eli 6 miljoonasta renkaasta 9 miljoonaan

Pohjois-Amerikka: kasvatetaan myyntiä noin 100%, eli 2 miljoonasta renkaasta 4 miljoonaan

Raskaat Renkaat: kasvatetaan myyntiä noin 50%, eli 200 miljoonasta eurosta 300 miljoonaan.

“Investointimme takaavat, että pystymme toimittamaan kasvun vaatimat volyymit. Raskaiden renkaiden tuontantokapasiteetin laajennus valmistuu vuonna 2023. Olemme lisänneet vuoroja Yhdysvaltain-tehtaallemme ja Nokialle, joten tuotantoa lisätään tälläkin hetkellä”, Moisio kuvailee.

Yhtiöllä on Venäjällä maailman tehokkaimpiin rengastehtaisiin kuuluva yksikkö, jossa voidaan valmistaa 17 miljoonaa rengasta. Kun kaikki kapasiteetti lasketaan yhteen, vuonna 2024 yhtiö pystyy tuottamaan 26 miljoonaa henkilöauton rengasta, ja Raskaiden Renkaiden kapasiteetti on noussut noin 32 miljoonaan kiloon. Tällä päästään tavoiteltuun kahden miljardin liikevaihtoon.

Nokian Renkaat järjesti syyskuussa pääomamarkkinapäivän. Kaikki esitykset voi katsoa osoitteessa https://nokiantyres.videosync.fi/2021-09-09-cmd2021.