7. syyskuu 2016 19:51 kategoriassa Tuoteuutiset

Nokian Renkaat aloittaa yhteistyön Suomen ”Mr. Golfin” Mikko Ilosen kanssa

Lehdistötiedote 7.9.2016

Nokian Renkaat aloittaa yhteistyön Suomen ”Mr. Golfin” Mikko Ilosen kanssa

Nokian Renkaat on tehnyt monivuotisen kumppanuussopimuksen ammattigolfaaja Mikko Ilosen kanssa. Yhteistyö alkaa vuoden 2017 alusta ja sen puitteissa Ilonen osallistuu eri yritystapahtumiin sekä edustaa Nokian Renkaita ja sen tuotteita erityisesti Pohjoismaissa.

Viheriöiden mestari ei ole ilmeisin urapolku, kun on syntyjään pohjoiselta pallonpuoliskolta ja maasta, joka tunnetaan lumi- ja jääpeitteestään. Sekä Ilonen että Nokian Renkaat ovat silti tarttuneet haasteeseen pärjätä erittäin kilpaillussa urheilulajissa sekä bisneksessä – toinen ansaitsee elantonsa ammattigolfaajana, toinen kehittää turvallisuutta ja mielenrauhaa takaavia renkaita.

Ilonen on ollut Suomen kiistaton ykkösgolfaaja vuodesta 2001. Pitkän ja menestyksekkään uransa aikana hän on myös kohdannut vastoinkäymisiä ja loukkaantumisia. Ilonen on kuitenkin aina saanut kansainvälisen uransa uudelleen käyntiin omistautumisen ja sitkeyden ansiosta.

”Mikon ura on todellinen esimerkki suomalaisesta sisusta. Myös me Nokian Renkailla uskomme sisuun ja itsemme ylittämiseen. Näin olemme toimineet jo vuosikymmenien ajan, aina ensimmäisen autonrenkaan valmistamisesta vuonna 1932. Huipulle ponnistaminen pienestä maasta, ja suurempia resursseja vastaan, vaatii innovaatiota, tahdonvoimaa ja peräänantamattomuutta. Uskon, että tämä on meille ja Mikolle yhteistä, ja ihailemme hänen kykyjään sekä urheilijana että ihmisenä”, tiivistää Ari Lehtoranta, Nokian Renkaiden toimitusjohtaja.

"Olen erittäin mielissäni tästä kumppanuudesta Nokian Renkaiden kanssa. Odotan innolla yhteistyötä Nokian Renkaiden ja heidän mahtavien tuotteidensa kanssa. Renkaista on varmasti apua, kun kisaan muiden vaativien kuljettajien kanssa kiertueilla ympäri maailmaa. Liikun itse paljon autolla väylille ja viheriöille, eivätkä tiet aina ole parhaassa mahdollisessa kunnossa. Minun täytyy voida luottaa renkaisiini kaikissa olosuhteissa. Myös Nokian Renkaiden vihreät arvot ovat minulle tärkeitä", Ilonen sanoo.

Nokian Renkaat tukee ylpeänä Ilosen uraa johtavana suomalaisena golffarina ja toivottaa hänet tervetulleeksi tiimiin turvallisemman ja vihreämmän huomisen puolesta.

Nokian Tyres – haastavien olosuhteiden tuntemusta pohjoisesta

Nokian Renkaat on premium-tuoteryhmissä markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Venäjällä ja vahvassa kasvussa Keski-Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoilla. Yhtiön myynti vuonna 2015 oli noin 1,4 miljardia euroa ja henkilöstömäärä vuoden lopussa 4 400. Nokian Renkaiden osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa ja Venäjällä. Pääkonttorissa Nokialla tehdään keskitettyä tuotekehitystä sekä prototyyppejä ja koe-eriä. Kaikkien tuotteiden kehityksen lähtökohtana on kestävä turvallisuus ja ympäristöystävällisyys tuotteen koko elinkaaren ajan.

Nokian Renkaat perustettiin vuonna 1988 ja sen juuret ulottuvat vuoteen 1898, jolloin Suomen Gummitehdas Oy syntyi. Yhtiö on maailman pohjoisin rengasvalmistaja. Se edistää ja helpottaa turvallista ajamista vaativissa olosuhteissa. Innovatiivisia renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin markkinoidaan pääosin alueilla, joissa on lunta, metsää ja vuodenaikojen vaihtelusta johtuvia haastavia ajo-olosuhteita.

Lisätietoja:

Nokian Renkaat Oyj
Markkinointi- ja viestintäjohtaja
Antti-Jussi Tähtinen, p. 010 401 7940

Twitter: https://twitter.com/NokianTyresCom
YouTube: www.youtube.com/NokianTyresCom
Facebook: www.facebook.com/nokianrenkaatsuomi
LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/nokian-tyres-plc

www.nokianrenkaat.fi