16. maaliskuu 2018 15:00 kategoriassa Pörssitiedotteet

Mark Earl on nimitetty Nokian Renkaiden Amerikka-liiketoiminta-alueen johtajaksi 1.5.2018

Nokian Renkaat Oyj Pörssitiedote 16.3.2018 klo 15.00 

Mark Earl, B.Sc., on nimitetty Amerikka-liiketoiminta-alueen johtajaksi sekä Nokian Renkaat Oyj:n johtoryhmän jäseneksi 1.5.2018 alkaen. Hän raportoi yhtiön toimitusjohtaja Hille Korhoselle.

Earlin vastuualueena on toteuttaa Nokian Renkaiden Pohjois-Amerikan kasvustrategiaa Daytonin tehdashankkeen, jakelun laajentamisen sekä Pohjois-Amerikan organisaation edelleen kehittämisen avulla.

– Olemme mielissämme saadessamme energisen ja tuloshakuisen Markin tiimiimme. Hänellä on menestyksekäs kokemus liiketoiminnan kannattavasta kasvattamisesta Pohjois-Amerikassa. Mark tuo arvokasta kokemusta yhtiöömme, kun tavoitteenamme on kaksinkertaistaa myynti Pohjois-Amerikassa viiden vuoden kuluessa, sanoo Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Hille Korhonen.

Mark Earl toimii tällä hetkellä Fortive Corporationissa Hennessy Industries -yhtiön johtajana, ja hänellä on myös pitkä kokemus Danaher-yhtiön palveluksessa. 

Nykyinen Amerikka-liiketoiminta-alueen johtaja Tommi Heinonen jatkaa Amerikka-liiketoiminta-alueen myynnin johtamista ja raportoi Mark Earlille.

Lisäksi Nokian Renkaat on nimittänyt FM, CEFA Päivi Antolan sijoittajasuhteiden ja konserniviestinnän johtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässä viimeistään kesäkuussa 2018. Antola siirtyy Nokian Renkaisiin toimittuaan kahdeksan vuotta Amer Sports Oyj:n viestinnästä ja sijoittajasuhteista vastaavana johtajana. Hänellä on monipuolinen kokemus viestinnästä ja sijoittajasuhteista useissa eri yhtiössä. Antola raportoi yhtiön toimitusjohtaja Hille Korhoselle. 

Mark Earlin ja Päivi Antolan kuvat sekä ansioluettelot löytyvät osoitteesta https://www.nokianrenkaat.fi/yritys/sijoittajat/hallinto-ja-ohjausjarjestelma/konsernin-johtoryhma/.  

Nokian Renkaat Oyj 

Antti-Jussi Tähtinen  
Markkinointi- ja viestintäjohtaja 

Lisätietoja: Hille Korhonen, toimitusjohtaja, puh. 010 401 7733 

Jakelu: Nasdaq Helsinki Oy, media ja www.nokianrenkaat.fi