11. lokakuu 2017 11:37 kategorioissa Tuoteuutiset, Yhtiöuutiset

Näin toimit rengasrikon iskiessä – hyvä painehuolto korostuu talven lähestyessä

Rengasrikko vaanii autoilijaa tien päällä ympäri vuoden, mutta sen iskiessä voi vahinkoja rajoittaa – ja parhaassa tapauksessa ennaltaehkäistä. Kaikki alkaa oikeasta varautumisesta.

Näin toimit rengasrikon iskiessä – hyvä painehuolto korostuu talven lähestyessä

Tyypillisin syy rengasrikolle on renkaaseen kohdistuva pistovaurio, Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri kertoo. Pistovaurioiden tyypillisiksi aiheuttajiksi Morri listaa mm. naulat, ruuvit ja sepelin.

“Tietyömaiden kohdalla kannattaa ajaa erityisen varovasti: vastaan voi tulla pistovaurioita aiheuttavia teräviä sepelin palasia. Varsinkin märällä kelillä terävä kivenpalanen voi upota renkaaseen kuin veitsi voihin ja lävistää sen teräsvyöt”, Morri varoittaa.

Rengasrikoille altistaa myös matala rengaspaine. Esimerkiksi jyrkkään asfalttireunaan matalilla paineilla ajettaessa käy herkästi niin, että rengas iskeytyy vanteeseen ja rikkoo renkaan sivupinnan. Keväisin ja syksyisin kuoppainen, kelirikkoinen tie lisää renkaaseen kohdistuvien iskujen mahdollisuutta.

“Liian alhaisilla paineilla ajettaessa rengas joustaa enemmän ja esteisiin osuessa sivupinta on herkempi rikkoutumaan. Tällöin rengasta ei voi enää pelastaa: sivupintavaurioisten henkilöautonrenkaiden korjaaminen ei ole turvallista eikä suositeltavaa.”

Näin ennaltaehkäiset rengasrikkoa

Rengasrikkoa ei voi täydellä varmuudella välttää, mutta sitä voi ennaltaehkäistä ja sen vahinkoja rajoittaa. Maltillisen ajotavan lisäksi kaikkein tärkeintä on hyvä painehuolto.

“Uusista autoista löytyy TPMS eli tire-pressure monitoring system, joka tarkkailee rengaspaineita ja ilmoittaa niiden laskiessa. Jos TPMS:ää ei ole, tarkista rengaspaineet kolmen viikon välein”, Morri neuvoo. “Renkaisiin kannattaa laittaa 0,2 baria auton valmistajan suosituksia korkeammat paineet. Pienestä ylipaineesta on pelkkiä hyötyjä: vierintävastus pienenee ja renkaan kestävyys paranee.”

Sään viiletessä ilmanpaineista huolehtiminen korostuu. Paineita kannattaa tarkkailla erityisesti lämpötilan laskiessa ja silloin, kun auto ajetaan lämpimästä tallista kylmään ulkoilmaan. Rengaspaine laskee noin 10 kPa jokaista kymmentä laskevaa celsius-astetta kohden.

Paineita kannattaa nostaa myös auton kuormauksen kasvaessa. Jos ilmanpainetta ei nosteta kuormituksen kasvaessa, renkaan sivupinta alkaa kaareutua ulospäin, mikä tekee siitä herkemmän vaurioille. Nokian Renkaiden kehittämä Aramid Sidewall -teknologia vahvistaa katumaasturirenkaiden sivupintaa kestävällä aramid-kuidulla.

Reagoi ajoissa, varaudu ja muista turvallisuus

Pieni pistovaurio voi oireilla jo ennen kuin rengas on korjauskelvoton. Jos ohjaustuntuma muuttuu epävakaaksi tai ajoneuvo alkaa puoltamaan, voi se olla merkki tyhjenevästä renkaasta. Tällöin tulisi ajaa heti sivuun turvalliseen paikkaan tarkastamaan tilanne: usein pistovaurioinen rengas rikotaan lopullisesti ajamalla sillä liian pitkään vajaapaineisena.

Uusista autoista löytyy usein vararenkaan sijaan paikkausrasia ja kompressori. “Ideana on, että pistovaurio paikataan tilapäisesti: vaahto paikkaa pistoreiän ja korotetun ilmanpaineen turvin ajetaan lähimmälle korjaamolle. Varmista siis etukäteen, mistä paikkausrasia ja kompressori löytyvät ja perehdy niiden käyttöön.”

Kylmät kelit tuovat tiettyjä lisähaasteita, Morri lisää. “On hankala sanoa varmuudella, miten kovilla pakkasilla paikkausaineet vielä toimivat hyvin; tästä meillä ei ole testattua tietoa. Auton nosto tunkilla sekä renkaan vaihto jäisellä ja liukkaalla pinnalla on haastavaa. Koska vahingon sattuessa rengasta ei usein pääse huoltamaan helposti sisätiloissa, suurimman palveluksen tekee itselle, kun tarkastaa renkaat jo ennen liikkeelle lähtöä.”

Ensisijaista on tietysti turvallisuus. Jos on ajettava heti tien sivuun, ensitoimenpiteinä laita päälle hätävilkku, pue huomioliivi ja vie varoituskolmio paikalleen. Mikäli tilanne on hankala tai paikattava rengas on ajoradan puolella, kannattaa apuun soittaa tie- tai huoltopalvelu. Talvioloissa kannattaa myös varautua lämpimällä vaatetuksella, mikäli matka seisahtuu odottamatta pidemmäksi aikaa. Nokian Renkaiden tuotteisiin kuuluva ainutlaatuinen Hakka-turva ja sen tiepalvelu takaavat matkan jatkumisen, vaikka rengasongelma yllättäisikin tienpäällä.

Rengasrikon lyhyt oppimäärä

Milloin?
Rengasrikkoja tapahtuu ympäri vuoden, mutta niissä on usein piikki kesälomakauden aikaan. Tällöin ihmiset ajavat pidempiä matkoja; myös tietyömaita on kesäisin enemmän. Keväisin ja syksyisin kelirikko vaurioittaa teiden pintaa; huonokuntoinen tie voi myös lisätä rengasrikon riskiä.

Miksi?
Rengasrikon aiheuttaa tyypillisesti pistovaurio. Riski ei koske vain kuluneita renkaita: myös uusi rengas on pistovaurioille altis, jos terävä esine joutuu uraan ja pääsee iskemään uran pohjasta vyöpaketin läpi. Matalat rengaspaineet altistavat usein siivupintavaurioille tilanteissa, joissa renkaaseen kohdistuu isku.

Miten välttää?
Huolehdi renkaiden ilmanpaineista ja suosi pientä ylipainetta. Nosta painetta riittävästi, jos autoa kuormataan tavallista enemmän. Säästä rengasta turhilta vaurioilta ajamalla maltilla ja varoen etenkin huonokuntoisilla teillä ja tietyömaa-alueilla.

Kuinka toimia?
Aja mahdollisimman pian sivuun turvalliseen paikkaan tutkimaan tilanne, jos auton ajotuntuma muuttuu epävakaaksi. Tutustu paikkausrasian käyttöön ennakkoon tai varmista, että vararengas on kunnossa ja autosta löytyvät tarvittavat rengasavaimet renkaan vaihtoa varten. Vaativissa tilanteissa huolehdi ensin liikenneturvallisuudesta ja soita apuun tie- tai huoltopalvelu. Pidä autossa mukana lämmintä vaatetta sen varalta, että rengasrikko iskee kylmissä olosuhteissa. 

Nokian Renkaat: Renkaan sivupintaa vahvistava Nokian Tyres Aramid Sidewall -teknologia

Nokian Renkaat: Näin ajat renkaita vahingoittamatta

Lisätietoja:

Nokian Renkaat Oyj,
www.nokianrenkaat.fi 

Teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri, puh. +358 10 401 7621, [email protected]