Takaisin artikkeleihin

Ajovinkit

Reaktioaika

Kuljettajan reaktioaika on lyhyt, mutta sillä voi olla iso merkitys yllättävissä tilanteissa. Monet tekijät vaikuttavat reaktioaikaan. Näiden tekijöiden ymmärtäminen ja ennakointi parantavat merkittävästi omaa ja muiden turvallisuutta. Hyvä tilannetietoisuus ja kyky ennakoida muiden tienkäyttäjien liikkeitä voivat auttaa välttämään vaaratilanteita jo ennen kuin ne edes syntyvät.

Mikä on reaktioaika? 

Reaktioajaksi kutsutaan sitä aikaa, joka henkilöllä menee toimintaan tietyn ärsykkeen saatuaan. Liikenteessä tämä tarkoittaa sitä, miten kauan kuljettajalla kestää esimerkiksi painaa jarrupoljinta tai tehdä väistöliike vaaran havaittuaan. 

Tyypillisesti reaktioaika on noin yhden sekunnin mittainen. Nopeus voi kuitenkin vaihdella  tilanteiden ja henkilöiden välillä..  

Reaktiomatka on puolestaan se välimatka, jonka auto kerkeää liikkua eteenpäin reaktioajan kuluessa. Reaktiomatka voidaan laskea tällä kaavalla: (nopeus / 10) * 3.  

Jos vauhtisi on 100 km/h ja huomaat vaaratilanteen, auto kerkeää liikkua samaa vauhtia eteenpäin vielä noin 30 metriä ennen kuin painat jarrupoljinta. Välimatka on suuntaa antava, sillä monet tekijät vaikuttavat reaktiomatkan pituuteen. 

Reaktioaikaan vaikuttavia tekijöitä 

  • Ikä. Ikääntyessä reaktioaika hidastuu luonnollisesti, joten vanhemmilla kuskeilla se on usein nuorempia kuskeja hieman pidempi.  
  • Väsymys. Väsyneenä kuljettajan keskittymiskyky heikkenee, ja havainnointi hidastuu. Tämä voi johtaa siihen, että vaaratilanteet havaitaan myöhemmin ja reagointi viivästyy. 
  • Päihtyminen. Päihteiden käyttö heikentää reaktioaikaa merkittävästi. Alkoholi hidastaa aivojen toimintaa ja heikentää koordinaatiota, mikä johtaa viivästyneisiin reaktioihin. 
  • Lääkkeet. Tietyt lääkkeet voivat aiheuttaa uneliaisuutta ja hidastaa reaktioita. On tärkeää tarkistaa lääkkeiden mahdolliset vaikutukset ajokykyyn. 
  • Puhelimen käyttö. Kännykän käyttö ajon aikana on häiriötekijä, joka pidentää reaktioaikaa. Puhelimen käyttö vie huomion pois liikenteestä ja hidastaa reaktiota yllättäviin tilanteisiin.  
  • Kokemus. Kokeneet kuljettajat osaavat usein lukea liikennettä ja sitä kautta ennakoida vaaratilanteita paremmin kuin kokemattomat kuljettajat. Tämä antaa etua reaktioaikaan. 


Reaktioaika ja keliolosuhteet
 

Nopea reagointi yllättävissä tilanteissa auttaa vähentämään riskejä liikenteessä. Sateisella ja pimeällä kelillä yllättävät tilanteet on hankalampi havaita ajoissa. Reaktioaika itsessään ei lyhene, mutta sinulla on vähemmän aikaa toimia esteen väistämiseksi. 

Lisäksi on otettava huomioon, että tehokaskaan jarrutus ei pysäytä autoa välittömästi. Jarrutusmatkan pituus vaihtelee sen mukaan, kuinka nopeaa vauhtia ajat. Jarrutusmatkan laskeminen tapahtuu seuraavalla kaavalla: (nopeus / 10 )² * 0.4. Tämän mukaisesti 100 km/h vauhdissa jarrutus pysäyttää auton vasta 40 metrin päähän. 

Keliolosuhteet vaikuttavat jarrutusmatkaan suuresti. Jäisellä tiellä auto pysähtyy huomattavasti hitaammin kuin kuivalla asfaltilla, mikä kasvattaa jarrutusmatkaa. 

Pidä vauhti aina keliin sekä näkyvyyteen sopivana. Säilytä myös riittävä turvaväli edellä ajavaan ajoneuvoon. 

Muut tienkäyttäjät ja ennakointi 

Vaikka omat reaktiot olisivatkin nopeat, on tärkeää ennakoida myös muiden tienkäyttäjien toimintaa. Muiden kuljettajien virheiden tai yllättävien liikkeiden ennakointi voi auttaa välttämään ikäviä tilanteita. Tilannetietoisuudella ja tarkkaavaisuudella on merkitystä sekä ajoturvallisuuden että yleisen liikenteen sujumisen kannalta. 

Ympäristötekijät ovat erilaisia riippuen siitä, ajatko kaupunkialueella vai maaseudulla. Kaupunkiympäristössä jalankulkijat, pyöräilijät muut kevyen liikenteen käyttäjät tuovat oman muuttujansa teille. Noudata erityisestä tarkkaavaisuutta koulujen ja lasten harrastuspaikkojen ympäristössä. 

Kuljettajan reaktioaika korostuu äärimmäisissä tilanteissa 

Liikenteessä voi sattua ja tapahtua, ja nopean reagoinnin tärkeys korostuu erityisesti ääritilanteissa. Äkilliset pysähdykset tai kaistanvaihdot, tielle poukkoilevat eläimet ja muut yllättävät tekijät vaativat välitöntä toimintaa. 

Vaaratilanteessa sekunnin murto-osalla voi olla ratkaiseva merkitys. Pidempi reaktioaika tarkoittaa myös pidempää reaktiomatkaa. Jos reaktiomatka on pidempi kuin välimatka edellä ajavaan autoon, on peräänajon riski suuri. 

Vaaratilanteita ei pysty aina ennakoimaan, mutta levänneenä, valppaana ja keskittyneenä ajaminen auttaa paljon.  


Modernien ajoneuvojen teknologia auttaa
 

Kuljettajana olet aina itse vastuussa siitä, että huomioit ympäristön ja muun liikenteen mahdollisimman hyvin ajaessasi. Monissa moderneissa ajoneuvoissa on kuitenkin teknologiaa, jotka tukevat turvallisessa ajamisessa. Esimerkiksi kaistavahti ja automaattinen jarrutus ovat tästä hyviä esimerkkejä. 

Toisaalta teknologia toimii helposti myös huomion viejänä - viihdelaitteiden käyttö, navigaattorin säätäminen kesken ajon, musiikin etsiminen, viestien kirjoitus ja muu katkaisevat väistämättä tarkkaavaisuuden. Jo nopea vilkaisu puhelimeen aiheuttaa noin puolen sekunnin mittaisen pimennon reaktioaikaan. 

Askeleet turvalliseen ajamiseen 

Jokaisella tienkäyttäjällä on mahdollisuus vaikuttaa omalta osaltaan liikenneturvallisuuteen. Voit parantaa turvallisuutta tien päällä helposti: 

✔️ Varaa matkantekoon riittävästi aikaa ja aja rauhalliseen tahtiin. Keskity ajamiseen ja havainnoi ympäröivää liikennettä. 

✔️ Pidä riittävän pitkä turvaväli edellä ajavaan autoon. 

✔️ Huonoissa ajo-olosuhteissa käytä tilanteeseen sopivia ajonopeuksia. 

✔️ Pidä huolta auton säännöllisestä huollosta ja tarkastuksista. 

✔️ Tarkista, että renkaasi ovat hyväkuntoiset ja että niissä on riittävä urasyvyys. 

✔️ Aja aina ajoneuvon valmistajan suosittelemilla rengaspaineilla. 

Nokian Renkaat - turvallisuuden edelläkävijä 

Me Nokian Renkailla haluamme tehdä tienkäytöstä turvallisempaa kaikille. Korkealaatuiset kesä- ja talvirenkaamme on suunniteltu pohjoisen haastaviin, vaihteleviin olosuhteisiin. Teemme jatkuvaa kehitystyötä, jonka ansiosta voimme tarjota käyttöösi innovatiivista, ajovarmuutta parantavaa teknologiaa. 

Olemme toimineet rengasalan pioneerina jo yli 90 vuoden ajan ja jaamme mielellämme rengasalan asiantuntemustamme eteenpäin. Tutustu tietopankkiimme ja auta meitä tekemään teistä turvalliset kaikille. 

Katso kaikki ajovinkit

Muistathan, että kuljettajan vastuulla on varmistaa, että renkaat ovat turvalliset ja sopivat ajoneuvoon sekä noudattaa ajoneuvon valmistajan ohjeita oikeasta käytöstä ja huollosta. Ota yhteyttä lähimpään Nokian Renkaiden jälleenmyyjään tai ajoneuvon valmistajaan saadaksesi tarkempia neuvoja.