Menu
19. kesäkuu 2019 10:45 kategoriassa Yhtiöuutiset

Nokian Renkaat Oyj: Hovioikeus vahvisti yhtiöltä yrityssalaisuuksia vieneiden tuomiot

Nokian Renkaat Oyj Lehdistötiedote 19.6.2019 klo 10.45

Turun hovioikeus on tänään langettanut rikostuomiot yhdeksälle Nokian Renkaiden entiselle ja Black Donuts Engineering -yritysryppääseen siirtyneelle työntekijälle Nokian Renkaiden yrityssalaisuuksien rikkomisesta ja väärinkäyttämisestä. Aiemmin lainvoimaisen tuomion asiassa on saanut kaksi henkilöä. Hovioikeus tuomitsi kaikki vastaajat rangaistuksiin. Vastaajista kaikkiaan kahdeksan henkilöä on tullut tuomituksi vankeusrangaistuksiin. Black Donuts Engineering Oy tuomittiin yhteisösakkoon ja menettämään rikollisen hyödyn valtiolle.

Tuomitut henkilöt irtisanoutuivat Nokian Renkailta vuosina 2010–2011, pois lukien yksi jo tuomittu, joka oli alihankkijan palveluksessa. Henkilöt veivät kymmeniä tuhansia Nokian Renkaiden yrityssalaisuuksia sisältäneitä tallenteita liittyen mm. tehdasteknologiaan ja tuotekehitykseen ja hyödynsivät niitä kilpailevassa liiketoiminnassa.

”Tapausta on käsitelty vuodesta 2011 asti, joten olemme tyytyväisiä, että asiassa on saatu päätös ja että kaikki vastaajat ovat saaneet tuomion”, Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Hille Korhonen sanoo.

Nokian Renkaat Oyj

Päivi Antola
Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja

Lisätietopyynnöt: media@nokiantyres.com