Menu

Hakka-turva asiakastarina

Kari löysi Nokian Renkailta luottorenkaat aktiiviseen ajoon.

Katso video

Suomen Fujitsun kehityspäällikkö Kari Aho ajaa vuosittain jopa 40 000 kilometriä. Ajoa kertyy niin töissä kuin vapaa-ajalla perheen kanssa. Rengasvalinnoissa Kari on luottanut Nokian Renkaisiin jo vuosikymmenien ajan. Renkaissaan Kari arvostaa hiljaisuutta, suuntavakautta ja turvallisuutta. Hakka-turva -palvelu takasi perheelle nopean avun, kun rengasrikko yllätti lomamatkalta palatessa. Karin perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta. Tikkurilassa asuva perhe matkustelee paljon yhdessä.

– Ajelemme perheen kanssa kotimaassa ja lähiseudulla, esimerkiksi Baltian maissa. Tämänhetkinen autoni on Škoda Suberb 2009. Olen ajanut autolla jo 267 000 kilometriä. Vuosittain ajelen jopa 40 000 kilometriä. Olen Fujitsulla kehityspäällikönä, ja meillä on konttoreita ympäri Suomen. Ajan työajoja jonkin verran, Kari kertoo. Alun perin Kari on kotoisin Rovaniemeltä, jossa mies jo nuorena oppi talviajot. Nyt Kari on asunut pääkaupunkiseudulla jo 30 vuotta. Kari on tottunut monenlaisiin ajo-olosuhteisiin. – Töihin on mentävä aina, olipa sade tai tuisku!

 

"Töihin on mentävä aina, olipa sade tai tuisku!"
Kari Aho

NOKIAN RENKAAT ALLA JO VUOSIKYMMENIEN AJAN

Nokian Renkaat ovat tulleet Karille tutuksi jo vuosikymmeniä sitten. – Voi olla, että minulla joskus oli toisen merkkiset renkaat autossa, mutta viime vuosikymmenet minulla on ollut vain Nokian Renkaiden tuotteita. Tällä hetkellä minulla on talvirenkaina Nokian Hakkapeliitta 8 –renkaat. Ensi viikolla olen menossa laittamaan uudet samanlaiset autooni. Uusin renkaat turvallisuuden vuoksi. Näillä renkailla on ajettu paljon, Kari tuumaa.

Myös kesärenkaissaan Kari on suosinut Nokian Renkaita. Aiemmin hänellä oli autossaan Nokian Hakka Bluet, mutta keväällä 2016 hän uusi myös kesärenkaat. – Ostin Nokian Hakka Green 2 –renkaat Tikkurilan Renkaasta. Siellä kerrottiin, että nämä kakkoset ovat vielä edellistäkin hiljaisemmat, ja se upposi minuun. Nokialainen oli selkeä valinta, Kari perustelee. Kari arvostaa renkaissaan kotimaisuutta ja turvallisuutta. – Luotan renkaisiini, kun tiedän, että ne on täällä testattu. Työajoissa minulla on tärkeää renkaiden suuntavakaus ja hiljaisuus. Renkaat ovat turvalliset sateella. Minusta tuntuu, että renkailla pääsee hyvin eteenpäin, ne pitävät säällä kuin säällä, eivätkä melua, Kari kiittelee.

"Minusta tuntuu, että renkailla pääsee hyvin eteenpäin, ne pitävät säällä kuin säällä, eivätkä melua."
Kari Aho

RENGAS RIKKI – PERHE TAKSILLA KOTIIN

Kari tutustui Hakka-turva -palveluun jo rengasliikkeessä. – Se on hyvä lisäturva renkaille, ja palveluun rekisteröityminen on helppoa ja tapahtuu muutamassa minuutissa. Tietysti sitä aina toivoo, ettei joutuisi sellaiseen tilanteeseen, jossa palvelua tarvitsisi käyttää, Kari toteaa. Ahot olivat viettämässä kesälomaa Tallinnassa heinäkuussa ja saapuivat Suomeen laivalla. Matkan viimeisellä osuudella Länsisatamasta Tikkurilaan perhe huomasi, ettei auto käyttäydy kuten tavallisesti.

– Pysähdyin katsomaan ja huomasin, että rengas on tyhjä. Tiesin heti, mitä tehdä, sillä matkapuhelimessani oli tallennettuna Hakka-turvan numero. Oli lauantai-ilta, mutta sieltä vastattiin heti. Lapsilla ja vaimollani oli jo kiire kotiin, joten he pääsivät lähtemään taksilla. Minä jäin puoleksi tunniksi odottamaan apua, eikä se haitannut minua, Kari kertoo. Apu saapui, ja pian huomattiin, että renkaan oli rikkonut iso metallinpala. Rikkoutuneen renkaan tilalle vaihdettiin varapyörä, ja seuraavana maanantaina Kari meni uusimaan uuden renkaan autoonsa. – Perhe pääsi taksilla kotiin, ja rengas vaihdettiin uuteen. Palvelu on siinä mielessä todella hyvä! Hakka-turva on suuri hyöty, ja kokemus oli upea, Kari päättää.