TYHJÄLLÄ RENKAALLA AJAMINEN

TYHJÄLLÄ RENKAALLA AJAMINEN

Löydä autoosi parhaiten sopivat renkaat

Rengasrikko voi sattua monesta syystä: lasinsirut, naulat ja ruuvit voivat lävistää renkaan tai väärin säädetyt ohjauskulmat voivat kuluttaa renkaan puhki. Huomaat rengasrikon esimerkiksi siitä, että auto alkaa puoltamaan voimakkaasti tai ajotuntuma muuttuu. Rengaspainemittarin hälytys saattaa myös kertoa puhjenneesta renkaasta. Jos rengasrikko osuu kohdallesi, rengas on syytä korjata mahdollisimman pian. Tyhjällä renkaalla ajaminen voi vaurioittaa rengasta ja koko ajoneuvoasi.

Voiko tyhjällä renkaalla ajaa?

Kun rengas on tyhjä, sillä ei tule ajaa yhtään pidempään kuin tilanne pakottaa. Tyhjällä renkaalla ajaminen voi tuhota vanteen niin, ettei sitä ole enää mahdollista korjata. Myös muut ajoneuvon osat voivat vahingoittua rikkinäisellä renkaalla ajettaessa. 

Rikkoutunut rengas vaikuttaa auton hallittavuuteen, joten ajaminen tyhjällä renkaalla on riskialtista. Lisäksi sillä saattaa olla vaikutuksia mahdollisiin vakuutusyhtiön korvauksiin, jos ajat rengasrikkoisella ajoneuvolla pidempään kuin olisi tarpeen. Jos rengas puhkeaa, etsi turvallinen paikka pysähtymiseen mahdollisimman pian ja ohjaa ajoneuvosi sivuun. Älä aja tämän jälkeen autolla ennen kuin rengas on vaihdettu tai paikattu.

Useissa Nokian Tyres -renkaiden sivupintarakenteessa on käytetty Aramid Sidewall -teknologiaa. Äärimmäisen vahva aramid-kuitu tekee renkaista erityisen hyvin kulutusta ja viiltoja kestävät. Sen ansiosta renkaiden sivupinta kestää entistäkin paremmin iskuja.

Toimi näin jos rengas puhkeaa

Tien päällä voi kuitenkin tapahtua yllättäviä tilanteita, ja siksi rengasrikkoon on hyvä varautua etukäteen. Varmista, että ajoneuvon vararengas on kunnossa ja säilytä autossa työkalut vararenkaan vaihtoon. Paikkausvaahto voi myös toimia väliaikaisena apuna. Tarkista, että autosta löytyy varoituskolmio. Heijastinliivi on hyvä lisä turvallisuuden parantamiseen, jos joudut pysäköimään auton tien varteen.

Tässä ohjeet, miten toimia renkaan puhjetessa:

    1. Yritä pitää auto suorassa. Puhkeava rengas aiheuttaa yleensä ajoneuvon voimakkaan puoltamisen. Hidasta vauhtia ja keskity pitämään auto suorassa.
    2. Pysähdy turvalliseen paikkaan. Pysy rauhallisena ja etsi mahdollisimman läheltä sopiva pysähdyspaikka. Jos joudut pysähtymään tien varteen, osoita muulle liikenteelle selkeästi aikeesi.
    3. Vie varoituskolmio paikalleen. Pue ensin heijastinliivi päällesi ja vie sitten varoituskolmio sopivan matkan päähän autosta. Laita hätävilkut päälle, jos olet pakotettu pysähtymään paikkaan, jossa voisit aiheuttaa vaaraa muulle liikenteelle.
    4. Vaihda rengas tai soita tiepalveluun. Asenna vararengas rikkoutuneen tilalle tai paikkaa pienempi rengasvaurio paikkausvaahdon avulla. Jos et ole varma, kuinka tämä tehdään, soita tiepalvelu apuun.

Huomaa, että laskeneet rengaspaineet eivät ole välttämättä merkki puhjenneesta renkaasta. Esimerkiksi kylmä ilma vaikuttaa laskevasti rengaspaineisiin. Asia on kuitenkin aina hyvä tarkistaa.

Vararengas on vain väliaikaiseen käyttöön

Kun vaihdat vararenkaan rikkoutuneen renkaan tilalle, muista vararenkaan olevan usein normaalia rengasta pienempi. Sen sallittu maksiminopeus on matalampi kuin tavallisten renkaiden - useimmiten vain 60 km tai 80 km tunnissa. Ota tämä huomioon, kun jatkat matkaasi renkaanvaihdon jälkeen. Käytä vararengasta vain väliaikaisesti ja korvaa se uudella renkaalla mahdollisimman pian. Joissain tapauksissa vahingoittuneen renkaan korjaaminen on mahdollista rengasliikkeessä. 

Nokian Tyres Hakka- ja Hakkapeliitta-rengassarjan renkaille tulee mukana ainutlaatuinen Hakka-turva. Tämä ilmainen palvelu takaa sinulle uuden vastaavan renkaan maksutta tilalle, jos rengasta on käytetty asianmukaisesti ja se rikkoutuu tapaturmaisesti. Rekisteröityneet käyttäjät voivat hyödyntää edun missä tahansa Nokian Tyres -renkaita myyvässä, Suomessa sijaitsevassa liikkeessä.

Miten välttää rengasrikko?

Yllättäviä tilanteita ei aina voi ennakoida, mutta voit pienentää rengasrikon riskiä monella eri tapaa. Tässä muutamia vinkkejä:

    • Huolehdi oikeasta rengaspaineesta. Erityisesti liian matalat rengaspaineet lisäävät rengasrikon riskiä. Tarkista renkaiden paineet kerran kuussa ja aina pitkälle ajomatkalle lähdettäessä.
    • Pidä huolta auton ohjauskulmista. Virheelliset ohjauskulmat voivat kuluttaa rengasta niin, että rengasrikon riski kasvaa. Tarkista ohjauskulmat, jos auto tuntuu puoltavan tai ajo tuntuu epävakaalta.
    • Tarkkaile ympäristöä ja tien kuntoa. Aja erityisen varovasti teillä, joilla on sepeliä, kiviä tai paljon roskaa. Rakennustyömaiden ympäristössä on hyvä kiinnittää erityistä huomiota mahdollisiin kuoppiin tai teräviin korkeuseroihin tiessä.
    • Tarkasta renkaat säännöllisesti. Pidä huolta siitä, että renkaissa on riittävästi kulutuspintaa jäljellä. Vaihda kuluneet renkaat ajoissa uusiin, niin vältyt ikäviltä tilanteilta tien päällä.

Tyhjän renkaan uusiminen

Jos rengas on puhjennut sivuiltaan, sitä on mahdotonta korjata rengasliikkeessä. Tällöin uuden renkaan hankkiminen rikkoutuneen tilalle on välttämätöntä. Vaikka rengas olisi paikattavissa, tarkasta sen kunto korjauksen yhteydessä ja korvaa se tarvittaessa uudella.

Renkaanvaihdon yhteydessä auton renkaat on hyvä kierrättää. Näin voit tasata kulutuspinnan kulumista ja pidentää renkaiden käyttöikää. Asenna paremmat renkaat aina taka-akselille paremman ohjattavuuden takaamiseksi. Huolehdi renkaiden kunnosta ja aja turvallisesti kaikissa olosuhteissa.

LÖYDÄ AUTOOSI PARHAITEN SOPIVAT RENKAAT