Vuoden Hakkapeliitta – arvostusta työkavereilta ja työnantajalta

Maailman pohjoisimpana rengasvalmistajana kehitämme vaativiin olosuhteisiin suunniteltuja huippulaatuisia ja innovatiivisia renkaita, jotka tekevät ihmisten tiellä liikkumisesta turvallisempaa. Siksi henkilöstömme ammattitaito, idearikkaus, rohkeus ja periksiantamattomuus on yksi tärkeä tekijä menestyksemme rakentamisessa.

Vuoden Hakkapeliitta – arvostusta työkavereilta ja työnantajalta

Vuoden Hakkapeliitta – arvostusta työkavereilta ja työnantajalta

Vuoden Hakkapeliitan valitseminen on yksi tapa osoittaa arvostusta ja palkita henkilöitä, jotka ovat omalla esimerkillään ja toiminnallaan vaikuttaneet kannustavasti työilmapiirin, ylittäneet itsensä ja iloinneet myös toisten onnistumisista. Vuoden Hakkapeliitan valitseminen on lähes 20 vuotta vanha perinne, joka toteutetaan sekä Nokian- että Venäjän-toimipaikoissa. Palkinnolla on suuri merkitys senkin vuoksi, että henkilöstö saa ehdottaa palkinnon saajia ja puolueeton raati valitsee voittajat.

Vuoden Hakkapeliitat 2016

Kirsi Anttila, System Specialist, Nokia
Kirsi on pitkänlinjan renkaalainen, joka on aina valmis auttamaan, silloinkin kun itsellä on kova kiire. Hän on ystävällinen, kärsivällinen ja ammattitaitoinen. Kirsi tuntee työnsä kuin omat taskunsa ja vankka ammattitaito auttaa myös työkavereita selviytymään kiperistä tilanteista. Kirsi on tullut meille vuonna 1999 ja toiminut ennen nykyistä tehtäväänsä niin vientiassistenttina, vientikoordinaattorina kuin asiakaspalvelupäällikkönäkin. Ihmisenä Kirsi on lämmin, auttavainen, luotettava, rehellinen ja toiset huomioiva.

Vuoden Hakkapeliitat 2016 - Kirsi Anttila, System Specialist, Nokia

Kirsi Anttila, System Specialist, Nokia

Janina Nikolaeva, kumituotteiden leikkaaja, Venäjä
Aktiivisena työntekijänä Janina kehittää oma-aloitteisesti prosesseja sekä parantaa omia suorituksiaan tuntien itsensä osaksi Nokian Renkaiden hakkapeliittatiimiä. Janina ei kaihda haasteita eikä luovuta. Hän osoittaa sitoutumista yhtiömme arvoihin ja arvostaa aidosti Nokian Renkaita työpaikkana. Janinalla on paras tietotaito omalla alallaan, ja hän sekä toteuttaa että ehdottaa luovia ratkaisuja monimutkaisissa tilanteissa. Ihmisenä Janina on täsmällinen, kohtelias, ystävällinen ja rauhallinen. Hän yrittää viimeiseen asti löytää rakentavia ratkaisuja kaikissa tilanteissa ja häntä kunnioitetaan työyhteisössä.

Vuoden Hakkapeliitat 2016 - Janina Nikolaeva, kumituotteiden leikkaaja, Venäjä

Janina Nikolaeva, kumituotteiden leikkaaja, Venäjä

Juri Novik, kokoonpanokoneiden kunnossapitoasentaja, Venäjä
Sääntöjen mukaan toimiva Juri on hyvänä esimerkkinä kaikille uusille työntekijöille. Hän on aina valmis auttamaan ja tukemaan uusia tulokkaita. Oman työnsä mestarina hän ratkoo ongelmia nopeasti eikä anna koskaan periksi. Jurin tekemisessä on sydän mukana, ja luontaisena johtajatyyppinä hän toimii yhtiömme arvojen pohjalta. Jurille on kunnia-asia, että työn jälki on erinomaista ja se tehdään, mitä luvataan. Hän ei säästele voimiaan saavuttaakseen niin henkilökohtaiset kuin yhtiömme tavoitteet. Ihmisenä Juri on karismaattinen, avulias ja luotettava työtoveri. Hän on paras viimeistelijä, hyvä ystävä ja uskollinen tiimin jäsen.

Vuoden Hakkapeliitat 2016 - Juri Novik, kokoonpanokoneiden kunnossapitoasentaja, Venäjä

Juri Novik, kokoonpanokoneiden kunnossapitoasentaja, Venäjä

Marina Ptashkina, kirjanpitäjä , Venäjä
Marina on vastuullinen työntekijä, joka ei luovuta koskaan. Hänen mottoonsa on "mikään ei ole mahdotonta" ja hänellä on harvinainen taito löytää optimaalisia ratkaisuja salamannopeasti. Marina osaa ottaa huomioon yhtiömme liiketoiminnan kokonaisuudessaan tarjoten ja toteuttaen luovia ratkaisuja vaikeissakin tilanteissa. Hän on aina valmis auttamaan kollegoitaan silloinkin, kun asia ei kuulu hänen vastuualueelleen. Oman työnsä mestari on tunnollinen, auttavainen ja ahkera. Ihmisenä Marina on ihana, määrätietoinen, tuloshakuinen, tarkka, huomaavainen ja ystävällinen.

Vuoden Hakkapeliitat 2016 - Marina Ptashkina, kirjanpitäjä , Venäjä

Marina Ptashkina, kirjanpitäjä , Venäjä