Nokian
Hakkapeliitta 7

Varmuutta ja ajamisen iloa tarjoava nastarengas

98%

1756 / 1784 käyttäjästä suosittelee tätä tuotetta

Kiitos!

Arviosi on vastaanotettu ja se odottaa ylläpidon hyväksyntää.

Arvioni tuotteesta

Nokian Hakkapeliitta 7

1 tähti = huonoin, 5 tähteä = paras
Kyllä Ei
Kyllä Ei
  • Kaikki
  • 5 (0)
  • 4 (0)
  • 3 (0)
  • 2 (0)
  • 1 (0)

Sekä kokeneelle että kokemattomalle kuljettajalle

★★★★☆ 4/5
willi
4 vuotta sitten
Hyvät renkaat. Auto pysyy tiellä myös suuremmilla nopeuksillla eivätkä renkaat ala sutia kiihdytyksissä pahemmin. Nastat pysyneet renkaissa hyvin, vaikka ajoa tulee n. 1000 km kuukaudessa (laitettiin alle syksyllä 2012). Pari ns. läheltä piti -tilannetta (hätäjarrutus n. 90 km/h vauhdissa), joissa molemmissa auton hallittavuus säilyi jarrutuksessa/väistössä ja vahingoilta vältyttiin. Sopivat edellä mainittujen seikkojen takia mielestäni hyvin myös kokemattomalle kuskille, koska hyvät renkaat auttavat tilanteissa, joissa kokemattoman kuskin ajotaidot saattavat jäädä puuteellisiksi. Renkaiden hinta on ainoa miinus, mutta hyvää ei kaiketi sitten saa halvalla.

Oliko tämä arvio hyödyllinen?

    Ei voi muuta sanoa kuin parhaat

    ★★★★★ 5/5
    DNA88
    4 vuotta sitten
    Tälle talvelle hankin uudet Hakkapeliitta 7 ja olen ollut hyvin tyytyväinen. On pitoa, ihan eri luokkaa kuin jotkut halppikset. Olen kuullut että jopa "vanhatkin" Nokian renkaat ovat turvallisemmat kuin kiinan ihmeet. Suosittelen, ovathan renkaat testattu ääriolosuhteissa.

    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

      Mukavat nastarenkaiksi

      ★★★★☆ 4/5
      JpTo
      4 vuotta sitten
      Ajellut kohta 30 000 km pääasiassa moottoritiellä ja edelleen kelpoiset

      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

        Hakkapeliitta 7

        ★★★★☆ 4/5
        Kesjus
        4 vuotta sitten
        Hei, ostin nämä renkaat marraskuussa ja pidän renkaita hyvinä. Erityisesti miellyttää renkaiden hiljaisuus ja se, että ne sopivat moniin eri keliolosuhteisiin.

        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

          Luotettavat

          ★★★★★ 5/5
          sep123
          4 vuotta sitten
          Ei ole jättäneet pulaan............................

          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

            Made in Russia

            ★★★★☆ 4/5
            KariFS
            4 vuotta sitten
            Tulipa moiset hankittua syksyllä 2009, taisivat olla Venäjän tehtaan käynnistysvaiheesta peräisin. Ensimmäistä sarjaa ei rengasliike suostunut jättämään paikalleen, kun kolmessa oli vastapainojen tarve +100g, eivätkä ihan pyöreätkään tainneet olla. Lähtivät siis palautukseen ja kuulemma mukisematta saivat uuden satsin. Propsit sekä liikkeelle että Nokianille kun hoitivat asian mallikkaasti, toivottavasti palautettu sarja romutettiin eikä se joutunut kenenkään muun autoon. Toiset toimitetut renkaat (205/55-16) ovat oikein hyvät. Uutena pitoa oli uskomattoman hyvin, melu ei ollut valtava ja polttoaineenkulutuskin oli pienempi kuin kesärenkailla, siihen voi toki vaikuttaa talvinopeudetkin. Ajomukavuus on hyvä, kun enimmäkseen ajan suorahkoja maanteitä enkä missään keilaradalla. Nyt takana on n. 40-50000 km ajoa pääosin tietysti valtateillä jossa jää on harvinaista, ja nyt alkaa pito jäällä olemaan heikko, ja moottoritienopeuksissa esiintyy pientä värinää. Jarrutus sujuu suht ok, mutta kiihdytyksessä ja kurveissa joutuu elektroniikka puuttumaan peliin enemmän. Lumessa menee OK. Vaimon Volvo V70:ssä on samat renkaat, vähemmän ajetut mutta yhtä vanhat, ja siinä vetopito on vielä huonompi, ilmeisesti ESP ei ole yhtä nopea kuin Saabissa. Kaikenkaikkiaan kuitenkin kahden auton kokemuksella oikein hyvät renkaat, ja hinnasta huolimatta kannatti nämä hankkia. Halvemmatkin renkaat saattavat olla kelvolliset mutta pahimmassa tapauksessa satasen säästöllä saa kelvottomat renkaat. Ainoa mikä näissä närästää on valmistusmaa, tekisitte vaan näitä Nokialla niin olisi ihmisille hommia.

            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

              Vain ja Ainoastaan turvallisuudestaan välittäville

              ★★★★★ 5/5
              mievain
              4 vuotta sitten
              **********10/10, tähtiä sataa,siis ovat aivan uskomattomat,pito jäällä,lumessa,kovalla vauhdilla ,hiljasemmallakin vauhdilla,SIIS mie meinaan noita NASTA RANKHAITA ,mut noi kesä rankhaat jotka kohta alle pitäs laittaa niisä oli kans sellainen et anna niistäkin samalla lailla 10/10 tähteä,jätin muutaman taivaallekin .PARHAAT mitä rahalla saa!mulla on renkhaat ollu autossa talvi sellaiset nyt jo 2 talvea ja pito on vieläkin PARAS/

              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                hyvät renkaat joka kelille.

                ★★★★★ 5/5
                rolle
                4 vuotta sitten
                Täydet pisteet,koska sopii suomalaiseen vaihtelevaan tiestöön ja keliolosuhteisiin.Suosi suomalaista.

                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                  Pitää minkä lupaa :)

                  ★★★★★ 5/5
                  Palyy
                  4 vuotta sitten
                  Ei kertaakaan jättäneet pulaan.Pitoa löytyy niin jäisissä oloissa, kuin loskassa.

                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                    Toiminta varmuutta Lapin olosuhteissa

                    ★★★★☆ 4/5
                    Jopelo
                    4 vuotta sitten
                    Ilmastolämpeneminen ei vaikuttanut ainakaan tänä talvena olosuhteisiin, varmatoimisia nastarenkaita on tarvittu joka päivä.

                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                      Trust the natives!

                      ★★★★★ 5/5
                      Sakari
                      4 vuotta sitten
                      Vanhassa autossani oli kyseisen malliset renkaat ja olin niihin varauksettoman tyytyväinen! Hiljaiset, hyvin pitävät ja mukavat ajaa. Mitä muuta voisit toivoa?

                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                        erittäin hyvä pito ja ajo ominaisuus

                        ★★★★★ 5/5
                        tepa
                        4 vuotta sitten
                        ostin uudempaan autoon talvirenkaan ja pito on mitä mahtavin!

                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                          Kunnolla kiinni tienpinnassa.

                          ★★★★★ 5/5
                          Bemura
                          4 vuotta sitten
                          Minulla on aina ollut Hakkapeliitat (paitsi yhden kauden jotkut edullisemmat kiinalaisvalmisteiset). Ajan niin paljon eri keleillä että en halua tuhlata ajatusta jännittämiseen tai riskinottamiseen.

                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                            Hyvä pito

                            ★★★★★ 5/5
                            Jonska
                            4 vuotta sitten
                            Nokialaiset on aina olleet ajo-ominaisuuksiltaan ylivoimaisia, pettymystä ei tuottanut myöskään uudet seiskat. Jarrutuspito, vetopito ja suuntavakavuus erinomaisia.

                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                              mahtava rengas pohjoisen olosuhteisiin.

                              ★★★★★ 5/5
                              Jape74
                              4 vuotta sitten
                              Ostin moiset renkaat n.2kk sitten ja muita en tarhvii...

                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                Hakkapeliitta on hyvä rengas

                                ★★★★☆ 4/5
                                heimarkku
                                4 vuotta sitten
                                Hankin vuosi sitten uuden premiumluokan auton, jonka talvirengaspakettiin kuuluivat Nokian HKPL 7 -nastarenkaat. Rengas on pärjännyt hienosti testeissä ja omat kokemukseni vahvistavat niiden tuloksia; kysessä on todella erinomainen talvirengas. Ainoa moite on hieman korkeampi melutaso verrattuna aiemmin käyttämääni kilpailevaan tuotteeseen. Toivottavasti asiaan on paneuduttu uudessa HKPL-mallissa.   

                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                  Talvirenkaiden kuningas

                                  ★★★★★ 5/5
                                  Tuge
                                  4 vuotta sitten
                                  Taattua Nokian Hakkapeliitta -nastarengas laatua. Ykkösvalintani aiemminkin enkä jälleenkään joutunut pettymään hankintaani. Mitä kamalampi keli, sitä turvallisempi mieli.

                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                    Monipuolisin kokeilemani nastarengas

                                    ★★★★★ 5/5
                                    Jaki
                                    18 kuukautta sitten
                                    Olen ajanut tällä rengassarjalla nyt noin 3000km ja toimii todella hyvin jäällä lumessa ja solskeessa.Kaarre ajossa todella pitävän tuntuinen.Paras ostamani nastarengas tähän mennessä ja vielä yllättävän hiljainen.Suosittelen

                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                      Juuri sellainen kuin nastarenkaan pitää olla

                                      ★★★★★ 5/5
                                      JarkkoR
                                      4 vuotta sitten
                                      Hakka 7 on huomattavaharppaus eteenpäin aiemmista Hakka - sarjan nastarenkaista. Rengas on mielestäni hiljainen, mutta kuitenkin talvikelin ominaisuuksiltaan huippuluokkaa - juuri sellainen kuin nastarenkaan tuleekin olla!

                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                        ★★★★☆ 4/5
                                        Ratsumies
                                        4 vuotta sitten
                                        Yllättävän hiljainen suuntavakaa kulutusta kestävä ja hyvä pito vähän kuluneempanakin

                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                          ★★★★☆ 4/5
                                          sisut
                                          4 vuotta sitten
                                          Paras talvirengas jolla olen ajanut,vaikutus myös pa kulutukseen.HYVÄ

                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                            ★★★★★ 5/5
                                            TK
                                            4 vuotta sitten
                                            Täydellinen kontrolli vaativissakin olosuhteissa.Uuden renkaan pito suhteessa ajettuun on uskomaton.Hyvä rengas on säästänyt hirvionnettomuuksilta pimeillä ja liukkailla teillä.Huonoilla renkailla ei tarvitsisi tätäkään kirjoittaa.

                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                              mahtavat kuviot ja hiljaiset

                                              ★★★★☆ 4/5
                                              pollanen78
                                              4 vuotta sitten
                                              oli valmiina autoni alla kun ostin mutta nyt ovat jokseenkin kuluneet.

                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                Luotettavimmat renkaat todelliseen talveen

                                                ★★★★★ 5/5
                                                s3danlovr
                                                4 vuotta sitten
                                                Nokian hakkapeliitta seiskat ovat markkinoiden tämän hetken luotettavimmat renkaat todellisiin talviolosuhteisiin. Talviolosuhteilla tarkoitan sitä, että lunta on paljon ja tienpinnan tila vaihtelee paljaasta asfaltista jään kautta aina polanteiseen lumeen. Näihin renkaisiin voi todella luottaa ääritilanteissa! Renkaat ovat toimineet käytössäni jo kaksi talvea menettämättä huippuominaisuuksiaan lainkaan!

                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                  Oh hoh!

                                                  ★★★★☆ 4/5
                                                  Kualeppi
                                                  4 vuotta sitten
                                                  Syksyllä vaihdoimme autoa. Talven kolkutellessa ovea, rupesin laittamaan talvirenkaita alle huomasin niissä olevan pintaa vain noin 6mm. Mietin että pitää käydä vaihdattamassa renkaat pahimman rengassesongin jälkeen uusiin. No renkaat pitivät ja asia "unohtui". Niin se vain talvi meni ja samat renkaat on yhä alla. Nyt vaihtokunnossa... Mutta tietäen mitkä renkaat alta löytyy myös jatkossa. Nokian hakkapeliitan seiskat!

                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                    Tasapainoinen

                                                    ★★★★☆ 4/5
                                                    juhmt
                                                    4 vuotta sitten
                                                    Talven käyttössä olleet. vakuuttavat maltillisella käytöksellään.

                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                      Hyvä nokia!

                                                      ★★★★★ 5/5
                                                      qpsmc
                                                      4 vuotta sitten
                                                      Tosi hyvät. Olen pirun tyytyväinen. Pito hyvää ja hiljaiset

                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                        kestävät

                                                        ★★★★☆ 4/5
                                                        archie
                                                        4 vuotta sitten
                                                        Toinen talvi menossa, ja näillä ajan vielä kolmannenkin

                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                          ★★★★★ 5/5
                                                          Arska
                                                          4 vuotta sitten
                                                          Todella hiljainen ja mukava rengas ajaa, joka ei sorra alle. Nyt kyllä lähtee allaolevat kiinan kumit kierrätykseen samantien.

                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                            ★★★★☆ 4/5
                                                            kapa
                                                            4 vuotta sitten
                                                            minulla on omassa autossa hakkapeliitta 7 olen ollut erittäin tyytyväinen , auton asentajana tiedän mikä rengas käy parhaiten mininkin autoon

                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                              Loistavat ajo-ominaisuudet!

                                                              ★★★★☆ 4/5
                                                              Asikami
                                                              4 vuotta sitten
                                                              Hakkapeliitta seiskat on todellakin parhaat HC talvirenkaat kovaan talveen. Sopii parhaiten autoihin, jossa ei ole ajonvakautus- ABS yms. apuvälineitä.

                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                Pitää pitää.

                                                                ★★★★☆ 4/5
                                                                samppa
                                                                4 vuotta sitten
                                                                Kaverin autolla ajellessani jossa oli nokian hakkapeliitat alla niin pirulauta kun oli hyvä pito. Tahtoo siis itselle samanlaiset.

                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                  Parasta talven liukkaille

                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                  VeeJii
                                                                  4 vuotta sitten
                                                                  Kolmas talvi menossa ja eniten ihmetyttää, että miten renkaat voivat kehittyä edelleen..? Jo aikoinaan Hakkapeliitta 4 oli mullistava rengas, mutta 7-versioon verrattaessa on keskustelua lähes turha edes aloittaa. Nokialaiset ovat aina olleet varma valinta talvirenkaissa ja niin ne ovat edelleen. Kun tarvitaan maksimaalista pitoa, myös ääritilanteisiin, on Nokialaiset ainoa oikea vaihtoehto. Taajamaliikenteessä ehdottomat ennalta arvattavan toimintansa ansiosta. Rengas ei yllätä missään tilanteessa. Yksinkertaisesti: Loistava rengas! ..seuraavaksi Hakkapeliitta 8 ajoon..

                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                    TG
                                                                    4 vuotta sitten
                                                                    ylivoimaisesti paras rengas tähän asti.

                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                      jäätä ja umpihankea
                                                                      4 vuotta sitten
                                                                      Huippu rengas joka toimi jopa umpi hangessa. Ajan paljon sivuteilla joissa ei auroja juuri näy. autona 4x4 nissan. Ja ajoa tulee noin 15000km talvisin.

                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                        todettu toimivaksi

                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                        smouk
                                                                        4 vuotta sitten
                                                                        Hyväksi havaittu, ehkä jopa ärsyttävän hyväksi. Loppui luistelut lexuksella kun nämä laittoi alle.

                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                          Kauboi
                                                                          4 vuotta sitten
                                                                          Erinomainen pito jäällä, yllättävä hiljainen rengas!

                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                            Hyvät

                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                            Jonte
                                                                            4 vuotta sitten
                                                                            Olleet alla jo monta vuotta ja edelleen pitää hyvin.

                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                              Uskomaton pito lumella ja jäällä!

                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                              samppai
                                                                              4 vuotta sitten
                                                                              Ostin jouluna ja olen erittäin tyytyväinen ostamiini renkaisiin. Näillä voi ajaa tiukempiinkin mutkiin niinkuin kesällä kuivalla asvaltilla!

                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                Loistavat

                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                Rek32
                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                Toimii niin jäällä kuin lumellakin, yllättävän hiljaset renkaat!

                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                  Hex
                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                  Neliveto+hakkapeliitta 7 ja pito on kuin kesäkelissä

                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                    EI
                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                    Paras hakkapeliitta mitä on tehty,nyt nastanäänet saatu pois,pito ja ajettavuus huippuluokkaa.käytössä kaikissa 3 autossani

                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                      Hiljaiset ja hyvät

                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                      timplo
                                                                                      21 kuukautta sitten
                                                                                      Neljäs talvi alkaa näillä renkailla, ihmeellisen hyvin ovat kestäneet, vaikka on ollut paljon asfalttiajoa. Ovat hiljaisemmat kuin toisen valmistajan aiemmat talvirenkaat; pito ja ajettavuus on ollut hyvää.

                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                        vilikas
                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                        olen käyttänyt tähän asti kyllä nokian hakkapelitta 5 mut nyt haluaisin testata 7 hakkapelittaa silloin voisin itse arvostaa minkälaiset erot on muuta kuin nastoissa vain onko renkaissa muuta eroa mut hyvät ne kyllä on kummatkin

                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                          KH
                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                          Minulla on kaksi taksia ja olen oikein tyytyväinen seiskaan kaikissa olosuhteissa.

                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                            ★★★★☆ 4/5
                                                                                            TT
                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                            Erinomainen pito lumella ja jäällä. Hyvät ajo-ominaisuuudet. Ainoa miinus on, että nastaääni häiritsee lumettomalla tiellä.

                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                              JS
                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                              Huippu hyvät talvirenkaat. Pitoa löytyy vaikeissakin tilanteissa. Ainoa miinus löytyy rengasmelusta, mutta jos halutaan pitävä talvirengas, niin meluakin syntyy.

                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                MS
                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                Vaihdoin entisten Hakkapeliitta 4 renkaiden tilalle. Kyllä kehityksen huomaa ja pito on loistava.

                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                  Jartza
                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                  Kyseisiä renkaita paljon myyneenä,voin suositella lämpimästi.

                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                    Tepu
                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                    Luotettava, hyvistä materiaaleista valmistettu, kestävä ja suomalaisiin talviolosuhteisiin suunniteltu talvirengas!

                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                      jomppuli
                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                      Hyvät renkaat

                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                        ★★★★☆ 4/5
                                                                                                        hessu
                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                        Huima pito lähes kaikissa olosuhteissa yllätti.

                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                          ★★★★☆ 4/5
                                                                                                          MR
                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                          Uusimmilla hakkapeliitoilla en ole ajanut, mutta vanhat 4:set olivat paremmat kuin nykyiset uudet michelinit. Kuinkahan hyvät uudet hakkapeliitat mahtavat olla ?

                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                            ★★★★☆ 4/5
                                                                                                            ttt
                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                            Yksinkertaisesti paras pito toistaiseksi talvirenkaassa, mitä tullit vastaan. Kuivallakin yllättävän mukava talvirenkaaksi.

                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                              ML
                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                              Rengas oli niin hiljainen ja vakaa, että tuli mieleen korvata kesärenkaat niillä

                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                MK
                                                                                                                4 vuotta sitten

                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                  ykkonen
                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                  parhaat

                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                    Yhteistyokumppani
                                                                                                                    4 vuotta sitten

                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                      80-ukko
                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                      Kokemusta joistakin korealaisista pilipali renkaista, taisi olla jotkut Hankookit. Fixus-kauppias suositteli niitä, mutta nastoja lähti 15 kappaletta talven aikana. Seuraavaksi talveksi ostin nokialaiset, jotka pitivät todella hyvin ja nastat on tallella ja pysyy. Suosin kotimaista nykyään. En usko enään rengaskauppiasta vaan kokeilemalle ne parhaat löytyy. Ne vanhat Hankookit on edelleen talven ajettuina aitassa, enkä ole koskenut, enkä koskekaan enää. Nokian renkaat parhaat täällä maaseudulla. Tie on monesti auraamaton ja jopa polanteilla. Olen ajellut nokialaisilla järven jäälläkin radalla ja hyvin on pitänyt. En vaihda merkkiä! Suosittelen. Ne on parhaat.

                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                        Työtä Suomalaisille

                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                        Oka979
                                                                                                                        22 kuukautta sitten
                                                                                                                        1 talvi takana 7;koilla. Olen aina 80 luvulta asti ostanut omaan autoon ja firman autoihin Nokialaiset kesät talvet! Olen kuullut että jotkut joutuvat ajamaan muunkin merkkisillä "renkailla" ;-)

                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                          MK
                                                                                                                          4 vuotta sitten

                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                            Jakku
                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                            Paras rengas talvikelille. Sanokoon muut mitä tahtovat. Nokia tekee mitä haluaa.

                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                              MKL
                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                              Hakkapeliitat ovat aina toimineet loistavasti eikä seiskan kohdalla oteta taka-askeleita.

                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                Bourque
                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                Hakkapeliitat ovat pitäneet minut turvallisesti tiellä jo muutaman vuosikymmenen ajan. Olen voinut käyttää kaasujalkaani huoletta, kun luottamus autoni alla olleisiin "tassuihin" on ollut aukoton.

                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                  SML
                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                  Älyttömän hyvät talvinakit!

                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                    zep
                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                    helsingin viimetalvien mielettömien lumimyrskyjen läpi ajettaessa on ollut turvallinen tunne kun renkaat ovat pitäneet auton hienosti tiellä. Opettamani tyttäreni ihmetteli kuinka äidin pikkuautolla voi ajaa niin turvallisen tuntuisesti huolimatta pienestä koosta! tyttäreni oppi ajamaan isommalla autolla ja hiukan arasteli kun sai äidin pienen auton alleen. mutta tammikuun lumimyrskyssä ajettuaan hän oli täysin vakuuttunut renkaista ja pikkuautosta

                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                      JK
                                                                                                                                      4 vuotta sitten

                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                        HN
                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                        Toimii erinomaisesti Etelä-Suomessa, jossa kelit vaihtelevat voimakkaasti. Parhaimmillaan lumessa ja nastoitettuna jäällä/auratulla talvitiellä

                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                          AK
                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                          erinomaiset renkaat,hakkapeliittaan voi luottaa Suomen keleissä

                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                            Samsus
                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                            Hyvä kuviointi edesauttaa selvästi veden poistumisen renkaasta suurilla nopeuksilla. Pintaosan kumi on sopivasti joustavaa, jolloin rengas mukautuu paremmin tien epätasaisuuksiin ja antaa hyvän pidon. Suosittelen kokeilemaan!

                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                              JK
                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                              Paras rengas jolla olen ajanut..

                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                Jossu_90
                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                Loistavat renkaat. Pito erinomainen sekä lumella että jäällä. Lisäksi nastat pysyivät hyvin koko talven. Renkaat lähes uudenveroiset yhden talven jäljiltä, vaikka ajoa tuli vajaa 10 tkm.

                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                  M?
                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                  paras rengas.. yksinkertaisesti.

                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                    Malttia
                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                    Nimi on ikimuistoinen, eihän tuolla nimellä kehtaa tehdä huonoja renkaita, joten täydet pisteet. Hyvää ja turvallista matkaa kaikille.

                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                      Leo61
                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                      Erinomainen pito ja ajettavuus Suomen talvessa.

                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                        ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                        H.S.
                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                        Erittäin hieno rengas. Pitävä, hiljainen ja toimii hyvin vaihtelevissa talvikelissä. Tehty Suomen talveen.

                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                          Jesiel
                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                          Oli alla volvo s70 ja parhaat millä olen koskaan ajanut. Pito on normaalisti ajettaessa uskomaton. Myös loogisesti käyttäytyvä ja miellyttävän tarkka.

                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                            JL
                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                            Paras tähän mennessä ajamani talvirengas. Uskomaton suuntavakaus kelissäkiin kelissä ja pitoon voi luottaa joka tilanteessa. Renkaat olivat edellisessä autossani vw touran 1,9 tdi 2007. Kokona 205,55-16. Keväällä vaihdoin autoa jossa oli mukana bridgestonen uusimmat nastat mutta uskon että nämä menee vaihtoon edellisien Bridgestone rengas kokemuksiin perustuen.

                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                              HT
                                                                                                                                                              4 vuotta sitten

                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                kakave
                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                Ihan hyvin toiminut, pitoakin vielä piisannut. Ei muuta kuin kovaa ajoa vielä talvi :). Ohjattavuus ollut hyvä, ei moitteen sijaa.

                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                  ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                  TO
                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                  Pari vuotta sitten ostaessani Mini JCW:n oli siinä alla Nokian nastat.Ei siinä mitään,tutut talvirenkaat nuo on,sillä ensimmäiseen omaan autooni(PV 544),ostin hakkapeliitta 09:..Tuo oli vuonna -89 ja siitä lähtien olen talvirenkaina Nokian renkaita suosinut:Pito on ollut hyvää ja näissä nykyajan renkaissa on melutasokin hyvä.. Itse ajelen renkailla aina monet vuodet,kulutuskestävyys on hyvä ja nuo nastatkin pysyvät hyvin kiinni.Nykyisellä etuvedolla hiukan vetelee kiihdytyksissä,mutta niinhän se tekee kaikilla yli 270 hv etuvedoilla. Nelikossa ei ollut vikurointia. Hyvät renkaat,suosittelen!!!

                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                    ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                    Kitkatkatkat
                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                    Käytettynä ostamani Subaru Outbackin vm 2010 mukana tuli Nokian kitkarengassarja 215/70x16 100R. Ennen olin aina ajanut nastarenkailla talvet. Nyt pysyn kitkoissa!

                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                      PJ
                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                        Myrrä
                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                        Edelliseen autooni ostin uuden Hakka 7 sarjan ja voin sanoa että kokeneena kuljettajana huomasin heti että alla on todella loistava setti. Lumipito oli jopa odotuksia parempi ja renkaiden hiljaisuus samalla huippuluokkaa. Hakka 7 renkaat toimivat joka kelillä juuri kuten kuljettaja haluaa, elikkä luotettavasti. Niillä ei tule turhia yllätyksiä, joten voi hyvällä syyllä luottaa siihen mitä alla on. Nelihenkisen perheen halpa henkivakuutus on Hakka 7, en edes suostu harkitsemaan muuta rengasta. Nyt edessä on setin hankinta ja sanomattakin on selvää mitä alle laitetaan.

                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                          ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                          Sebu
                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                          Autoista ja renkaista en juuri tiedä, mutta hyvin on Audi pysynyt tiellä vaativissakin talviolosuhteissa. Suosittelen.

                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                            Kiki
                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                            Todella toimiva rengas ainakin Lapin läänin olosuhteisiin.miellyttävä pitkillä matkoilla

                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                              järkyttävän hyvät

                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                              Pasi
                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                              ostin hakka 7:t joulun jälkeisellä viikolla. Älytön pito.

                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                VR 7
                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                Ajan kesät talvet Nokian renkailla 70 km työmatkaa 3-4 numeroisilla teillä. On hienoa että voi luottaa renkaaseen kaikissa olosuhteissa!

                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                  trombon
                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                  Hiljainen asvaltilla, pitää jäällä ja lumessa.

                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                    Kelpo kumit!

                                                                                                                                                                                    ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                    juice
                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                    Hakka 7:t tulivat auton vaihdon yhteydessä ja hyvin on rullannut.

                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                      AJ
                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                      on olnut hakkapeliitta 4 hyva pitämä ja pehmeita.olen kuulut et hakkapliitta 7 vielä parempia.hiljaisuus hyvä pitämä.tykkän hakkapeliittasta.

                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                        TP
                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                        Sain uuden auton alle kesällä jolloin mukaan iskettiin Hakka seiskat. Talvi koitti, ekat kunnon pyryt ja asun mäen päällä... Oli hieno tunne kun vetävät etupyörät eivät lyöneet kertaakaan tyhjää vaikka edellisen auton jäljet olivat jäiset ja lunta oli satanut päälle. Renkaan hieno pinta piti irtolumella ja nastat antoivat juuri sen pienen lopullisen pidon ylös pääsemiseksi kerralla. Ainoa ongelma on, että nykyautot ovat matalia ja jäävät ennen mahastaan kiinni kuin renkaan suorituskyky loppuu.

                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                          ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                          Juha87
                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                          Tämän hetken paras kitka-nasta rengas, mutta ainahan parannettavaa löytyy !

                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                            ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                            Y
                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                            Aikoinaan käytössäni oli Hakkapeliitta 1. Viime talvella jouduin uusimaan rengas sarjan autooni ja päädyin taas vuosien jälkeen Hakkoihin eli 7 sarjaan. Ennen vaihtoa autossa ei ollut mitään pitoa liukkailla vaikka nastarenkaissa oli pintaa jäljellä reilusti eikä kumit olleet kuin pari vuotta vanhat. Nokiat saatua on autolla pysytty jälleen turvallisesti tiellä. Liikkeelle lähtö pihalta lievään ylämäkeen onnistuu mainiosti ja kaiken pidon lisäksi rengas on myös hiljainen.

                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                              Oppo
                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                              Hieman kokemusta mutta tykkäsin kovasti ja suosittelisin rengasta

                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                todella heikko

                                                                                                                                                                                                ★☆☆☆☆ 1/5
                                                                                                                                                                                                joukka
                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                Ostin renkaat syksyllä ja ne eivät ole kunnon talvirenkaat ei ole minkäänlaista pitoa,aivan kuin ei olis nastoja olenkaan. Todella pettynyt.

                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                  JL
                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                  Luotettava kelillä kuin kelillä.

                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                    VT
                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                    Vuosi sitten syksyllä otin H7:t varastosta ja asensin ne Volvo V70:n nurkkiin. Huomasin, että vasen takarengas oli tyhjentynyt. Lisäsin ilman ja näytti pysyvän sisällä. Ajelin muutaman päivän n.500 km, jonka jälkeen menin huoltoasemalle tarkistuttamaan paineet. Vasenmmassa takarenkaassa oli jäljellä 1 bar. Täytin renkaan. Täytön jälkeen alkoi kuulumaan suhinaa, rengas vuosi. No, ei siinä auttanut muu kuin lähteä vuotavalla renkaalla kohti Sastamalaa Tampereen Lielahdesta pelaan jääkiekkoa. Illalla kotinurkilla kävin taas vähän täytteleen paineita päälle baarin. Seuraavana aamuna paikkautin renkaan. Renkaasta löytyi metallisiru. Renkaan rakenne oli säilynyt ehjänä yhden baarin paineen ansioista. Näin ollen uutta ei tarvinnut ostaa. Talvella lumiseen aikaan kum piti mennä mökille, niin kerran jäi auto jumiin. Jyrkkä ja suht. pitkä mäki mökkitien alussa, jonka keskellä on pieni tasanne. Mäkeen käännytään toiselta tieltä 90 astetta, joten vauhdinotto on pientä. Mäessä hieman märkää irtolunta. Pyörät vetivät mukavasti tasanteelle asti, johon oli kerääntynyt hieman enemmän lunta. Ilman nelivetoa painavanokkainen auto ei kiivennyt tasanteelta eteenpäin edes heijaamalla. Kolmen yrityksen ja mäkilähdön jälkeen käänsin auton ympäri ja peruutin mäen kerrasta alhaalta ylös ilman ongelmia. Renkaat pitivät erittäin hyvin. Renkaat pitävät asfaltilla jonkin verran ääntä, mutta pito lumella ja jäällä on hyvä, vaikka auto pyrkiikin puskemaan jonkin verran. Muutama nasta on irronnut. Tyytyväinen asiakas.

                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                      SS
                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                        Paras talvirengas

                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                        jockkeu68
                                                                                                                                                                                                        21 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                        Kuukausi sitten ostetut talvirenkaat ajettu reilu 1000 km

                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                          Hyväksi koettu nastarengas

                                                                                                                                                                                                          ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                          nelari15
                                                                                                                                                                                                          19 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                          Jo toinen satsi samanlaisia menossa. Pitää hyvin sekä jäällä. että lumessa. Loskassa suuntavakavuus voisi olla parempikin, mutta ei se nelivetoisessa juuri häiritse. Melu sulalla, karkealla asfaltilla voimakas. Kokonaisuutena aivan hyvä

                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                            JayTee
                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                            Kotonani oli useita autoja. Molemmilla vanhemmilla oli yritykset joissa molemmissa tarvittiin autoja. Meillä oli enemmillään käsittääkseni noin seitsemän henkilöautoa. Ja aina alla piti olla talvella hakkapeliitat. Isän mielestä ne oli luotettavimmat Suomen talven vaihtelevissa säissä. Itse ajoin äidin hautaustoimiston ruumisautoa. Ja alla tietysti hakkapeliitat. Työajossa tuli tietysi paljon tilanteita "poliisiajoa" yöllä hakemassa jäihin hukkuneita yms. Koskaan ei jääty kiinni pienilläkään paikallisteillä. Ammattitaitoa ei tuoreella kuskilla kyllä aluksi tainnut olla. Hankalia tilanteita kyllä riitti. Joskus joutui metsäautotietä pitkin peruuttamaan kilometrejä yms.

                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                              LK
                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                timoka
                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                Huippupitoa

                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                  JK
                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                  Pirun hyvä ratas

                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                    Puntti
                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                    Pidon ja metelin suhde on ihan hyvä, jos ratiota laittaa lujemmalle.

                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                      Antsa
                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                      Paras ajamani talvirengas

                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                        MR
                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                        Minulla on toisessa autossa HKPL7 renkaat. Toimivat erittäin hyvin !

                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                          ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                          hessu
                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                          ÄÄnekäs

                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                            Hyvät renkaat

                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                            Jtj888
                                                                                                                                                                                                                            22 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                            Ostin nokia renkaat,koska minulla on ollut aikaisemin nokian renkaat

                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                              Petri
                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                              2 talvea Hakka7 ajaneena voin suositella rengasta erittäin lämpimästi. Pito lumella ja jäällä ovat parasta mitä minä olen ikinä kokenut. Takavetoisella autolla ei talviajaminen voi enää olla mukavempaa!

                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                KT
                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                Erinomainen talvipito kelillä kun kelillä. Turvallisuus ennen kaikkea.

                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                  KK
                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                  205 heppaa ja 420nm vääntöä neliveto turbo farkku. Kaksi talvea 15tkm yksi nasta kadonnut ja pintaa 8mm. Ei yhtään tilannetta missä talvi olisi yllättänyt. Tällä hetkellä molemmissa autoissa HKTLP7 ja kokemukset 2,4,5 ja 7:sta. Ei ole Nokialaisen voittanutta talvirenkaina.

                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                    KK
                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                    Nokian hakkapeliitat ovat parhaat mahdolliset talvirenkaat suomen vaihtelevaan talveen.olen ajanut viimeiset 8 vuotta nokian talvirenkailla , ja voin suositella niitä kaikille muillekin , joille on tärkeää turvallisuus ,erinomainen pito sekä loistavat ajo-ominaisuudet.Kokemusta on myös muista merkeistä , mutta nokian renkaat on ehdottomasti parhaat ja sitäpaitsi myös kotimaiset. terv. kari k. kaustiselta

                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                      Margareta
                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                      On

                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                        SM
                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                        Kun on vetoa, tarvitaan pitoa, ainoa oikea valinta. Toimii nelivetoisessa hyvin. Pohjolan pitkillä etäisyyksillä ja jäisillä teillä huippurengas.

                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                          kimmo
                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                          Ei ole Hakkapeliitan voittanutta, ylikäynyttä Nokian.

                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                            Huippukumit!

                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                            Jalmari71
                                                                                                                                                                                                                                            22 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                            Olen hakkapeliitta 7 käyttäjä jo kolme talvea ja neljäs lähtee käyntiin. Kaikki nastat on tallella ja pito edelleen hyvä. Hyvin rulaa!!!

                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                              Loistava talvirengas!

                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                              Miguel86
                                                                                                                                                                                                                                              21 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                              Aivan loistava pito ja rengasmelu on todella vähäinen. Polttoaineen kulutus tippui, kun vaihtoi kiinalaiset kesärenkaat pois alta. Rullaa paljon paremmin.

                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                tepi
                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                todella hiljainen ja tällä hetkellä kun on kaksi pientä lasta niin myös todella turvallinen

                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                  jone,s,
                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                  omistan kyseisen merkkiset renkaat,,,kylläkin jo aika heikossa hapessa ovat,,,empä muuta merkkiä oo ajatellukkaa,,,number uno,,,

                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                    E
                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                    Nokian hakkapeliiitta 7 on parhaat talvirenkaat, mitä tehdään. Ei tärise, niinkuin kiinalaiset renkaat ARVOSANA: 10

                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                      Erinmainen talvirengas!

                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                      muikkunen
                                                                                                                                                                                                                                                      21 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                      Meillä on jäinen mäki, johon helposti jää sutimaan etelänliukkailla kun lunta ei ole, mutta jäätä on.. Ei jää enää :)

                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                        JH
                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                          spurgu
                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                          musta ja pyöreä

                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                            laa_laa
                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                            ei sijaa moitteille. Arvostan pitoa ja luotettavuutta peinen lapsen äitinä. Pian aloitan aikuisopiskelut 90km päästä kotoa, joten nämä ominaisuudet valitsen jatkossakin, jotta lapseni pääsee turvallisesti hoitoon, ja minä varmasti perille kouluun ja takaisin kotiin.

                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                              Uudet kumit alla ja toimii

                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                              Kaurapuuro
                                                                                                                                                                                                                                                              22 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                              Ostin uudet kumit, kun edellist Nokiat olivat jo sakkorenkaat. Uudet tuntuvat erittäin toimivilta! Odotan lumen ja jään tulua.

                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                Erinomainen talvirengas

                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                mattarattataa
                                                                                                                                                                                                                                                                21 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                Reilu kuukausi sitten hankitut renkaat ovat toimineet esimerkillisesti ja luotettavasti, joka onkin syy miksi ostin juuri ne!

                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                  HK
                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                    MK
                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                    hienot ominaisuudet kaikissa tilanteissa ja keleissä omaava rengas!

                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                      MK
                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                      Kotimaiset on parhaat kuten testitulos todistaa!

                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                        AJH
                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                        Auraamaton tie, lunta tupruttaa edelleen reilusti.Pohja raapii urien väliin tullutta polannetta. Eipä juuri muita autoja tienpäällä. Miksi ei? Nätistihän tää kulkee.

                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                          JPII
                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                          Vajaan talven kokemuksella -parhaat talvirenkaat vaihteleviin olosuhteisiin. Todella hyvä pito sekä jäällä, että lumella.

                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                            JH
                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                              Tähän mennessä parhaat.

                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                              viiru53
                                                                                                                                                                                                                                                                              2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                              Olen ajanut reilun kuukauden. Asennuksen jälkeen heti seuraavana päivänä oli pidempi reissu ja oli myös liukasta. Tuli pitävyys testattua. Ovat "hiljaiset" ajella asfaltilla.

                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                Ensituntuma hyvä

                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                Tauski
                                                                                                                                                                                                                                                                                21 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                Hyvä ensituntuma normaalissa talvikelissä. Vie autoa vakaasti sinne, minne pitääkin. Eron vanhoihin renkaisiin huomaa selkeästi kiertoliittymissä. Enää auto ei puske, vaan ohjautuu nätisti suuremmallakin nopeudella.

                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                  zubadapadam
                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                  Mitä erinlaisimpiin talviolosuhteisiin sopiva rengas. pitää niin jäällä, lumessa kuin sohjossakin. Kokemukseni ovat olleet pelkästään positiivisia. Seuraavatkin renkaat tulevat olemaan samaa tyyppiä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                    tj
                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                    Mukava ajaa

                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                      Hyvä perusrengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                      cci200
                                                                                                                                                                                                                                                                                      2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                      Vajaa kuukausi alla ja hyvin ovat toimineet. Pienenä miinuksena yhden renkaan hajoaminen mutta Hakka turva toimii.

                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                        Minun renkaat on tainneet olla maanantai kappaleet

                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★☆☆☆☆ 1/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                        Maalaiseukko48
                                                                                                                                                                                                                                                                                        22 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                        Olen ostanut ekat Hakkapeliitat (4) jo 2010 ja ajelin niillä yli kolme talvea. Viimisimmät Hakkapeliitat (7) ostin marrskuussa 2013 ja ovat nyt entiset. Nastat eivät pysyneet yhtähyvin kuin nelos mallissa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                          TK
                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                            MI
                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                            Toistaiseksi paras talvirengas, jolla olen ajellut.

                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                              jassujos
                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                              kokemus hakkapeliitasta, jo 20 vuoden ajan. maailman paras talvirengas. PISTE

                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                AA
                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                Hyvä talvella.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                  MikA
                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                  hyvä pito jäällä ja lumella.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                    hellokitty
                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Positiivisesti yllättävä kokemus, ajettavuus mutkaisilla maanteillä parani ja myös polttoaineen kulutus laski.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                      RK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                        IA
                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                          TL
                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                            kinx
                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Paras talvirengas tähän mennessä. Hiljainen, toimii hyvin pääkaupungin talvessa ja antaa luottamuksen auton pitoon. Olisi hienoa testata rengas vähän reippaammassa vauhdissa, kunnon vedolla ja eri lumi olosuhteissa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                              mikke
                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Melkein täydelliset

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Alfa156
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                22 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Vaihdoin juuri alle kaksi talvea ajetut Hakkapeliitta 7:t. Kolmas talvi lähtee siis käyntiin eikä ainakaan silmillä havainnut kummempaa kulumista tai muuta ikävää muutosta. Nastat olivat kaikki paikoillaan. Onneksi vaadin renkaita ostaessani, että ovat Suomessa valmistetut ja muistin ajella rauhallisesti renkaiden sisäänajovaiheen.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Sartsa
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Nokia hakkapeliitta

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Hkwukki
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    22 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Renkaat olleet vuosia vähäisessä talvikäytössä. Edelleen toimii...

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ramppe
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ei parempaa tarjolla olla voisi

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        wexi
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Kyllähän nykyrenkaat pitävät merkistä riippumatta kunhan ovat ns. merkkirenkaita, mutta se mukavuus eli äänettömyys on nokian renkaissa ylivoimainen!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          HN
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            PasiK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Parhaimmat nastarenkaat, mitä olen koskaan omistanut. Tekevät ajamisesta nautinnollisen turvallista.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Hyvät talvirenkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Soikku61
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              22 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Olen ollut tyytyväinen renkaisiini. Ajan päivittäin työmatkan n. 10 km suuntaansa. Tiellä on ollut mustaakin jäätä mutta renkaat ovat toimineet hyvin.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                RH
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Talvirenkaiden aatelia. Hiljaiset kuin kesärenkaat ja pito liukkaalla jäällä todella hyvä. Rahalle löytyy todella vastinetta!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  MR
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Huippu rengas loistavilla ominaisuuksilla

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    West84
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    22 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Luettuania rengastestit niin vakuutuin että Hakkapeliitta 7 olisi minulle oikea valinta. Sitä se todellakino li. Aivan mahtava rengas joka pitää jäällä kuin unelma ja ajettavuus on helppoa kelillä kun kelillä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      RK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Hiljainen ja todella hyvä pitävyys!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        tupuli
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        kaksi talvea ajettu ja tyytyväinen olen

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          paljon parempi kuin entinen

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Mitsu51
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Ostin ne joulukuussa ja aluksi vähän rapisi kuivalla asfaltilla.Se on tasaantunut kilometrien myötä eikä enää huomaa.Tänään ajoin erittäin uraista sivutietä ja täytyy sanoa että hyvin menivät.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Pedro
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Erinomaiset renkaat tuntuivat olevan, kun kaverin autoa pääsin testaamaan.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Toimii vielä kolmantenakin talvena

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              HanSu80
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              22 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Nastat tallessa, kuvio hyvä. Näillä voi ajaa useampankin talvena ja hyvin pitää edelleen.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Herman
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Sellaiset kitkarenkaat kun kesärenkaista siirtyy talvirenkaisiin, ettei eroa juurikaan huomaa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Huurrekukka
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    MA
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Viime talvena törmäys olisi ollut lähes varma kahden hirven kanssa jos autossa ei olisi ollut alla lähes tuliteriä hakka seiskoja! Muutenkin kyseinen rengas on kyllä talviominaisuuksiltaan ehdotonta kärkiluokkaa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      AM
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        armasaallontie
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Suomen oloissa aina Nokia, kesät, talvet ja välikaudet

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          PJ
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          hyvät talvirenkaat,hyvä pito talvella

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            tulikallio
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Vetopito kuin kesärenkaissa soratiellä. Quattrolla kurviin taittaen ja kaasulla oikaisten. Toimii.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Maru
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              hieno paketti

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                HRSN
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Vaikein ajo-olosuhde kaikille renkaille on peilikirkas jää. Siinä Hakkapeliitta 7 pärjää loistavasti.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Mantuli
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Renkaat ovat juuri sellaiset kuin lupaavat, viime talvi tuli ajeltua ja toimiivat erinomaisesti kaikissa olosuhteissa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    vectra
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      TK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      hieno rengas.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Nasu47
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Renkaat toimivat todella hyvin, autoni on Honda civic hybrid

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Ja-Pe
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Ei huonoa sanottavaa. Jämäkkä ja hyvin pitävä rengas.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Kalle
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Äärimmäisen mielyttävä ajossa ja pitävä nastarengas painavassa takavetoisessa autossani. Renkaan hiljaisuus myös kertoo kyseessä olevan huipputuote, suosittelen kaikille.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              KN
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Hyvä kaarretuntuma

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                TK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                hieno rengas.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Pepe
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  loistava talvirengas,jos pitää miinuksia antaa nii puoli tähteä pois kuluu turhan nopeasti,onkohan ajotavasasani vika

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    MK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    great!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Jansku
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      on hyvät!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        PL
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          A
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Toimivat kuin Tapparan hyökkays

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Parhaat renkaat!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            H4KK1
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Todella hyvä pito ja erittäin hiljaiset renkaat. Todella hyvät renkaat!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              MK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              upea kokemus.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★☆☆ 3/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Ansku
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Aurora: Talvirenkaat. Renkaat olivat hyvät ja kestävät

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Jethro
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Hakkapeliitta 7 ovat olleet ehdottomasti yhdet parhaista renkaista, jotka autoni alla ollut. Joudun matkustamaan päivittäin 400km ja kelistä riippumatta. Hakkapeliitta 7 oli kaikissa tilanteissa erinomainen rengas. Oli kuiva tai märkä asfaltti niin äänet ja pito oli varsin hyvä. Pakkaskelit ja ne mukavimmat kelit, jolloin lunta tullut yöllä 20-30senttiä ja aamulla auraauto nakkaa vain suolaa päälle. Silloin rengas pitää olla hyvä !! Siinäkin Hakkapeliitta 7 oli erinomainen. Itse en muuta rengasta käytä ja suosittelen vain Hakkapeliitta 7 tuttavillekin.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Turvallinen ja suomalainen

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Vellu0174
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    21 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Ostin uudet Hakkapeliitta 7 -nastarenkaat muutama viikko sitten. Valintani perustui omaan kokemukseen aikaisemmilta talvilta kyseisistä renkaista ja lukemiini arvosteluihin. Valinta oli helppo!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Hyvät renkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Mondeomk4
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      8 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Käytössä olleet pari kuukautta ja hyvältä tuntuvat. Helpot ajettavat ja ainakin MK4 mondeossa suhkot mukavat eivätkä ainakaan rasittavat äänitasoltaan.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        päkinä
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          :(

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★☆☆☆☆ 1/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Autoilija78
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Auton hallinta erittäin hankalaa, jos liukasta ja joutuu jarruttamaan voimakkaasti.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            make
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Paras talvirengas joilla olen koskaan ajanut. Hyvä pito kelillä kuin kelillä.Hiljainen ja huomaa polttoaineen säästönä muihin verrattuna.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ei niinkään epäilevä Tuomas
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Paljon ajavana voin sanoa: joka sana testituloksissa pätee. Kelissä kuin kelissä, kun on lähdettävä vaikkei paistaisikaan

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                AR
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Hyvät, pitävät renkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  JO
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    lommo
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    hyvät hiljaiset nakit

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Aila
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Varsinkin "naiskuljettajajalle" talvirengas tuo kesän, elikä sen on oltava hyvä !

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Pike
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        loistavat ajettavat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Todella hyvät talvirenkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Nilia69
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          20 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Ostin nämä renkaat n. kuukausi sitten ja olen erittäin tyytyväinen ajo-ominaisuuksiin. Lisäksi kuluttavat polttoainetta vähemmän kuin kesärenkaani.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Paras talvirengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Anttero
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            17 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Renkaat tulivat käyttöön reilu kuukausi sitten ja olen ollut todella tyytyväinen renkaisiin, edellisessä autossani oli michelin X-ice north 3 joissa sivuttaispito oli todella huono ja nastat lentelivät irti.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★☆☆ 3/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Tc97
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Jäällä ja lumessa ok. Sulalla jä märällä asfaltilla levoton ja uria hakeva, hankala ajettava.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Minun käytössä parhaaksi osoittaunut

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Jomppeli43
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                22 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Minulla on alla ne. Oulun alueella on ollut jo liukastakin. Hyvin ovat toimineet.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Turo
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    VM
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Kilpailen maastohiihdossa ja kisamatkoilla tulee talven aikana ajettua noin 20tkm. Nokian Hakkapeliitat ovat olleet miellyttävät renkaat ajaa niiden hyvien pito-ominaisuuksien ansiosta!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Ajs
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Hyvä ja tasainen pito, monenlaisissa keliolosuhteissa Kaikki nastat tallessa viimetalven jälkeen. Melua ehkä voisi vielä vähentää.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        hyvät

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        sivulpe
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        20 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Hyvät on, todella hiljaiset, ohjaustuntuma erinomainen

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          arvi
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Renkaan pito lumipolanteisilla teillä erinomainen kaksi ensimmäistä talvea. Sulalla asfaltilla rengas ei ole niin hiljainen kuin mainonnan mukaan olisi olettanut.Suurin yllätys tuli kevättalvisen Norjan lapin reissun jälkeen: reissulla auto oli täyteen lastattu, pitkä siirtymäajo(1000km)kohteeseen ja takasin muutamalla pysähdyksellä, rengaspaineet nostettu täyden kuorman mukaisiksi, ajoa yht.3000km, palattua kesärenkaat alle. Yllätys koitti seuraavana syksynä talvirenkaat alle laitettuani; renkaat ravistivat valtavasti ohjausta, tarkastettaessa oli kaksi rengasta kulunut keskeltä useita millejä enemmän, tasapainotus auttoi pahimpaan täristykseen, lopulta yksi rengas vaihdettiin "takuuseen" uuteen, vikaa ei kerrottu. Nyt tulossa neljäs talvi ko. renkailla.Alkavat hiljalleen olla vaihtokunnossa pidon heiketessä, nastat enimmäkseen vielä tallella.Renkailla ajettu kirjanpidon mukaan n.45tkm.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            rapinaa piisaa

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            JackMob
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            20 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Ajettu nyt reilut 1500km, nastaulkonema on vieläkin iso ja tuntuu kuin pyörät olisivat kuulien päällä ja ääni on melkoinen niin ulko- kuin sisäpuolellakin. Myös vierintävastus tuntuu olevan aika iso juuri nastaulkonemasta johtuen. Etelässä ei ole yhtään pahaa keliä vielä ollutkaan käyttämilläni pääteillä, mutta lunta ja jäätä odotellessa, ainakin nastojen suhteen luulisi pitoa olevan...

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              SS
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Parhaat talvirenkaat ikinä! Pitävät kaikilla keleillä, lisäksi hiljaiset!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                sakoz
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                erittäin laadukas ja pitävä haastavallakin kelillä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Hyvä tuntuma

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  KIF55
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  20 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Renkaissa on hyvä tuntuma, vaikka lunta tai jäätä ei ole pahemmin näkynyt. Melutasokin on pieni. Odotellaan talvikelejä ja palataan aiheeseen.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    seppä
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Kaikinpuolin loistava! Jopa ylivertainen!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Vee-Pee
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Hakkapeliitta hyväpitoinen rengas.Vähän kovaääninen. Voi tosin johtua kyllä autostanikin.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Vaikuttaa hyvältä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Maketsu
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          20 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Näillä vesisateisilla talvikeleillä, jotka ei vielä ole edes alkaneet on vaikea arvioida. Rengasmeteli on huomattavasti pienempi kuin aikaisemmilla Hakoilla ja vierintävastuskin on hyvä, hyvin rullaa vapaalla ja kaikki nastat on vielä tallella.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            KK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            hyvin pelaa

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Zimba
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Hakkapeliitta 7 alla ja neliveto auto niin ei parempaa vaihtoehtoa voi olla. Eihän renkaat ole halvimmasta päästä mutta niiden toimivuus kelillä kun kelillä on jäätävän hyvä. Kihlattuni aristeli ajoa talvella mutta nuo kun vaihdoin golfin R32 alle niin on kaksi varmaa kuskia. Kiitos teille!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Hese
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Olen käyttänyt 5o vuotta Nokian renkaita!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Olen nyt eläkkellä, mutta myyntimiehenä ja -päällikkönä on minulla ajopäiväkirjoissa ajettuja kilometrejä 1 300000 ja yksityisajot päälle. Olen aina "vaatinut" talvirenkaiksi Nokia-merkkiset, koska niihin olen luottanut aina.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Loistava rengas todelliseen talvikeliin

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Zackeus67
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    22 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Vaihdoin alle Hakkapeliitta Seiskat vuosi sitten, eli olen ajanut niillä viime talven. Pito-ominaisuudet ovat hienot ja ajettavuus on hyvä. Meluahan nastarenkaat melko väistämättä tuottavat, mutta se on mielestäni pieni hinta turvallisista talviominaisuuksista. Voin suositella.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      SR
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Huippu renkaita.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        AS
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Keskiaho
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Nokian Hakkapeliitta 7:t näyttivät kyntensä (tai nastansa) viime talvena matkalla Utsjoelle keskellä pimeintå kaamosta. Ivalon tuolla puolen puhallellut voimakas tuuli koitti ravistella autoa, eikä polanteinen tiekään juuri antanut apuja. Meno säilyi vakaana koko ajan, niin suorilla kuin mutkissakin. Määränpäässä nousu jäiseltä pihalta onnistui kaksivetoisella autolla varoittelusta huolimatta. En osannut äkkiseltään talvirenkaalta enempää odottaa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            JPL
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            tosi positiivinen

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              teejii
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Nämä renkaat on hiljaiset ja mukavat alla. Taloudellisuuskin on kohdallaan hyvän rullaavuuden ansiosta. Lisäksi nämä renkaat pitävät tosi hyvin ja pysyy tiessä kelillä kuin kelillä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                gg
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Hyvin pitää

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Tässä on Talvirengas.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Liimis
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  22 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Hakkapeliitan käyttäjänä olen käyttänyt lähes jokaista Hakkapeliitta sukupolvea. Hakkapeliitta 7 on tähän mennessä paras talvirengas.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Hyvä pito

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Edu2
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    20 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Hyvä pito erilaisissa olosuhteissa ja tilanteissa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Hyvä ostos

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      jonejone
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      19 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      olleet alla kuukauden ja tyytyväinen olen,pitoa löytyy ja yllättävän hiljaiset nastarenkaiksi

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        MN
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ei ole kokemusta hakkapeliitoista. uudet talvirenkaat olisi kova juttu, koska viime talvi meni luistellessa huonoilla renkailla. Sekä kaupunki-alueella ei voi koskaan tietää mistä joku tulee, jolloin pitoa tarvitsee!!!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Tinde
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Hakkapeliitta 7 nastarenkaat olivat autossani ensimmäistä kertaa viime talvena, ja olen kyllä tyytyväinen. Kaupunkiajossa rullaa erityisen hyvin ja auto pysähtyy ajoissa eikä jää suttaamaan valoissa. Matka-ajossa yllättävän hiljainen rengas, joskin jäällä pito ei niin hyvä kuin lumella.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★☆☆ 3/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            MH
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Nokian renkaat ovat ihan jees. Edellisessä autossa minulla oli sellaiset.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Tinde
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Hakkapeliitta 7 nastarenkaat olivat autossani ensimmäistä kertaa viime talvena, ja olen kyllä tyytyväinen. Kaupunkiajossa rullaa erityisen hyvin ja auto pysähtyy ajoissa eikä jää suttaamaan valoissa. Matka-ajossa yllättävän hiljainen rengas, joskin jäällä pito ei niin hyvä kuin lumella.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                PS
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Hyvä pito

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  jyrki56
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    JK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      stockmann-1970
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Olen ajanut nyt kaksi (2) talvea kyseisillä talvirenkailla ja kulutuskestävyys on ollut erinomaisella tasolla ja renkaiden pito markkinoiden parasta. Nokia osaa tehdä maailman parhaat talvirenkaat Suomalaiseen talveen.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        parhaat talvirenkaat aikoihin

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        pentti51
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        22 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Mulla on nyt ollut ne alla pari talvea, hyvällä menestyksellä, auto on pysynyt tiellä vaikeassakin kelissä ja erilaisilla teillä, kylätiestä moottoritiehen - äkillisissä jarrutuksissa suuntavakaus hyvä ja jarrutusteho myös, hyvät kaarreajo-ominaisuudet, suosittelen kaikille

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          OS
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ST
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            minulla on ollut hakkapeliitat ja ne toimivat myös kesällä kun ottaa nastat pois ja on nytkin eikä ole ollut valittamista.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              JH
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Paras nastarengas tähänastisista.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                IA
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  palle
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  45vuotta kokemusta ja hyvin on toiminut Hakkapeliitat kelissä kun kelissä, niin sedanilla kun yhdistelmällä

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    OV
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      KW
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        bemari
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Yhden talven ajelin Nokian Hakkapeliitta 7 renkailla ja toisen hakkapeliitta 5 renkailla. En voi kuin kehua. Hyvä pito kelillä kuin kelillä, ei tarvitse pelätä ratin takana.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          SO
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Loistavat renkaat niin pidoltaan kuin ajettavuudeltaankin. Eiköhän tuo kerro jo kaiken. :) Päivittäin tulee työkilometrejä 200 omalla autolla ja bussin ratissa päivän aikana se reilu 500 kilsaa. Joten kun kotihin lähtee o mukavaa ku tietää, että oman auton alla o turvalliset renkaat. :)

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            pekasys
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              OlliS
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Täydellinen pito jäällä kuin lumellakin. Kulutuskestävyys erittäin hyvä. Paras rengas ikinä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Ile
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Pito erinomainen, hiljainen ja muutenkin hyvä ajettava rengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  MK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Hiljainen ja hyvä pito vanhanakin.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Jake
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Tietuntuma loistava ja äänettömyys tuo mukavuutta!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Juhal
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Hakkapeliitta 7 Luotettava ja pitkäkestoinen hyvä premiumrengas.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        SV
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Hyvä pito kiihdyttäessä ja jarruttaessa.. Sivuttaispito vois olla hivenen parempi.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          JK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Erittäin hyvä ja tasapainonen nastarengas Suomen olosuhteisiin - pitoa riittää kaikissa olosuhteissa. Kolmen talven jälkeen nykyiset renkaat ovat vielä erittäin hyvässä kunnossa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            LS
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              JR
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Mukavat ja pitävät, voisivat olla vielä vähän hiljaisemmat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                pallero25
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Tätä parempaa rengasta ei ole.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  TS
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    makezki
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Loistavat renkaat! Pitää jäällä hyvin ja pysähtyy kunnolla oli kuinka liukasta tahansa! :)Suositteöen!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      JK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Yhden talven Hakkapeliitta 7-talvirenkailla ajaneena voin suositella renkaita Suomen talveen.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        baku
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        jäätävän hyvä rengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ES
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            MS
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              mahoton
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Toimii

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ML
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Matti1
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Minulla on pelkästään positiivista palautetta Hakkapeliitan renkaista

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    JM
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Viime tavena kahdella autolla yht 100.000 km, kolmilla seiskoilla, eikä yhtäkään pulmatilannetta. Taksissa kuljettajan ja matkustajien turvallisuutta ajatellen todella hyvä rengas. Tänään ostin uuden sarjan, perjantaina laitetaan alle.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ellu
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Jytkyheim
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        5/5, niin maukasta pitoa ja lisää suorituskykyä!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Karppa
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Vaihdoin rahanpuutteessa huippuhienon autoni halpaan rötisköön. En jäänyt kaipaamaan sporttista tehoautoani - harmittaa vain, kun menetin kaupassa huippurenkaat, Nokian Hakkapeliitta Seiskat! Hienompia autoja on tullut vastaan - parempia renkaita en ole eläissäni ajanut!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Hyvin miellyttävä talvirengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            luntakummi
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            20 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Vakaa ajokäytös ,alhainen melutaso,hyvä pito lumella ja jäällä,ei yllätä loskassakaan,nokian kehitys kulkee oikeaan suuntaan ja pitää auton tiellä,rengas johon voi luottaa,ei tarvitse jäädä kotiin odottelemaan auraajia jos tiellä sattuu olemaan keskivertoa huonommat kelit,hyvä valinta

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              pantse68
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              paras,hijainen ja luotettava talvi paketti..!!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                hyvät kokemukset kaikin puolin

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  petenn
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  renkaissa hyvä pito talven kaikkiin sääolosuhteisiin ja vähäinen rengas melu

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    jarppa
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Todella hiljaiset ja aivan järkyttävän pitävät renkaat!!On testattu niin jäällä kuin paksussakin lumessa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      HN
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        PM
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          JP
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            PK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              tukkijulli
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              pitoa ja kestävyyttä sopivassa suhteessa.melutasoltaan alhainen,radiokin kuuluu.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                JM
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Hiljanen rengas pitää otteen tiessä ja kestää kovaakin ajoa

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  KB
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Arvosteluni ei kohdistu Hakkapeliitta 7 -renkaisiin vaan yleisesti kaikkiin niihin Nokian Renkaiden valmistamiin talvirenkaisiin, joita autoissani on ollut yli 30 vuotta kestäneen autoilu-urani aikana. Renkaiden ajo-ominaisuudet ovat olleet hyvät, ja renkaat ovat kestäneet hyvin.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    prius
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Ostin autoni käytettynä ja mukana tuli pinnaltaan hyvässä kunnossa olleet renkaat, jotka kuitenkin osoittautuivat talvipidoltaan kaameiksi. Kun nämä muovirenkaat vaihtoi Hakkiksiin, oli auto kuin uudesti syntynyt. Myönnän kyllä, että hitusen harmitti laittaa pinnaltaan lähes uudenveroiset renkaat haaskiin, mutta päätöksen tehtyäni olin erittäin tyytyväinen nokialaisten pitoon.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      olavi
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      kestävät, pitävät

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Luotettavin+Hakka-turva

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Kupu
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        21 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Ajan ammatikseni ja on tullut kokeiltua monenlaisia renkaita/rengasmerkkejä.Mieleni on ollut levollinen aina vaikeissakin olosuhteissa, kun alla ovat olleet Hakkapeliitat.Niihin luotan myös siviiliautossani.Kaiken kruunaa Hakka-turva,joka osaltaan on kaverinani tuolla liikenteessä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          NewHP7
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Ostin eilen uudet talvirenkaat Hakkapeliitta 7, suomalaiset laaturenkaat. Ilokseni huomasin että ne olivat Suomessa valmistettu. Auton allahan ne eivät vielä ole, koska talvi ja lumituisku odottavat vasta nurkan takana. Odotan innolla uusien renkaiden allelaittoa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            JW
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            hyvin pitää liukkaalla ja jäiselläkin tiellä

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Ami
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Erittäin hyvä pito lumisilla mökkiteillä ja toimii hyvin märässä sohjolumessakin. Nelivetautooni hyvä rengasvalinta.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                golffari
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                hiljainen ajossa ja hyvä pito. nastat ovat pysyneet hyvin kiinni

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  VIENO HAJU
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ERITTÄIN HYVÄT SEKÄ LUOTETTAVAT RENKAAT.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Masa1
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Ajomukavuudeltaan erinomaiset

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★☆☆ 3/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      VL
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        AJ
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        C5 Berlin toisena

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Irmeli
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Olen ajanut autoa jo n.43vuotta ja ennen vanhaan oli helppo saada Nokian rankaita.Viime kerralla, kun olin hankkimassa talvirenkaita en saanut Nokian Hakkapeliittoja. Nyt edessäni on jälleen talvirenkaiden hankinta. Tietenkin haluan Nokialaiset ja Hakkapeliitta 7:kat tuntuisivat olevan juuri sellaiset, joita tarvitsisin mikäli niitä on tarvitsemaani kokoa eli Renault Clio:on. Minulle jo 64v naiselle on tärkeää, että auton renkaat ovat Suomen talveen sopivat ja hiljaiset ja turvalliset. Tuoteselosteen mukaan Hakkapeliitta 7:t ovat sitä, joilla olisi turvallista ajaa jälleen Sotkamoon loka-, marraskuun vaihteessa kylpylälomalle. Olisin tosi onnellinen, jos voittaisin talvirenkaat teiltä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            EmppeDee
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Ajanut aina Hakkapeliitoilla ja toimii helkkarin hyvin.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              M
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Hyvä pito lumella, hiljainen

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Hyvin toimiva talvirengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                EijaK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                17 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Ostimme nastarenkaat helmikuun alussa 2016. Ero edellisiin renkaisiin oli valtava. Senjälkeen on ollut mukava ajella liukkailla keleillä, kun renkaat ovat pitäneet loistavasti ja auto pysähtynyt hyvin jarruttaessa. Ylämäissä ja lähtiessä ei sudi lainkaan.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Hiljaiset ja pitoa riittää!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  tenderfoot
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Hiljaisin nastarengas johon olen törmännyt ja vielä hyvin pitävä!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    JL
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Loistavat jää ja lumi ominaisuudet. Todella hiljaiset ja suuntavakaat renkaat, toisin kuin saksalaiset "testivoittja" icekontaktit...

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      LR
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        AS
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Hyvin on toiminut

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          jörkky
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          olen ajanut kaverin autolla aika paljon ja hänellä on 7 kan renkaat mahtava pito ja turvallinen kaiken puolin siihen sisältää järkevä ajo ! seurava rengas ehdottomast 7 mulla ennestän ollut nokia 5 erittäin hyvä.ajan 55tkm vuodessa työkseni 40 tkm

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Muikku
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Loistava rengas. Pitää hyvin säällä kuin säällä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              volvo
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              kyllä pitää

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                SJ
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Olen ollut erittäin tyytyväinen.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  arnold
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Mainio ajettava

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★☆☆ 3/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    TH
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Muuten hyvä,kulutuspintaa on reilusti jäljellä mutta liikaa nastoja on jäänyt tielle ajetun 50 tkm aikana.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Eki
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      äänettömät renkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        OL
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Loistava "perusrengas", eikä pakota lompakkoaan!!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          aro
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          erittäin luotettava rengkas huonollekkin kelille

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            AK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Turvallisuuden tunnetta tuovat renkaat.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Kake
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Minulla on ollut hakkapeliitat, hyvät ja pitävät renkaat.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Tellervo
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Voi vain sanoa loistavat renkaat.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★☆☆ 3/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  simo
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    TH
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      jajuma
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Hyvin toimineet vaihtelevissa keli- ja tieolosuhteissa kohdallani

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Mike
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Kaikki hakkapeliitat ovat yhtä hyviä

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ege
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Hyvä ajettavuus.Äänetön.Hyvä pito lumella.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            jajuma
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Hyvin toimineet vaihtelevissa keli- ja tieolosuhteissa kohdallani

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              KK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              hiljaiset ja loogisesti käyttäytyvät

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                intsu
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  hanski
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Mukavat ja varmat ajella kun työn vuoksi on liikuttava myös silloin kun suositellaan jättää auto kotiin.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Masa
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Mielestäni nastamääräyksiä tulisi muuttaa siten, että sallittaisiin suurempi pistovoima.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      SA
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★☆☆ 3/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Timpe
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        hyvät oli

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          jta
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ältsin hyvät renkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Hakkapeliitta 7

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            termoskannu
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Reilu 2000 km ajettuna kokemukset positiivisia pidon suhteen, mutta suuntavakavuudessa olisi olisi hieman parantamisen varaa ainakin kohtalaisen painavan auton alla (audi a6), kun tuntuu hakevan suorallakin tiellä jonkin verran.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              JRa
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Vaikkain alla on nelivetoinen Audi, tuntui ko. renkaisiin vaihdettuani, kuin talvesta olisi tullut kesä. Muutos aiempiin kuluneisiin HP4:siin oli sen verran mahtava. Auto liikkui sinne mihin halusin eikä mitään ennalta arvaamatonta tilanteessa kuin tilanteessa ilmennyt. Mahtavaa!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                HR
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Tyytyvinen, hyvä pito säällä, kuin säällä, mutta voisi olla hiljaisempi.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Tomi
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Kyllä pitää hienosti myös takavetoisessa:)

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★☆☆ 3/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Pegasos
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Erityisesti jäisissä olosuhteissa ja mustan jään päällä ennalta arvattava. Ääänetön ja vähäkitkainen, mutta kulutuskestävä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      VN
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      kaikki nokian talvirenkaat millä olen ajanut ovat olleet hyviä

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        JR
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Kaksi talvea on ollut ko. renkaat alla ja pitävyys on ollut erinomainen myös "pääkallo"-keleilllä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Eveliina
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Minulla on aina ollut nokialaiset talvirenkaan.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            j
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Erinomainen nastarengas, joka on myös edullinen

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              karhunkynnet
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              18 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Ostin Nokiat jo toista kertaa, eikä kaduta. Varmaan tulee aikanaan kolmaskin rengassarja.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                JH
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  nellukka
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  TÄYDELLINEN

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Antti
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    kelpo rengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ML
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Vp718
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Rengas on pitävä ja mielyttävä ajaa. Rengasmelu ei ole häiritsevää. Rengas kestää hyvin ja on pitkäikäinen.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          hhh
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          hyvät

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            P
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Hiljainen, hyvä pito lumella, kotimainen

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              JK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Kartsa
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Minulla on ollut eri hakkapeliittoja vuosien varrella, hyvin ovat toimineet.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  juha
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  hyvät on

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    TuPa
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Hakkapeliitta 7 ovat ovat hiljaisimmat ja parhaan pidon omaavat renkaat jotka minulla on tähän mennessä ollut.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Zarus
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Koskaan ajaminen talvella ole tuntunut yhtä turvalliselta.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        KariK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Varmatoiminen ja vakaa ajettava!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          kampe10
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Hyvä pito koko renkaan käyttö iän ajan vaihtelevissa lapin olosuhteissa. Nastojen kuluminen vähäistä sekä nastojen irtoamista ei juurikaan esiinny. Ajo ominaisuudet huippu luokkaa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Yanne
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Aiban loistava pito kaikilla talvikeleillä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              KV
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Auke
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Ehdottomasti paras hakkapeliitta tähän mennessä.Viimeiset 30 vutta olen ajanut vain pelkillä hakkapeliitoilla,joten tiedän mistä puhun.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Yllättävän huono sivuttaispito

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★☆☆ 3/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  samppa12
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  17 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Ostin reilu kuukausi sitten ja muuten renkaat hyvät pidolleen, mut sivuttaispito heikko.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    VN
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      J.T
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Hakkapeliitta 7 on luotettava,ja loistavalla hinta-laatusuhteella varustettu rengas.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        MB LONG
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Erittäin hyvin pureutuva 500 S Mersun voimakkaaseentakavetoon.Täytyy sanoa, että ei se etupääkään puskemaan lähtenyt.Äänettömiä renkaita ei ölekkaan,kyllä maailmaan ääntä mahtuu.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          SN
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Parhaat talvirenkaat joilla olen ajanut!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            V?
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            erttäin hyvä pitoinen kelillä kuin kelillä

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              xien
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Pitävä rengas kelillä kuin kelillä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Hannu
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                RENGAS JOKA EI LIPSU JA SILLÄ PYSYY HELPOSTI OJIEN VÄLISSÄ

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Vuhku
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Upi
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Noin 50-vuoden kokemuksella voin suositella kaikille Hakkapeliitta renkaita!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Lessu
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Aikaisemmat talvirenkaat olivat hakkapeliitta 4 ja näillä renkailla saamieni ajokokemusten perusteella valintani oli edelleen Hakkapeliitta. Nyt hakkapeliitta 5. Aikaisemmassa mallissa oli hyvä pito niin jäisillä kuin lumisilla auraamattomilla tieosuuksilla.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        kimi
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          nokian nastarenkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          MW27
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          20 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          nyt minulla taxissa alla hakka 7, olen ajanut niillä jo 20 000km, kaikki nastat tallella vaikka kuluvana kautena ei vielä talvea ole ollutkaan.Käytän talvella ainoastaan nokian renkaita olen ajanut jopa 100 000km kaudessa yksillä renkailla.Renkaat pitävät ajo ominaisuutensa sekä uutena että paljon ajettuina,ja nyt puhutaan ammatti käytöstä.Nokia ainoa rengas jossa paljon ajettuna nastat pysyvät renkaassa,voin suositella lämpimästi!!!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            JM
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ET
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Viimetalvena pääsin kokeilemaan nokian uutta talvirengas mallia.Siloin päätin että kunpääsen eroon noista entisistä nuljukumeista niin seuraavat renkaat on NOKIALAISET !!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                jorkki
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                26 vuotta taksiautoilijana, on opettanut millä renkailla ajetaan! olipa sitten kesä tai talvi!NOKIAN renkailla!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Paras kokeilemani talvirengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  rallikuski
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Ostettiin mieheni kanssa hakkapeliitta 7 renkaat kokeeksi myös itselle, koska lähipiirissäni moni kehui niitä kovasti. Nyt on testattu renkaita ensimmäisistä liukkaista asti (n.2kk) ja oltu kyllä erittäin tyytyväisiä ostokseen. Asutaan hieman syrjemmässä, joten pitoa renkailta todellakin kaivataan, kun tuo tiehuolto ei ole ihan samaa tasoa kuin taajamassa. Rengas pitää niin mustalla jäällä, lumella ja sohjossa paikassa kuin paikassa, eikä melukaan ole sisälle häiritsevä, vaikka olisi täysin kuiva ja jäätön/lumeton tie. Nähtäväksi jää millaisiksi renkaat muuttuvat kun tulee tänne pohjoiseen -40 asteen pakkaset, muuttuvatko renkaat koviksi kuin kivet ja muuttuuko ajotuntuma kuin traktorilla ajais tasolle, se kun tuppaa olevan kaikkien renkaiden vakio miinuspuoli...

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    JK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    kestävä ja pitää

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      parasta AAA-luokkaa

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      rolli
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      olen nyt ajanut talven ja koko 30 vuoden ajokokemuksieni paras rengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Ajettavuus hyvää

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Jurkkis
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Ollut alla omassa autossani. Loistava pito niin, kuivalla, märällä kuin sorallakin. On myös suht hiljaiset maantiellä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Yllätyksetöntä menoa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          kuppi
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Ostin autoni 2011 vuoden joulukuussa ja siihen oli laitettu hakka 7 kiekot alle. Renkaat ovat olleet turvalliset ja varmat pelikaverit, mutta nyt niitä pitäisi jo hieman uudistaa..

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Varmaa menoa...

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            fordkirj25
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            21 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Olen vuosikausia ajanut vain Hakkapeliitoilla,eikä murheita ole ollut.Selvennyksen vuoksi:"tuo vuosikausia tarkoittaa viimeiset 20 V.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Hyvät renkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              mgr001
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              20 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Olen ollut tyytyväinen ostokseeni, mm. sivuttaispito verrattuna edellisiin on huomattavasti parempi.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                JK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Pito oli hyvä. Olin tyytyväinen ajettuani renkailla lumessa ja jäällä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Mahtava rengas!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Fellowes
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Paras talvirengas jolla olen ikinä ajanut! (Siis vasta 33 vuotta ajanut, eli joitakin renkaitakin tullut kokeiltua)

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Hyvä pito

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Vilpu
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Näillä renkailla auto pysähtyy vähän jäisemmälläkin tiellä ja pysyy kaarteissa kovemmassakin vauhdissa!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      petterimi
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Yllättävän hyvä ohjautuvuus sekä jäällä että lumella. Ei ole aiheuttanut oho elämyksiä missään vaiheessa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Paras kokeilemani talvirengas!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        baris
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Käytin teidän esimerkkiotsikkoa, mutta se kuvaa täysin mielipidettäni. Ostin renkaat lokakuussa 2012, joten on kahden talven kokemus Hangon-Raaseporin seudulta. Muistan, että yllätyin, koska ensimmäisenä talvena auto ei koskaan liukunut tiellä, ainakaan jos ei todella yritti. Silloinkin oli vaikea saada se liukumaan, vaikka tiellä oli monta senttiä pakkautunutta lunta. En ole koskaan ennen kokenut näin hyvää rengasta. Olen ajanut henkilöautoa kohta parikymmentä vuotta.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Talvirenkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Lindis75
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Ostin Nokian hakkapeliitta 7 talvirenkaat ja olen niihin todella tyytyväinen.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            hyvän tuntuset renkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            jounipa
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            21 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Olen ajanut pääosin sulalla teillä hyvin vähän lumella,pitoa oli.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Loistava rengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              driveri
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              19 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Pitoa löytyy kelillä kuin kelillä ja rengas on myös kohtalaisen hiljainen (avoautossa, kovakatto).

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Valvatti
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Hyvä pito ja ajettavuus. Hiljainen.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  jamo
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  koe ajoin kyseiset renkaat viime talvena, kun oli vuokra-auto käytössäni. olivat kaikinpuolin hyvin miellyttävät.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Huomaa eron!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    sanzzi
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Ostin ensimmäisen uudehkon (vm. 2010) auton alkuvuodesta, siinä on alla Nokian Hakkapeliitta 7 nastarenkaat. Tähän asti olen ajellut aina jonkun vanhoilla melkein loppuun kulutetuilla tai muuten vaan huonoilla renkailla. Täytyy sanoa, että kyllä nyt huomaa eron, kun on kunnon nastarenkaat alla! Pito on aivan toista luokkaa Nokialaisissa!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      VK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Paras rengas pohjoisen olosuhteisiin...

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Erinomainen pito

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Raunik1972
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Yksi talvi on nyt ajettu, erittäin hyvä talvirengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Carlos
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Parhaat talvirenkaat jotka minulla ovat olleet koskaan (35 v autoilua)... uuteenkin autooni olen hankkinut seiskat!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Erinomaiset

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            nasaw
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Toista talvea hakka7 alla ja on ollut rahan arvoiset kumit!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              pito

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★☆☆ 3/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              putteri
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Renkaisiin pitää laittaa enemmän ilmaa kuin valmistaja suosittelee, silloin vasta renkaissa on kunnolla pitoa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Jatkaa hyvää Hakkapeliittä -sarjaa

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                peksinen
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Pari vuotta vanhat Hakkapeliitta 7:t toimii edelleen mainiosti. Tietenkin uutena tuntui kuin auto olisi liimattu tiehen ja seuraavana talvena olivat vain pitävät ja yllätyksettömät. Rengas on tasapainoinen ajaa myös kuluneena, ei yllätä ja auton ohjattavuus säilyi hyvänä. Aiempia kokemuksia Hakkapeliitta 5 ja 2:sta, pakko sanoa että teknologia ja renkaat ovat menneet eteenpäin. Hyvä rengas.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Erittäin hyvä rengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  KuuLap56
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  23 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Edellisten talvirenkaitten (7) pidon takia (kaksi rengasta)

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    tämä nykyinen

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Masi1
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    20 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ostin noin kuukausi sitten tähän mennessä olen tyytyväinen valintaani

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Laila
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Ihanan turvalliset!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Kaku
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Erittäin hyvät renkaat olleet, olen ajanut kitkarenkailla 10 viimeistä vuotta yht. 300.000 km. En vaihtaisi toiseen merkkiin, kyllä ne kotimaiset täytyy olla!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          mahtavat ominaisuudet

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          skude
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          olen ajanut yhden talven tallaisilla renkailla ja ollut erittäin tyytyväinen

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            hyvä pito

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            nynna
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            marraskuussa oston hakka 7 ja olen erittäis tyytyväinen ensimmäisen talven kokemuksella.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              JM
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Olen ajanut hakkapeliitoilla v:sta 1979, ajan vuosittain n. 60000-70000km. Nyt alla Hakkapeliitta 7, ajettu talvi 2011-2013, rengas hiotunut huippunsa, erittäin hyvä pito lumisilla ja jäisillä pinnoilla. Asfaltti ominaisuudet parantuneet edellisestä mallista. Arvostan myös renkaan ajovakautta, sitähän löytyy.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                HL
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                pitävä rengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Vähän kokemusta

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★☆☆ 3/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Mauriitta
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Olen ajanut renkailla viime talven, noin 2500 km. Tuntuivat aika kovilta ja äänekkäiltä. Mutta auto oli myös uusi ja kokemukset renkaista saattavat ainakin osittain johtua siitä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Mukavan hiljainen!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    peetujohan
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Renkaat on ollut nyt käytössä reilun kuukauden ja takana useampi tuhat kilometriä. Pääosin märillä syksyisillä teillä, mutta joukkoon on jo ehtinyt mahtua myös lunta ja jäätä. Kaikilla pinnoilla renkaiden käyttäytyminen on ollut loogista ja yllätyksiä ei ole tullut vastaan. Melutaso on kiitettävän alhainen ja polttoaineen kulutus sopivan pientä! Autona Audi A4 ja renkaat Nokian Hakkapeliitta 7 225/45R17.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Pate
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Pitää kuin mummo lumessa

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Mara
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        hyvä pito lumella ja jäällä.ainoa huono puoli on äänekkyys moottoritie nopeuksissa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Hiljainen ja hyvä pito

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Vlad78
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Toinen talvi seiskoilla takana ja tuntuu paranevan vanhetessaan! Märällä lumella ja loskalla kuvio menee "tukkoon" ja pito huonompi (perstuntumalla) kuin hakkapeliitta 5:ssa. Autossani on talvirenkaaksi huono 225/45 17 rengaskoko

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Nokia rengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            oskein
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Renkaat ovat hyvät koska ne kestivät koko talven ja pito oli hyvä ensimmäiset sellaiset renkaat jotka kesti koko talven ja on vielä pintaa jäljellä. Kilometrejä tulee aika paljon .

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              JP
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Renkaat toimineet luotettavasti. Toimivat yllätyksettömästi kelissä kuin kelissä. Vetopitoa saisi omassa autossa olla vielä hivenen enemmän, josta syystä ei aivan täysiä pisteitä :)

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                mm
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Meillä on kaksi autoa. Toisessa on halppis renkaat ja toisessa hakkapeliitat. Hakkapeliitat olivat olleet jo yhden talven ja halppikset aivat uudet. Vanhat hakkapeliitat pitivät silti HUOMATTAVASTI paremmat. Hakka pelittää!!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Talvirenkaiden eliittiä

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  PekkaHaliitta
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Olen ajanut ko. renkailla paljon ja tyytyväisyys on säilynyt. Ei moitetta, ei arvuuttelua. Keliin, kuin keliin. Pelkkää ajamista! Helppo valinta!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Jukka S
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Järkyttävän hyvä pito kelissä kuin kelissä. Työautossa loistavat, mutta siviilissä arvostan vielä enemmän hiljaisuutta joten omaan valitsin kitkat.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Hakka 7

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Maketee
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Hiljaiset ja erittäin toimivat renkaat ison Audin alla!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        talvi ja kesärenkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        pete24
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ennen luotin halpaan hintaa, nyt luotan laatuun kun kerran ostin nokian kesärenkaat niin sen jälkeen tuli hankittua myös talvirenkaat. olen ollut tosi tyytyväinen pitoon. kiitos. nyt vaan on tullut ajankohtaiseksi vaihtaa renkaat.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Talventappaja

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Maister
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Mahtavasti on toimineet hakkapeliitat kovassa Suomen talvessa, SUOSITTELEN!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            TV
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Hyvän pidon omaava talvirengas.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Toimiva rengas kaikkiin talvikeleihin!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Awiwi
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Hakkapeliitta 7 ovat nyt 5 vuotta olleet käytössä ja menevät nyt vaihtoon iän puolesta. Renkaista ei ole mitään pahaa sanottavaa. Toimineet kuin unelma joka kelissä, eikä pito ole loppunut kertaakaan! Lisäksi polttoainettakin on kulunut todella vähän verrattuna huonompiin renkaisiin, eli sekin puoli on kunnossa näissä renkaissa. Nastoja ei ole irronnut lainkaan vaikka joka talvi tulee 15000 km mittariin.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Erittäin hyvä

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                akuankka
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                8 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Olen erittäin tyytyväinen ja hyvä pito ja pysyy tiellä. Huomasin sen erittäin hyvin ny näillä alkulumilla ku säät vaihtelee paljon. Ei tarvi pelätä. En kadu ostostani. Kyllä misukat voittaa 10-0!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Pitoa liukkauteen!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Jarski01
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  7 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Olen tyytyväinen Hakkapelitta 7 renkaissa erityisesti hyvään kaarrepitoon verrattuna muihin merkkeihin, aion ostaa myös toiseen autooni Hakkapelitta 7 tai Hakkapelitta 8 renkaat.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    JH
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Meillä on kahdessa autossa hakkapelitta 7 talvirenkaat . Toinen auto takavetoinen ja toinen etuvetoinen . Molemmissa olen ollut erittäin tyytyväinen renkaan toimivuuteen jossa arvostan pitoa kaikissa olosuhteissa sekä alhaista melutasoa . Uusi nasta muoto antaa erittäen hyvän pidon jäisellä tiellä sekä jarruttaessa että kiihdyttäessä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      TS
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Pitänyt tiukimmat mutkat, niin loskassa kuin jäällä ja kummallakin samanaikaisesti!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        hyvä pito

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        MP82
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        olen ajanut monta talvea samoilla kumeilla ja nastat on yhä ehjänä eikä pidossakaan ole vielä valittamista. (suosittelen)

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Huippurenkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Timppa72
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Olen käyttänyt näitä renkaita ja olen erittäin tyytyväinen!!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            JV
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Erinomainen pito ja suunta vakavuus lumella. Nastoilla pito on hyvä myös jäisissä olosuhteissa. Asfaltilla rengasmelu on muutamia kilpailojoita voimakkaampaa, ei häiritsevä. Luotettava ja kestävä rengas. Kokeus n. 10 v ajalta ja talviajoa muutama satatuhatta kilometriä. Olen ollut tyytyväinen valintaani.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Hyvä talvirengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              antikman59
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Ajan paljon maalla,pieniä huonosti aurattuja teitä .Lumipito erittäin hyvä,jäällä sivuttaispidossa hiukka puskua,mutta kaikenkaikkiaan,toimii hyvin.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Pitävät renkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                tekoeko
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Ensi vaikutelma renkaista hyvä tuntuvat pitävän hyvin ajomukavuus ja renkaiden hiljaisuus miellyttävät.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Hyvät talvirenkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Maratoonari57
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  21 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Olen ajellut kaksi talvea keskisuomessa, vielä paljon kilometrejä jäljellä

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Vesku
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ostin 2011 joulukuussa hakkapeliitta7. renkaat tarjoaa todella luottamusta,vaihteleviin talvikeleihin.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Erinomainen pito

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      MarkoR
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Hyvin pitävä ja kulutusta kestävä talvirengas. Liikkeelle lähtö ja etenemiskyky liukkaalla kiitettävää.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Loistavat talvirenkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        olle00
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Ostin toissa talvena seiskat ja vieläkin kuin uudet, pitävät tiellä kuin tauti ja mikä parasta kasit kuulemma vieläkin paremmat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          MT
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Hiljainen ja pitävä rengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            paras nastarengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★☆☆ 3/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Antonita10
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Ostin edelliseen autooni Citroen Berlingo ja aion ostaa nykyiseenkin Opel Zafira

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Erinomainen talvirengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Jounism
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              19 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Erittäin pitävä ja hiljainen rengas. Tuntuu toimivan sekä puhtaalla asfaltilla että lumella ja jäällä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                naskali
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                kulkee tasaisesti ,jaon yllätyksetön.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Sopiva rengas Suomen talveen

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Tapio
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Ostin renkaat ennen joulukuussa ja olen tyytyväinen

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Pitää tiellä

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Kuski
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Koko ajan ajan, ja nämä renkaat on pitäneet minut tiellä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Mahtavat ominaisuudet

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      DodgeFIN
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Ostin tämän kuukausi sitten ja olen todella tyytyväinen

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Paras

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        esan
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Yksinkertaisesti huippurengas........................................................

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          hiljaiset, taloudelliset

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Jantteri
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          2 talvea ajossa olleet nokian hakkapeliitta 7 -renkaat, kilometrejä n. 15 000. hyvät ajo-ominaisuudet. ainoastaan märällä jäisellä tienpinnalla vähän epävarmat.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Parhaat renkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            puijo
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            20 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Ostin renkaat viime talvena ja olen todella ollut tyytyväinen,varma valinta - Nokiaan voi aina luottaa

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Renkaan vaihto paransi ajomukavuutta.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              pamixyz
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              8 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Ostin renkaat noin kuukausi sitten. Renkaiden vaihto paransi huomattavasti auton ajokäyttäymistä aikaisempiin talvirenkaisiini verrattuna. Se ei "huoju" eikä hae vaan kulkee suoraan ja tukevasti sekä ohjaustuntuma on hyvä. Sivuttaispito on hyvä ja tiessä olevat urat eivät ohjaa kuten aikaisemmissa renkaissa kävi. Mielenkiintoista on seurata polttoaineen kulutusta vaikuttaako tämä kulutusta pienentävästi. Näin ainakin odotan käyvän rengasseoksesta johtuen.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Hyvä perusrengas.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Yukka
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                8 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Hankin nämä renkaat marraskuussa ja olen tyytyväinen pito ominaisuuksien ja äänettömälle käytölle.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  hesso
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  pitävä hyvin toimiva pakettiautossa llievästi äänekäs

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    SN
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Vaihdoin viime talvena ensimmäistä kertaa nelivetoiseen autoon ja siihen laitettiin alle Hakkapeliitta 7. Lunta kun oli etelässäkin riittävästi, niin renkaiden kyvystä sai aika hyvän kuvan. Harvoin olen mitään varsinkaan autoiluun liittyvää tuotetta kenellekään ystävälleni kehunut, mutta Hakkapeliitta 7:ää tuli kyllä muutamaan otteeseen työpaikallakin kehuttua, kun kollegat valittelivat jääneensä kinoksiin kiinni. Neliveto yhdistettynä hyvään nastarenkaaseen sopii kyllä suomalaiseen talveen.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Kulutuskestävyyttä sekä rääkkäystä

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Samu81
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Ostin HKPL7:t uutena vuoden 2011 loppupuoliskolla. Ajelin niitä suht rauhallisesti sisään sellaisen kuukauden päivät, vuoden vaihteeseen 2011/2012 saakka. Tuon jälkeen ne ovat nähneet 7 jääratapäivää kahden vuoden aikana, ja muutenkin saaneet melkoisesti lenkkaria. Sillä autona on 360hv viritetty rallitykki, Subaru Impreza WRX STI. Nastoista on lähtenyt korkeintaan 5-10 per rengas, jos sitäkään. Olen tuotteeseen sekä sen kulutuskestävyyteen erittäin tyytyväinen!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Parhaat talvirenkaani - ikinä (Hakkapeliitta 8?)

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        usgis
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Uudet seiskat tänä talvena alle...järkyttävän hyvä pito, hiljaisemmat kuin aiemmin..ei mitään valittamista...jaa kyllä sentään...ovat hintansa arvoiset, mutta "pikkuisen arvokkaat kuitenkin"...

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          MK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          eritäin hyvin rullaavat, kulutus pienenpi kuin kesärenkailla. pito huippuluokkaa kelillä kuin kelillä

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Odotin enemmän

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            jammu
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Viimetalvi oli kyllä lyhin minun muistiin. Ostin renkaat heti syksyllä ja alle laitoin vasta pohjoisen reissua varten. Kilometrejä ei kerenny tulla ku alle 2000. Olisko kyseisillä renkailla pitänyt ajaa ns. sisäänajo, joku puhui joskus mainitulla termillä. Pitäis kuulemma ajaa muutama tuhat niin renkaat alkavat pelittää kunnolla. Mielestäni renkaat ei toiminu täydellisesti. Pitoa kyllä löytyi mutta jotain jäi uupumaan, ehkä ne kilometrit olis tuonut loputkin esiin renkaista. Ihan ok renkaat.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Hyvät renkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              VWBora
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Tähän mennessä ei ole vielä niin hirveästi kertynyt kilometrejä ja on ollut pääasiassa kaupunkiajoa, mutta silti voin sanoa, että ajotuntuma on todella hyvä ja pitoakin tuntuu löytyvän (Siinä tärkein syy, miksi vaihdoin vanhojen kitkojen tilalle kunnon nastarenkaat). Rengasmelukaan ei pahemmin häiritse maantieajossa, aika hiljaiselta vaikuttavat.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Nastat renkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Pirre
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                21 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Turvallisuutta ajomukavuudesta tuumaakaan tinkimättä

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  antero
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Viime talven kahden kuukauden ajokokemuksella voin suositella Hakkapeliitta seiskaa kaikille muillekin.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Mukavat renkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    sepponiemi
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Renkaissa hyvin pitoa ja ovat aika hiljaisetkin verrattuna muihin renkaisiin - olin kaverin kyydissä samanlaisella autolla kuin itsellänikin on ja rengasmelu oli hänellä paljon kovempi

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Talvirenkaita tarvitaan!!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Repsaus
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Ostin uudet renkaat talven alussa. Mietinnässä oli myös kitkat, mutta matkat Lappiin ratkaisivat valinnan. Täällä Hämeessä olisi luultavasti pärjännyt kitkoillakin. Oulussa ja Rovaniemellä tilanne ei olisi välttämättä ollut sama.Jos ajaa 750 km pohjoiseen ja joutuu jännittämään pidon puolesta, niin matka tuntuu paljon pidemmältä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        hyvät kumit

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        timmy
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        liukkaat kelit sujui ilman mitään ongelmia ... kiitos nokia 

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Loistava talvirengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Hakki64
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Sain seiskat alle täksi talveksi ja rengas ylitti odotukseni. Hiljainen ja pitävä rengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            turvallinen talvirengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            valtsu
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Olen vuosia käyttänyt nokian talvirenkaita ,eikä valittamista ole niiden suhteen. Toimii joka kelillä erinomaisesti.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Huippurenkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Teskola
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              19 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Ostin Nokian Hakkapeliitta 7 joulukuussa 2015. Tällä hetkellä mittarissa kilometrejä noin 800 ja tyytyväisyys kasvaa päivä päivältä. Renkaiden pito on ihanteellinen, ja auton ohjattavuudessakaan en ole huomannut mitään ongelmaa. Loistovalinta :)

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                JL
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                No ne nyt vaan on niin hyvät,sivuttais pito ihan loistava.Tuote joka myy ilman markkinointia

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Onnistunut valinta

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Jore
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Ajettu tämä talvi 2012-2013. Laatu-hintasuhde hyvä!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Hyvää pitoa pienellä melulla

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    suominep
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Erittäin hyväksi osoittautuneet talvirenkaat, jotka toimivat kelissä kuin kelissä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Hyvät renkaat, hyvä pito.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Angeliqa
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      sokkona ostin uudet renkaat vain rengaskauppiaan suosituksen perusteella, pakko sanoa että olen ollut niihin todella tyytyväinen.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Hyvä hinta/laatusuhde

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        kiirekiire
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Ostin rengasliikkeen suosituksesta nämä ja ovat toimineet moitteettomasti, vaikeissakin olosuhteissa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          hyvää ja ei-niin hyvää

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          biscuit03
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          20 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Vajaan kuukauden ovat olleet alla. Olisin ostanut Hakka 8:t, mutta silloin ei ollut saatavissa autooni sopivaa kokoa (185x65x15). Hyvää: Rengasmelu on pienempi kuin Nokian kesärenkailla, huippua. Nastat eivät rapise kuivalla tiellä läheskään yhtä paljon kuin entisissä nastarenkaissa. Hakka-Turva. Huonoa: loskaisella tiellä sivuttaispito on huono. Hinta-laatu -suhde lienee kohdallaan, vaikka oikeasti sen voi arvioida vasta sitten, kun näkee, kuinka renkaat kestävät ja pysyvätkö nastat.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            testi vasta alusss

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            PasiN
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            8 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Hieman äänekäs mutta pitoa löytyy. Alla vasta muutamia viikkoja.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Paras ja yllättävän hiljainen pistäväksi renkaaksi

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Jutasa59
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              7 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Ostin jo toisen Hkpl 7 sarjan. Ne sopivat erinomaisesti MB w204 200Cdi automaattiin. Kestävyys yllätti positiivisesti.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                jmas
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Kolmas talvi edessä Nokian Hakkapeliitta 7:lla. Olen ollut varsin tyytyväinen renkaiden pitoon, joka on korostunut erityisesti eritasoliittymissä suuremmillakin nopeuksilla pitoa on löytynyt. Talvikausien jälkeen tarkastellessa renkaita on nastat pysynyt paremmin kuin kilpailijan tuotteessa vastaavissa premium luokan renkaissa. Paljaalla asfaltilla ajettaessa rengasmelu on lähinnä nastojen rapinaa. Kokonaisuutena voin suositella renkaita muillekkin. Toki aina on kehitettävää. Kiusallisena koen, että renkaat keräävät varsin herkästi pieniä kiviä jotka irrotessa ajon aikana saattaa rikkoutua takana tulevan ikkuna.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  hyvät ominaisuudet

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  jukkisvaan
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Tälläisenä talvena olen todella tyytyväinen hkpl 7 -renkaisiini

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Ripahi
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Uskottavava, luottamusta herättävä ulkonäkö. Toimii kaikilla alustoilla ja keleillä ja on paljaalla kestopäällysteellä uskomattoman hiljainen. Tämä on rengas minun makuuni.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      hyvä ja hiljainen

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      volvo40
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Todella tytyväinen, Nämä renkaat ostan myös seuravaksi.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        AU
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Yhden talven kokemuksella täyttää talvirenkaille asetetun tavoitteen.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          jämäkkä
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          kokemus ohjaa,ajelen syksyn märkäkelit uusilla nokian kesärenkailla.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Huippu pitoa pohjolaan!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ford79
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Kahdessa autossa kokeiltu ja varmasti tulee seuraavaankin HKPL 7.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Erinomainen talvirengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Volvov70ukkeli58
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Pitoa löytyy yllättävissäkin tilanteissa. Erinomainen rengas.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Mahtavat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                epe76
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Olen todella tyytyväinen näihin renkaisiin ja käytän tulevaisuudessakin.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Kehitetty aidoissa talvioloissa

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Hansu
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Verrokkirenkaat Nokian Hakkapeliitta 2 alkoivat olla vaihtokunnossa, joten tilalle pitävämmät Hakkapeliitta 8:t.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Tampereemmiäs
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Haihdoin Hakka 4:sta Hakka 7:aan kevättalvella, kokemusta ei vielä kovin mittavasti ole, mutta pito tuntuu ainakin uutena lumessa oivalliselta. Täällä Tampereellahan on luovuttu väylien talvikunnossapidosta, joten Hakkapeliitoille on selkeä tilaus. Melutasokaan ei liiemmin häirinnyt.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Täydelliset

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      BWM116D
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      8 viikkoa ja 8 tuhatta km metriä. Pitävät, helpot ajaa ja ennen kaikkea hiljaiset.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Erinomaiset renkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Risto
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Hakkapeliitta 7 ovat erinomaiset renkaat mihin voit luottaa säässä kuin säässä. Olen käyttänyt jo 25 vuotta Nokialaisia ja aina vaan olen yhtä tyytyväinen jossen jopa vielä vaan tyytyväisempi valintaani.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Hyvät renkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          kulaus
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Tänä talvena liukas keli ei haitannut matkantekoa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Hyvin toimiva nastarengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Markus948
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Viime talvi ajettuna Connectilla ja nastat hyvin pysyneet. Sivuteillä paljon ajettu ja pito on ollut hyvä sekä kiihdytyksissä että jarrutuksissa. Erittäin suositeltavat renkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Erittäin hyvä talvirengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Ode123
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              8 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Hyvä ostos. Nämä ovat hiljaiset ja pitävät renkaat! Olen aina ostanut Nokian Hakkapeliitta-renkaita ja ikinä ei ole ollut valittamista. Hyvät ajo-ominaisuudet ja nastat pysyy paikoillaan talvesta toiseen.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                pentso
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                jäällä,lumella kaikkein paras.222.1 ajoin jäällä eritt hyvä.suosittelen

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Jami
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Näillä renkailla niin työ- kuin vapaa-ajankin ajot sujuvat nautittavan hiljaisesti! Samalla ajamista hallitsee turvallisuuden tunne ja täysi luottamus renkaiden pitoon!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Pito mahtava -nastojen pysyminen ei

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    co2driver
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Kolme talvea ajetut 7 pitivät mainiosti vielä toisen talven, vaikka nastoja oli heti ekana kautena lähtenyt aika paljon... Nyt tuntuu että luistoa on kuin Mietaan suksissa aikanaan. Eli hommaan kyllä 7 alla ensi talveksi taas :)

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Hyvä pito

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      tommid
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Accordissa erittäin hyvin toimiva rengas. Hyvä pito ja suuntavakaus.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        POK
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Toimii hyvin näin syksykeleillä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Parasta talvipitoa

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          RWD3
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Kaksi talvea takana näillä renkailla, ja nämä ovat selvästi parhaat nastarenkaat, joilla olen tähän mennessä ajanut. Toimivat hienosti lumella, mutta jääpito on se, joka jaksaa hämmästyttää kerrasta toiseen ja on vaikeaa kuvitella miten mikään rengas voisi enää tämän paremmin toimia jäisellä tiellä. Renkaan ote liukkaaseen tienpintaan on erittäin vakuuttava ja sen voi aistia hyvänä ohjaustarkkuutena ja suuntavakautena huonollakin kelillä. Ainoa puoli, jossa mielestäni olisi parannettavaa ovat paljaan asvaltin ominaisuudet, sillä niissä olosuhteissa rengas tuntuu hieman vetelältä. Kun keli huononee, tämä rengas paranee! Toivottavasti näitä valmistetaan jatkossakin Suomessa, sillä jos parhaassa talvirenkaassa lukee "Made in Russia", valitsen kyllä autooni ne toiseksi parhaat renkaat.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ram
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            mielettömät renkaat olen ajanut kaverin autolla saisinpa sellaiset

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Parasta!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              nosa
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Ostin nämä renkaat pari vuotta sitten ja ne toimii tänäkin päivänä yhtä hyvin, olen hyvinkin tyytyväinen tähän suomalaiseen huippu laatuun.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Hyvät ominaisuudet ,hiljaiset

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Risto1207
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Olen ollut tyytyväinen ajanut koko talven näillä uusilla renkailla.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Luotettavat talvirenkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  seija
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Talven ajokokemuksen jälkeen olen hyvin tyytyväinen Hakkapeliittarenkaisiin

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Aspen
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Minulla on käytössä sekä nastalliset että nastattomat Hakkapeliitat. Molempiin olen ollut tyytyväinen. Nastattomiin jopa tyytyväisempi. Johtunee olosuhteista, missä pääasiassa jan.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Luotettava talvirengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Leo70
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Autooni tuli talvirenkaina Hakkapeliitta seiskat. Toimivat oikein hyvin talvikelissä. Oleellisinta on, että renkaissa on hyvä pito sekä ne toimivat yllätyksettömästi kaikissa talviolosuhteissa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Huippu

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Mapsu33
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Ihan huiput mitä sain kun ovat vielä kotimainen erä

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Hyvä kokonaisuus

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Kaleviha
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Ostin jo toiset seiskat puolen vuoden sisään, ensin vaimon, ja 2 vkoa sitten omaan uuteen autooni. Kokemukset ovat hyvät kaikilla keleillä

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ihan jees!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            opppp
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            olen todella tyytyväinen nokian Hakkapeliitta 7 renkaisiin

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              No eipä olis...

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Sude
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              uskonut sitä kehitystä mitä Nokian renkaat sai aikaseks 5;sta 7;aan!!Ostin heti 7:t kun ne tuli markkinoille ja täytyy kyllä sanoa, että toimivat.Innolla odotan jo saavani alle uudet 8:t

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                pitoa riittää

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ode27
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                hakkapeliitat alla turvallista ajaa pohjoisen kaljamilla

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Kyllä pärjää.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ReidetTilttaa
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  22 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Ajellut Hakkapeliitta 7:lla pari talvea ja meno on ollut mutkatonta eikä pulaan ole joutunut millään kelillä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Ei valittamista

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Haljo
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    21 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Kolmatta talvea ajellaan näillä renkailla, eikä valittamisen aihetta ole tullut vastaan. Pitävät edelleenkin liukkaallakin suht hyvin ja ovat hyvin hiljaiset.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Hyvät renkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ANSO
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Talvirenkaiden ajettavuus ja hiljaisuus ovat hyvät

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Hyvä pito

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        pikku59
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Talven keskellä tuli ostettua uudet nastarenkaat ja myyjä kehui ei kyllä turhaan,pitoa löytyy ja lähtö helppoa isolla takavetoisella autolla

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Paras nastarengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Feroza
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Vanhassa Daihatsu Ferozassani on nämä renkaat alla kolmatta talvea ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Renkaat eivät ole liian meluisat. Pitoa löytyy hyvinkin riittävästi jopa jäällä ja metsässä. Normaali ajossa ei jää liiaksi sutimaan, ellei tarkoituksella. Kalliit oli, mutta parhaasta voi maksaa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            pekka
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            pitävät ja hiljaiset,voi luottaa!!!!!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Kelpo talviremgas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              eki111
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Kivat renkaat ajella. Hyvä pito lumessa ja jäällä. nastarenkaaksi melko hiljainen.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                JJ
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Aina Hakkapeliitat alla kun mahdollista.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  arduaen
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Jäällä ja lumella jäätävän hyvä. Omassa vw borassa on helppo hahmottaa koska on liukasta/ ajaa liian lujaa. Takapaa alkaa pikku pikku hiljaa luistaa sivulle tai toiselle, hallinnassa on ja pysyy. Ja jos leikkiin päätät ryhtyä sä todella yllätyt: on hauskaa mennä luisussa ja pitää auto hanskassa :) Nasta pysyivät hyvin ajotapaan nähden hyvin tallessa toki ne on pyörähtynyt 90°, mutta pääasia että ovat tallessa. 56tkm Kestivä heidän elämäntarinasa. Täksi talveksi pitää kyllä jo uudet hommata. vesisade keliltä tulee miinusta. veltot ja ei oikein pitoa muutenkaan. Tuntuu melkein että lumella on parempi pito kuin märällä asfaltilla. Toki loogisuus säilyy siitä +.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Hyvät ajo-ominaisuudet

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ansku28
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Hyvät ajo-ominaisuudet eikä rengasmelukaan kuulu pahasti auton sisälle.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Huippurenkaat

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Jarski
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Äänettömät huippurenkaat! Hyvät pito-ominaisuudet!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        aurinko77
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        täydet pisteet

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Huippu rengas

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          platsjp
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Erittän hyvä pito ja todellahiljainen nastarengas, ajotuntuma todella hyvä. Todella tyytyväinen olen.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Mahtavat renkaat :)

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Jamse
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Talveksi alle uudet hakat ja ovat olleen aivan mainiot renkaat ominaisuuksiltaan.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Hakka7 arvostelu

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              juhu
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Joulukuussa ostin ja olen ollut tyytyväinen. Ohjaustuntuma ehkä aavistuksen kevyt ainakin uutena.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Lumella tai jäällä, ihan miten vaan

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Olma
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Ensimmäinen talvi alla Hakkaseiskat ja kyllä tämän jälkeen tietää, millainen on laaturengas. Vaikeimmatkin kelit tuntuvat siedettäviltä näillä renkailla. Yksinkertaisesti kyseessä renkaat, joihin voi luottaa. Eivät yllätä missään tilanteessa!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Hyvät kumitossut

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  ★★★★★ 5/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Java
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  2 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Kaksi talvea takana, pitoa löytyy joka ääritilanteeseen. Läheltäpiti tilanteissa rengas on osoittanut kyllä kyntensä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Hyvältä tuntuu ajossa

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Lapinpelle
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    8 kuukautta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Renkaat ovat olleet alla vajaan kuukauden, mutta vain viikonloppuisin olen ajanut. Ajotuntuma ja ohjautuvuus toimii hyvin, liukkaalla kelillä en ole vielä uusilla renkailla ajanut.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Oliko tämä arvio hyödyllinen?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      ★★★★☆ 4/5
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      VS
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      4 vuotta sitten
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Nastat ovat kyllä lujasti kiinni renkaassa, eivät lähde helpposti irti.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Oliko tämä arvio hyödyllinen?