Tarkista talvirenkaiden urasyvyys ennen talvikelien tuloa

Tarkista talvirenkaiden urasyvyys ennen talvikelien tuloa

Löydä autoosi parhaiten sopivat renkaat

Hyväkuntoiset ja laadukkaat renkaat ovat tunnetusti yksi merkittävimmistä talviautoilun turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Pitämällä huolta, että autossasi ei ole talven tullen sileäksi kuluneet talvirenkaat, vältät sekä Suomen lain vastaisilla renkailla ajamisen seuraukset että vaaratilanteet liikenteessä. Olipa autossasi nasta- tai kitkarenkaat, tarkista niiden kunto viimeistään renkaanvaihdon yhteydessä.

Mikä on renkaiden urasyvyys?

Renkaan urasyvyys mitataan sen kulutuspinnan pääurista. Pääurat ovat kulutuspinnan keskellä olevat leveät urat, joiden syvyys pienenee renkaiden kuluessa. Renkaiden kulumiselle ja minimi urasyvyydelle on asetettu laissa vaatimukset eikä autoilija saa lähteä syventämään autonsa renkaiden uria renkaiden käyttöiän pidentämiseksi.

Sen lisäksi, että autoilija voi testata urasyvyyden itse esimerkiksi kahden euron kolikolla, renkaissa voi olla mukana niiden kulumisesta kertova kulumisvaroitin. Nokian Tyres DSI (Driving Safety Indicator) -kulumisvaroitin ilmaisee selkeästi, milloin rengas on liian kulunut ja tulisi vaihtaa uuteen. Talvirenkaissa on lisäksi kulumisvaroittimen yhteydessä lumihiutalesymboli, jonka pois kuluessa rengas ei ole enään turvallinen vaativissa talvikeleissä.

Mikä on riittävä talvirenkaan urasyvyys?

Pienin laissa sallittu ja tieturvallisuuden kannalta turvallinen urasyvyys eivät ole sama asia. Vaikka renkailla saisi vielä lain mukaan ajaa, voivat ne olla jo liian kuluneet tarjotakseen riittävää pitoa vaativissa talviolosuhteissa. Laissa määrätty pienin sallittu talvirenkaiden urasyvyys on 3 mm. On kuitenkin suositeltavaa, että talvirenkailla ei ajettaisi, jos niiden urasyvyys on alle 4 mm.

Uusissa talvirenkaissa urien syvyys on noin 10 mm ja kesärenkaissa 8 mm. Riittävän syvillä kulutuspinnan urilla varmistetaan turvalliset sohjo- ja vesiliirto-ominaisuudet. Liian kuluneet renkaat voivat lisäksi johtaa hylkäykseen auton katsastuksessa.

Talvirenkaiden käyttöaika on marraskuun alusta maaliskuun loppuun sekä silloin, kun sää tai keliolosuhteet edellyttävät. Riittävän urasyvyyden merkitys korostuu erityisesti talvirenkaissa, joiden on pystyttävä tarjoamaan riittävää pitoa jäällä, sohjossa ja lumessa ajettaessa. Vaikka renkaissa olisi nastat tai pitoa parantavat lamellit, eivät nämä yksinään riitä pohjoisen talvikeleillä ja liukkaalla tiellä.

Mittaa renkaiden urasyvyys kahden euron kolikolla

Talvirenkaan tarkkaa urasyvyyttä ei näe vain niitä katsomalla. Riittävän urasyvyyden tarkistaminen on kuitenkin helppoa kotona ilman sen kummempia välineitä. Kahden euron kolikko riittää. Kolikon hopeinen ulkoreuna on leveydeltään 4 mm. Jos tämä hopeinen reunus jää piiloon, kun se asetetaan talvirenkaan kulutuspinnan pääuraan, on renkaassa vielä riittävästi kulutuspintaa jäljellä.

Myös talvirenkaiden iällä on väliä

Täysin uusissa talvirenkaissa kulutuspinnan urasyvyys on noin 10 mm. Pelkkä urasyvyys ei kuitenkaan kerro koko totuutta, vaan autoilijan on otettava huomioon myös renkaan ikä. Renkaan ikääntyessä kulutuspinnan kumisekoituksen pito-ominaisuudet heikkenevät.

Yleinen suositus renkaan iälle on käytössä 6 vuotta ja kokonaisiälle 10 vuotta. Kokonaisiän voi mitata sen valmistusajankohdasta, jonka voi tarkistaa renkaan sivuun painetuista merkinnöistä. Kyseisen merkinnän kaksi ensimmäistä numeroa kertovat renkaan valmistusviikon ja jälkimmäiset numerot sen valmistusvuoden. Vaikka renkaan valmistuksesta olisi kulunut alle 10 vuotta, olisi sen käyttöiän hyvä olla enintään kuusi vuotta. Renkaan kuntoa ei kuitenkaan ole aina helppoa arvioida pelkän iän perusteella, ja renkaan pito ja ajo-ominaisuudet voivat heikentyä merkittävästi jo ennen kuutta vuotta.

Hyvä tapa pidentää renkaiden käyttöikää on vaihtaa niiden paikkaa aina renkaiden vaihdon yhteydessä. Normaalisti ajoneuvon vetorenkaat kuluvat noin kaksi kertaa nopeammin kuin vapaasti pyörivät renkaat, joten oikea-aikainen renkaiden kierrätys auton alla parantaa huomattavasti renkaiden kokonaisajotulosta.

Muistilista autoilijalle talven varalle

  • Suomen laissa on asetettu vähimmäisvaatimukset renkaiden urasyvyydelle. Kesärenkaissa tämä on 1,6 mm ja talvirenkaissa 3 mm.
  • Vaikka renkaiden urasyvyys olisi vielä lain silmissä riittävä, alkaa niin kesä- kuin talvirenkaiden turvallisuutta lisäävät ominaisuudet heikkenemään jo ennen tätä.
  • Urasyvyys on mahdollista tarkistaa kotona, esimerkiksi kahden euron kolikolla. Renkaissa voi myös olla niiden kulutuspinnan urasyvyydestä kertova kulumisvaroitin.
  • Renkaiden urasyvyyden lisäksi niiden kuntoon ja täten turvallisuuteen vaikuttavat myös renkaan valmistusvuosi ja käyttöikä.
  • Tarkista myös rengasmerkinnät. Talvikäyttöön hyväksytyistä renkaista löytyy EU:n rengasmerkintöjen mukaiset lumi- ja jääpitomerkinnät.