Olet kohdassa: Yritys- ja sijoittajatieto / Ympäristö/EHSQ / Nokian Renkaat ja ilmastonmuutos / Ympäristön huomioiminen tuotekehityksessä
« Takaisin
Kestävää turvallisuutta ympäristö huomioiden
Kestävää turvallisuutta
ympäristö huomioiden
Nokian Renkaiden tuotekehityksen perusperiaatteena on kehittää renkaita pohjoisen vaativiin olosuhteisiin. Kehitystyötä ohjaa kestävän turvallisuuden periaate: Turvallisten ominaisuuksien tulee säilyä renkaassa lähes muuttumattomina renkaan vanhentuessa ja kuluessa. Tavoitteena on lisäksi vähentää renkaiden aiheuttamaa polttoaineen kulutusta ja melua sekä tien ja renkaan kulumista.
Turvallisuus merkitsee myös ympäristöystävällisten tuotteiden ja tuotantoteknologian kehittämistä. Yhtiö on ollut rengasalan edelläkävijä kehittämässä tuotteita, joiden valmistuksessa käytetään mahdollisimman haitattomia kemikaaleja. Vuoden 2010 alussa voimaan tuleva EU:n direktiivi edellyttää korkea-aromaattisten öljyjen käytön lopettamista renkaiden valmistuksessa. Nokian Renkaat on pystynyt luopumaan useimmista myrkyllisistä aineista jo kymmenisen vuotta sitten ja haitallisten, korkea-aromaattisten öljyjen käyttö lopetettiin Nokian tehtaalla kokonaan vuoden 2004 lopussa. Nykyään Nokian Renkailla ei käytetä myrkyllisiä tai karsinogeenisia kemikaaleja. Yhtiö on esimerkillään nopeuttanut puhdistettujen, matala-aromaattisten öljyjen käyttöä renkaiden valmistuksessa Euroopassa.
Renkaan käytön aikaisista ympäristövaikutuksista merkittävin on ajoneuvon polttoaineen kulutus. Polttoaineen kulutusta vähentämällä voidaan vähentää ilmakehään pääsevien kasvihuonekaasujen määrää. Nokian Renkaat on onnistunut määrätietoisella ja pitkäjänteisellä tuotekehityksellään edelleen pienentämään uusien renkaiden vierinvastusta. Henkilöauton talvirenkaiden vierinvastus on nykyään keskimäärin alhaisempi kuin kesärenkaiden. Tämä on saatu aikaan muun muassa kehittämällä pintakuviointia sekä pintakumin sekoituksia.
Yhtiö panostaa jatkuvasti myös renkaista aiheutuvan melun pienentämiseen. Ohiajomelun pienentämisellä lisätään yleistä viihtyvyyttä. Ohjaamomelun on todettu vaikuttavan kuljettajan vireystilaan, joka puolestaan vaikuttaa liikenneturvallisuuteen. Renkaista aiheutuvan ohjaamomelun pienentämisellä voidaan siis lisätä liikenneturvallisuutta.








