Talviteillä ajetaan yhä vähemmillä nastoilla – Vaarantuuko turvallisuus?

Useista tulevaksi talveksi ostetuista nastarenkaista löytyy entistä vähemmän nastoja. Muutoksella yritetään vähentää tien kulumista, mutta voiko muutos johtaa liukasteluun liikenteessä?

Tuore lakimuutos määrää, että heinäkuun alusta valmistetuissa renkaissa pitää olla entistä vähemmän nastoja tai renkaan tietä kuluttavan vaikutuksen tulee pysyä tiukoissa rajoissa. Rengasvalmistajien mukaan liikenneturvallisuus ei muutoksesta kärsi. Päinvastoin, se saattaa jopa parantua.

– Nastan sijoittelulla ja muodolla sekä renkaan kumiseoksella ja kuvioinnilla pystytään takaamaan se, että nastarenkaat ovat vähintään yhtä turvallisia kuin ennenkin, vahvistaa teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri Nokian Renkailta.

Joissakin uusissa nastarenkaissa on nastojen määrää jopa lisätty. Tämä on täysin sallittua, jos testillä voidaan osoittaa, että rengas kuluttaa tietä yhtä vähän tai vähemmän kuin pienemmän nastamäärän rengas.

– Nastateknologia on kehittynyt huimasti. Pelkästään nastan koon ja painon pieneneminen on vähentänyt tienkulumaa merkittävästi. Myös nastan kiinnityksellä ja muodolla vaikutetaan tien kulumiseen. Uuden lain mukaiset nastarenkaat kuluttavat tietä jopa neljänneksen aikaisempaa vähemmän, Morri kertoo.

Kaupunkiajo ei tarkoita vain sulia teitä

Moni autoilija tuntuu ajattelevan, että kaupunkiolosuhteissa ei ole niin merkitystä, ovatko alla nastat vai kitkat. Usein kuitenkin unohdetaan, että renkaiden turvallisuuteen vaikuttaa niin kuljettajan kokemus kuin kelin vaihtelevuuskin.

– Harva ajaa vain sulilla teillä. Liukkaalla jäällä 50 kilometrin tuntivauhdilla nastallisen ja nastattoman renkaan jarrutusmatkan väli on noin 15 metriä. Se on aika huima ero, toteaa Nokian Renkaiden Morri.

Morri ihmetteleekin keväistä keskustelua nastarenkaiden rajoittamisesta talviliikenteessä.

– Kaikilla tulisi olla vapaus valita juuri itselleen sopiva rengastyyppi. Suomen oloissa nastarengas on turvallisin vaihtoehto myös kaupunkiajossa, missä talvikeli monesti sahaa nollan tuntumassa. Nastarengas parantaa myös kitkarenkaan pitävyyttä tiellä, kun nastat karhentavat tienpintaa.

Paremmat renkaat taakse myös kesken talven

Renkaiden turvallisuuteen ja pitkäikäisyyteen vaikuttaa olennaisesti myös niiden oikea käyttö. Kaikki lähtee rengaspaineiden tarkistamisesta. Talvirenkaissa paineet ovat aina hieman korkeammat kuin kesärenkaissa. Jos talvirengaspainesuositusta ei ole annettu, suositus on käyttää talvirenkaissa kesäpainesuositusta 0,2 baria korkeampaa painetta. Myös renkaiden kierrätys akselilta toiselle on syytä muistaa.

– Paremmat renkaat tulee aina asentaa taakse. Renkaita kannattaa kierrättää myös kesken kauden, koska liukkailla keleillä muun muassa ajonvakautusjärjestelmä kuluttaa takarenkaita enemmän, vinkkaa Vianorin Porin toimipisteen päällikkö Ilkka Isoviita.

Turvallisempaa ja vihreämpää liikkumista

Tinkimätön sitoutuminen ihmisten turvalliseen ja ympäristöystävälliseen liikkumiseen ohjaa Nokian Renkaita.

Lataa infoesite