Yhteiskuntavastuu
Yritysvastuu ja ympäristö
Nokian Renkaille hyvä yrityskansalaisuus on kunnia-asia. Yhteiskuntavastuullisena yrityksenä huolehdimme siitä, että emme toimillamme vahingoita luontoa ja ihmistä, vaan tavoittelemme näiden hyvinvoinnin edistämistä. Korostamme tuotteidemme laatua ja turvallisuutta, ja toimimme ympäristöasioissa edelläkävijänä alallamme. 0-tapaturma –ajattelulla pyrimme tukemaan työntekijöidemme työhyvinvointia. Viranomaisvaatimusten täyttämisen lisäksi haluamme ennakoida kaikkien sidosryhmiemme odotuksia ja kehittää toimintaamme oma-ehtoisesti.
Ympäristöasioissa vastuullisuus merkitsee turvallisia ja ympäristölle ystävällisiä tuotteita sekä tehokkaita ja alan parhaita tuotantoprosesseja. Tuotteiden elinkaariajattelun mukaisesti Nokian Renkaat kiinnittää huomiota ympäristönäkökohtiin jo raaka-aineiden hankintavaiheessa sekä tuotteiden suunnittelussa. Yritys huolehtii omalta osaltaan myös renkaiden hyötykäytöstä. Nokian Renkaat on mukana Suomen Rengaskierrätys Oy:ssä, joka keskitetysti hoitaa käytettyjen renkaiden keräyksen ja hyötykäytön valtakunnallisesti.
Nokian Renkaat on ympäristö- ja turvallisuustoimissaan pääosin pystynyt toteuttamaan jatkuvan parantamisen periaatetta EU:n EMAS (Eco-Management and Audit Scheme) -asetuksen, kansainvälisen ympäristöjärjestelmästandardin ISO 14001 ja turvallisuusjohtamisen periaatteita käsittelevän asetuksen 59/1999 mukaisesti. Lainsäädännön tiukentumisesta huolimatta päästöt ovat pysyneet sallituissa rajoissa ja tehtaan aiheuttamat hajuhaitat pysyivät hallinnassa. Meluhaittoja ei ole todettu. VOC-päästöjen osalta kokonaispäästöjä on pystytty vähentämään huomattavasti, mutta ao. direktiivin toteuttamiseen liittyy vielä kehityshaasteita.
Prosessien kehityksessä korostetaan jätemäärien vähentämistä ja painotetaan sitä tavoittelevien projektien merkitystä. Syntyvä jäte hyödynnetään tehokkaasti kierrättämällä se uudelleen takaisin tuotantoprosessiin ja lopullisen ulos toimitetun jätteen osalta pyritään korkeaan hyötykäyttöasteeseen. Tässä onkin saavutettu erinomaisia tuloksia.
Ympäristön ja turvallisuuden arvostaminen kuuluvat luonnollisena osana Nokian Renkaiden valitsemaan kestävän turvallisuuden tuotekehitysfilosofiaan. Esimerkiksi renkaiden ajoturvallisuutta on pystytty jatkuvasti parantamaan kehitystyön tuloksena, ja vierinvastuksen kehittämisellä on edistetty tuotteen ympäristö-
ystävällisyyttä huomattavasti. Samaan aikaan pitkäjänteinen kehitystyö turvallisempien ja ympäristöystävällisempien kemikaalien löytämiseksi on mahdollistanut sen, että omassa tuotannossa on pystytty luopumaan kaikista myrkyllisiksi (T, T+) luokitelluista aineista, tiettävästi ainoana toimijana alalla. Tuotteiden laadun takeena ovat Nokian ja Vsevolozhskin tehtaiden yhteiset ISO 14001 ja ISO 9001 sertifikaatit.
Yrityksen sisäiset tapaturmat ovat vähentyneet, mutta 0-tapaturmatavoitteen saavuttamiseksi on vielä tehtävä työtä. Vianorin toiminnoissa on korostettu renkaiden paineistukseen liittyvää työturvallisuutta. Suomen Vianor oli edelläkävijä hankkeessa, josta kehittyi ensimmäinen toimialakohtainen työturvallisuuskortti - Rengasturvallisuuskortti. Vsevolozhskin tehtaan osalta työsuojelulle luotiin hyvät lähtökohdat uuden tehdasrakennuksen ja länsimaisten huippulaatuisten koneiden avulla.


