Vaativien olojen erikoisosaaja

Nokian Renkaat kehittää ja valmistaa turvallisia renkaita vaativiin olosuhteisiin vihreitä arvoja kunnioittaen. Yhtiö on maailman pohjoisin rengasvalmistaja ja haastavien olosuhteiden asiantuntija, ja tekee tinkimätöntä työtä turvallisemman, miellyttävämmän ja ympäristöystävällisemmän liikkumisen hyväksi – kaikkina vuodenaikoina. Vaativien olojen erikoisosaamiseen liittyy kiinteästi arvostus ja ymmärrys luontoa ja sen oikkuja kohtaan. Olipa kyse talvimyrkystä tai kesäisestä rankkasateesta, yhtiön valmistamat renkaat tarjoavat luotettavuutta, suorituskykyä ja mielenrauhaa.

Luotettavat ja innovatiiviset renkaat henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin on suunnattu pääosin alueille, joissa on vuodenaikojen vaihtelusta johtuvat vaativat ajo- ja käyttötilanteet. Yhtiö räätälöi tuotteensa erilaisiin olosuhteisiin, mikä on rengasmaailmassa ainutlaatuista. Pohjoisen karkeat tiet ja välillä äärimmäiset keliolosuhteet edellyttävät renkaiden rakenteilta ja kumisekoituksilta toisenlaisia ominaisuuksia kuin esimerkiksi Etelä-Euroopan lämpimämpi ilmasto.

Nokian Hakkapeliitta on johtava talvirengasbrändi Pohjoismaissa ja Venäjällä. Markkina- ja hintajohtajuuden takana ovat Nokian Renkaiden tärkeimmät kilpailuedut: vuosikymmenten käyttö­kokemuksiin perustuva laatumielikuva, vahva jakeluverkosto ja logistinen osaaminen.

Tuotteet myydään pääasiassa jälkimarkkinoille. Ydinmarkkinoita ovat Pohjoismaat ja Venäjä, joissa Nokian Renkaat on premium-renkaiden markkinajohtaja. Erityisen tärkeitä markkina-alueita ovat myös Keski-Eurooppa ja Pohjois-Amerikka, joista yhtiö hakee kannattavaa kasvua.

Konserniin kuuluu Vianor-rengasketju, joka tekee tukku- ja vähittäiskauppaa Nokian Renkaiden päämarkkinoilla. Nokian Renkailla on kolme omaa tehdasta Suomessa ja Venäjällä. Tehtaisiin on investoitu vuosina 2005–2015 yli miljardi euroa, ja ne edustavat tuottavuudeltaan ja laaduntuottokyvyltään alan ehdotonta huippua.

Yhtiön liikevaihto vuonna 2015 oli noin 1,4 miljardia euroa ja henkilöstömäärä yli 4 300. Nokian Renkaiden osake on listattu Nasdaq Helsingissä. 

Tutustu yhtiön omistusrakenteeseen

Yli sata vuotta osaamista ja ammattitaitoa

Nokian Renkaiden juuret ulottuvat aina vuoteen 1898 asti, kun Suomen Gummitehdas Osakeyhtiö perustettiin. Nokian-tehdas on ollut Nokianvirran varrella jo vuodesta 1904 asti. Nokian Renkaat Oyj listautui pörssiin vuonna 1995. Yhtiön toinen oma tuotantolaitos perustettiin Venäjälle, Vsevolozhskiin vuonna 2005.

Omien tuotantolaitosten lisäksi yhtiö hyödyntää korkealaatuista sopimusvalmistusta. Vuonna 2015 sopimusvalmistuksen osuus myynnin volyymista oli noin 3 prosenttia. Yhtiön omat myyntiyhtiöt sijaitsevat Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Venäjällä, Ukrainassa, Kazakstanissa, Saksassa, Sveitsissä, Tsekin tasavallassa, Valko-Venäjällä, Kanadassa, USA:ssa ja Kiinassa. Laatu- ja ympäristösertifikaatit koskevat Nokian ja Vsevolozhskin tuotantolaitosten lisäksi Ruotsin myyntiyhtiötä.

  • Nokian Renkaiden tuotteita myytiin 59 maassa
  • Venäjä, Suomi, Saksa, Ruotsi ja Norja muodostivat 70 prosenttia myynnistä
  • Vianorilla 1 475 myyntipistettä 26 maassa

Maailman ensimmäinen talvirengas, Kelirengas, kehitettiin vuonna 1934 varta vasten Suomen olosuhteisiin: tiestöön, vaihtelevaan maastoon ja talvikäyttöön. Muutama vuosi myöhemmin Kelirenkaan pohjalta kehitettiin ensimmäinen Nokian Hakkapeliitta -rengas. Lumisten teiden voittajan tarina on jatkunut jo 80 vuotta.

Tutustu yhtiömme tuotteisiin Maailma renkailla -osiossa

Vastuullista rengaskauppaa ja monipuolista palvelua lähellä asiakasta

Vianor on suurin ja kattavin rengasketju Pohjoismaissa, Venäjällä ja IVY-maissa. Ketjuun kuului vuoden 2015 lopussa yhteensä 1 475 myyntipistettä 26:ssa eri maassa Nokian Renkaiden päämarkkinoilla.

Vianorin omat liikkeet myyvät henkilö- ja pakettiautonrenkaita, kuorma-autonrenkaita ja raskaita renkaita. Nokian Tyres -merkkisten tuotteiden lisäksi ketju myy muita johtavia rengasmerkkejä sekä erilaisia autoiluun liittyviä tuotteita, kuten vanteita, akkuja ja iskunvaimentimia. Vähittäiskaupan lisäksi Vianor tekee tukkukauppaa sekä suurasiakasmyyntiä.

Vianorin palveluvalikoimaan kuuluvatkin paitsi renkaiden vaihdot ja asennukset, niin myyntipisteestä riippuen myös monipuoliset autonhuoltopalvelut ja rengashotellit. Nokian Renkaiden valmistustoiminnan ja Vianorin välinen yhteistyö antaa synergiaetuja. Edistykselliset tietojärjestelmät parantavat suunnittelua, seurantaa ja raportointia. Nokian Renkaat saa rengasketjunsa kautta kontaktin loppukäyttäjään ja arvokasta tietoa palvelujensa kehittämiseen.

Vianor-konseptissa on lukuisia yrittäjäystävällisiä palveluja Vianor-verkostoon kuuluville yrittäjille kuten vahvat brändit, koulutus ja tekninen tuki. Vianor-kauppiaat saavat tukea mainontaan ja myynnin edistämiseen. Nokian Renkaiden N-Tyre-kumppanuusverkostoon kuuluu 102 myymälää Venäjällä ja IVY-maissa.

Vianor-rengasketju toimii Nokian Renkaille strategisesti tärkeillä markkinoilla konsernin kasvun keihäänkärkenä. Vianor rakentaa perustaa konsernin tuotteiden pysyville markkinaosuuksille ja toimii konsernin kasvun keihäänkärkenä, kuten myös uusi kumppaniverkosto Nokian Tyres Authorized Dealers (NAD), joka toimi vuoden 2015 lopussa 19 Keski-Euroopan maassa sekä Kiinassa, yhteensä 1 239 myymälän voimin.

Lue lisää Vianor-rengasketjusta täältä!

Pääkonttorin yhteystiedot:
Nokian Renkaat Oyj
Pirkkalaistie 7
37100 Nokia
Suomi

Tämän sivun sisältö kuuluu KPMG:n tekemän varmennustoimeksiannon laajuuteen. Varmennusraportin löydät täältä.