FacebookInstagramLinkedInmenu-iconPinicon-playscroll-downsearchTwitterShapeYouTube
Menu

Joustavampi työympäristö

Kansainvälisyys edellyttää joustavia työskentelyoloja. Nokian Renkaat on harmonisoinut globaalit HR-prosessinsa, ottanut käyttöön uudistetun palkitsemisjärjestelmän sekä muokannut työkulttuuria joustavammaksi.

Turvallisuus on aina etusijalla, myös työpaikalla. Aktivoimme henkilöstöämme tekemään turvallisuushavaintoja ja turvallisuustoimenpiteitä, tavoitteena on keskimäärin 2 turvallisuustoimenpidettä per työntekijä, jolloin kokonaisuutena teemme 10 000 turvallisuushavaintoa vuonna 2019. Turvallisuushavaintoihin kannustaminen ohjaa jokaista tarkastelemaan omaa ja kollegan työnteon turvallisuutta päivittäin. Tietoisuutta lisäämällä ehkäisemme tapaturmien syntyä.

Turvallisuustietoisuuden lisäksi panostamme esimiesten ja tiimien turvallisuusosaamisen vahvistamiseen sekä tapaturmien entistäkin huolellisempaan analysointiin ja korjaavien toimenpiteiden varmistamiseen tiimitasolla. Tavoitteemme on vähentää työtapaturmia 35 % vuodesta 2018.

YHTENÄISET GLOBAALIT HENKILÖSTÖPROSESSIT JA GLOBAALI HR-JÄRJESTELMÄ

Yhtiömme globaalin operatiivisen toimintamallin mukaisesti olemme määritelleet myös henkilöstöön liittyvät yhteiset globaalit prosessit työsuhteen elinkaaren eri vaiheisiin (Employee Life Cycle), palkitsemiseen ja globaaliin liikkuvuuteen (Rewarding and Global Mobility) sekä osaamisen johtamiseen (Talent Management). Vuoden 2019 kuluessa jatkamme edelleen yhteisten käytäntöjemme kehittämistä esimerkiksi rekrytoinnin, perehdytyksen ja suorituksen johtamisen osalta. Näillä edistämme henkilöstön yhdenmukaista ja tasa-arvoista kohtelua sekä ihmisoikeuksien toteutumista kaikissa toimipaikoissamme.

Vuonna 2018 käyttöönotettu HR-tietojärjestelmä Workday tukee yhdenmukaisten ja läpinäkyvien johtamiskäytäntöjen kehittämistä ja toteutumista, mikä edistää henkilöstön tasavertaista kohtelua organisaatiossamme. Vuoden 2019 kuluessa kehitämme edelleen yhtenäistä tapaamme seurata ja raportoida henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja sekä työhyvinvointia, jotta pystymme entistäkin paremmin varmistamaan halutun kehityksen kaikkialla organisaatiossamme.

Kulttuurimme kivijalkana on jo vuosia ollut Hakkapeliitta-arvomme, jotka rakentuvat vahvasti mahdottomatkin mahdolliseksi tekevään voitontahtoon ja yhdessä onnistumiseen. Toteutamme vuoden 2019 aikana osallistavaan strategiaviestintään liittyen arvojemme käytännön toteutumisen arvioinnin, minkä pohjalta kiteytämme painopisteet lähivuosien arvoihin liittyvään kehitystyöhön. Tavoitteena on, että arvomme ohjaavat arjen valintojamme edelleen kohti tulevaisuutta.

UUDISTETUN PALKITSEMISJÄRJESTELMÄMME VIESTINTÄ JA TOTEUTTAMINEN

Kaikkien palkitsemisen elementtien osalta vahvistamme edelleen oikeudenmukaisuuden ja kannustavuuden toteutumista. Palkitsemisemme runkona ovat työn vaativuuden arviointi ja yhtenäinen tavoiteasetanta sekä ajantasaiset vertailut palkitsemisen käytännöistä eri markkinoilla, joita toteutamme globaalisti yhtenäisin periaattein ja järjestelmätuetusti.

Olemme uudistaneet vuoden 2018 aikana pitkän ja lyhyen aikajänteen palkitsemisen keinoja sekä peruspalkan määrittymisen, kehittymisen ja markkinavertailun toimintamalleja, jotka otamme kaikki käyttöön vuoden 2019 alusta lähtien. Tähän liittyen viestimme henkilöstöllemme laajasti kokonaispalkitsemisen tavoitteista ja elementeistä unohtamatta myös ei-rahallista palkitsemista, jonka merkitys sitoutumisen varmistamisessa on selkeä. Mm. esimiestyö ja johtamisote, osaamisen kehittyminen, uramahdollisuudet ja työkulttuuri ovat tärkeitä työsuhteen pysyvyyttä lisääviä elementtejä, joihin panostamme.

TYÖKULTTUURIMME KEHITTÄMINEN JOUSTAVAMMAKSI

Globaali toimintamalli edellyttää henkilöstöltämme aiempaa joustavampaa työnteon tapaa: aika- ja paikkariippumattoman työn edellytysten vahvistaminen on meille olennaista vuoden 2019 kuluessa.

Työtä tehdään entistä enemmän poikkiorganisatorisissa tiimeissä yli aikavyöhykkeiden, jolloin jaettu työnteko ja interaktiivinen viestintä ovat perusedellytyksiä ilman fyysistä läsnäoloa.

Työkulttuurimme kehittämisen tueksi otamme vuonna 2019 käyttöön uusia digitaalisia työvälineitä mahdollistamaan entistä joustavamman työnteon. Samalla esimiehille ja johdolle avautuu uusia kanavia olla yhteydessä entistä aktiivisemmin ja avoimemmin oman työyhteisönsä kanssa. Samoin rakennamme työtiloihimme työntekijän lähtösijainnista riippumattomia työnteon mahdollisuuksia, mikä osaltaan myös lisää joustavuuden lisäksi yhteenkuuluvuuden tunnetta ja edistää tasavertaisuuden kokemusta. Myös työajan suhteen haemme lisää joustavuutta, mitä alkuun pilotoimme Nokian pääkonttorissamme.

Vuoden 2018 tavoitteet

Vuonna 2018 tärkeimmät painopistealueet olivat johtamis- ja työntekokulttuurin kehittäminen, turvallisuuskulttuurin vahvistaminen sekä askeleet kohti globaaleja johtamisen käytäntöjä. Työturvallisuuskulttuurin kehittäminen jatkui ja turvallisuushuomioita tehtiin yli 12 000. Koneenkäyttäjien turvallisuuden parantamiseksi tehtiin useita teknisiä parannuksia.

Turvallisuus-KPI ei kuitenkaan parantunut. Tapaturmataajuus (LTIF) oli 8,3 (7,5 vuonna 2017).

Sairauspoissaolot yhtiöittäin/alueittain 2018

Sairauspoissaolot yhtiöittäin/alueittain 2018
Nokian Renkaat Suomi Nokian Renkaat Venäjä Vianor, pohjoismaat
Nokian Tyres, Suomi Nokian Raskaat Renkaat NT Tyre Machinery Nordic Wheels Vianor Holding Oy Vianor Oy Vianor AB Vianor AS
Poissaolot % (yhteensä) 2,95% 3,95% 5,93% 4,32% 1,57% 0,17% 5,15% 4,55% 6,00%
Poissaolotiedot sukupuolen mukaan ei saatavilla

Esimiestyön kehittämiseen keskityttiin useissa koulutuksissa, joissa käsiteltiin muun muassa tiimien kehittämistä sekä kehityskeskusteluita. Koulutuksilla vaikutetaan esimiestaitoihin ja edelleen työhyvinvointiin, -turvallisuuteen sekä sitouttamiseen ja yhdenmukaisiin johtamiskäytäntöihin.

Osana johtamis- ja työntekokulttuurin kehittämistä aloitimme hankkeen, jossa uudistamme työntekoympäristöä sekä työvälineitä. Ns. modernilla monitilaratkaisulla luomme yhteistyötä, tiedon ja osaamisen jakoa edistävän ympäristön, jossa viihtyvyys, työhyvinvointi, innovatiivuus ja tehokkuus kasvavat. Uudet digitaaliset työvälineet tehostavat työntekoa ja helpottavat yhteistyötä ja osallistamista.

tuloksia vuodelta 2018

Vuonna 2018 Drive!-henkilöstötutkimukseen vastasi 86,2 % henkilöstöstä globaalisti (vuonna 2017 vastausprosentti oli 91,3 %). Esimiesvalmennuksilla varmistimme, että tutkimustulokset käytiin läpi koko organisaatiossa. Järjestimme Drive!-tuloksista työpajoja, joissa tiimejä osallistettiin kehittämistoimenpiteiden suunnitteluun.

Vuoden 2018 aikana implementoitiin toukokuussa voimaan tulleen EU:n tietosuoja-asetuksen edellyttämiä toimintatapoja ja luotiin asetuksen edellyttämää dokumentaatiota. Näillä toimenpiteillä on tarkoitus varmistaa henkilötietojen asianmukainen ja turvallinen käsittely niin asiakastietojen kun henkilöstön henkilötietojen osalta. Lisäksi vuoden 2018 aikana on edistetty henkilöstön tietoisuutta tietosuojaan ja tietoturvaan liittyen.

Otimme käyttöön Workday HR-tietojärjestelmän koko konsernissa alkuvuodesta 2018. Uuden järjestelmän avulla harmonisoimme työsuhteen elinkaaren, palkitsemisen, globaalin liikkuvuuden sekä kehityskeskusteluihin liittyvät prosessimme.

päivitetyt turvallisuuskäytännöt

Vuonna 2018 Nokian Renkaat otti käyttöön uuden konsernilaajuisen riskienarviointityökalun kartoittaakseen työhön liittyviä vaaroja. Turvallisuushanke jatkuu ja vuoden 2019 aikana jokaisella työpaikalla ja jokaisen tehtävän yhteydessä on käytettävissä päivitetyt turvallisuuskäytännöt.

Avoimuus on avainasemassa, kun halutaan taata vaara-arviointien ja korjaavien toimenpiteiden laatu. Tehtaiden esimiehet tekevät säännöllisesti turvallisuuskierroksia, joilla painotetaan työturvallisuuden merkitystä. Vuonna 2018 esimiehet raportoivat 1 901 turvallisuuskierrosta.

Nokian Renkailla on käytössä konserninlaajuinen järjestelmä vaaratilanteiden raportoimiseen. Järjestelmä on avoin kaikille työntekijöille. Vuoden 2018 aikana työntekijämme tekivät yli 4 300 vaara- tai läheltä piti -ilmoitusta. Yhteensä työntekijämme suorittivat yli 12 000 turvallisuustoimintaa.

Jokaisella työntekijällä on oikeus keskeyttää työskentely, jos he uskovat, että heille osoitettu tehtävä tai työtilanne vaarantaa heidän turvallisuutensa tai terveytensä.

Huviä uutisia raskaista renkaista: sairauspoissaolot vähenivät 50 %

Nokian Raskaat Renkaat -yksikkö on turvallisuuden näkökulmasta yksi haastavimmista työympäristöistä: työtä tehdään paljon käsin ja nosteltavat kappaleet ovat raskaita. Turvallisuutta
mittaavien numeroiden valossa Raskaat Renkaat oli aikaisemmin yksi huonoimmin suoriutuvista yksiköistä. Esimiesten kouluttamisella on yksikkö saatu kuitenkin nostettua Nokian Renkaiden
turvallisten työympäristöjen kärkeen.

Vuodesta 2016 vuoden 2018 loppuun välisellä ajalla työperäiset onnettomuudet vähenivät 90 %. Viimeisen neljän vuoden aikana sairauspoissaolot ovat vähentyneet yksikössä 50 %. Vuoden 2018 aikana työtapaturmien taajuus puolittui: se tippui 9,2:sta 4,4:ään miljoonaa työtuntia kohden.

– Suurin muutos on tapahtunut ihmisten asenteissa: jokainen kokee turvallisuuden tärkeäksi ja sen parantamisen tavoittelemisen arvoiseksi. Määrätietoinen kehitystoiminta ja turvallisuustietoisuuden lisääminen ovat johtaneet positiiviseen kehitykseen, Raskaiden Renkaiden tehtaanjohtaja Pasi Antinmaa sanoo.

Työterveyden ja terveysalan ammattilaisten osallistuminen jokapäiväiseen työhön auttoi lisäämään turvallisuutta työpaikalla. Sairauspoissaolojen vähentämisessä oli tärkeää myös kuunnella
työntekijöitä ja mitata säännöllisesti työtyytyväisyyttä.

Nykyään tehtaan työntekijöitä rohkaistaan puhumaan avoimesti mahdollisista terveyshaitoista. Sen tuloksena vuoden 2018 loppuun mennessä Raskaissa Renkaissa tehtiin yli 1 600 turvallisuustoimintaa.

– On ollut hienoa huomata, kuinka koko henkilöstö on motivoitunut turvallisuuden parantamiseen ja näin pitkäjänteinen työ kantaa hedelmää. Safety first on kaikille tuttu fraasi, mutta koen, että tämä kuvaa erittäin hyvin henkilöstömme asennetta turvallisuutta kohtaan, Antinmaa toteaa.