Nokian Renkaat - pohjoisten olojen erikoisosaaja
Nokian Renkaat - Pohjoisten olojen erikoisosaaja
Nokian Renkaat keskittyy ainoana rengasvalmistajana maailmassa tuotteisiin ja palveluihin, jotka helpottavat ihmisten turvallista liikkumista pohjoisissa olosuhteissa. Innovatiivisia renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin markkinoidaan pääosin alueilla, joissa on lunta, metsää ja vuodenaikojen vaihtelusta johtuvat vaativat ajo-olosuhteet. Yhtiö kehittää tuotteitaan tavoitteenaan kestävä turvallisuus ja ympäristöystävällisyys tuotteen koko elinkaaren ajan. Yhtiön liikevaihto vuonna 2009 oli 798,5 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä vuoden lopussa noin 3 300. Nokian Renkaiden osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.
Myynti ja jakelu:
Tuotteet myydään pääasiassa jälkimarkkinoille. Konsernin omat myyntiyhtiöt toimivat Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, Sveitsissä, Venäjällä, Ukrainassa, Kazakstanissa, Tsekin tasavallassa, USA:ssa ja Valko-Venäjällä. Muissa maissa tuotteiden myynnistä huolehtivat maahantuojat, joilla on rajoitettu tai yhden brändin toimintaperiaate. Konserniin kuuluu Vianor-rengasketju, joka tekee tukku- tai vähittäiskauppaa Nokian Renkaiden päämarkkinoilla. Muut jakeluportaan asiakkaat ovat sitoutuneet pitkäaikaisiin sopimuksiin ja rakentavat Nokianbrändiä kumppanuusperiaatteella. Tärkeitä asiakasryhmiä ovat myös pitkäaikaista tuotekehitysyhteistyötä tekevät ensiasennusasiakkaat sekä renkaiden loppukäyttäjät.
Palvelu ja prosessit:
Interaktiiviset ja läpinäkyvät prosessit, jotka palvelevat asiakkaita ja tuotteiden loppukäyttäjiä erityisesti sesongin aikana: sesonginhallintajärjestelmät, 24 tunnin toimitukset, valmiit rengas–vannepaketit autoliikkeille ja rengashotellit.
Tuotantolaitokset:
Ydintuotteet valmistetaan yhtiön omissa tehtaissa Nokialla Suomessa ja Vsevolozhskissa Venäjällä. Osa tuotteista valmistetaan sopimusvalmistuksena tehtaissa, joiden laatutaso vastaa Nokian Renkaiden korkeita vaatimuksia.
Historia:
Nokian Renkaat Oyj on vuonna 1988 perustettu yhtiö, joka listautui Helsingin Arvopaperipörssiin vuonna 1995. Yhtiön juuret ulottuvat vuoteen 1898, jolloin perustettiin Suomen Gummitehdas Oy. Henkilöautonrenkaiden valmistus alkoi vuonna 1932 ja maailman ensimmäinen talvirengas valmistui vuonna 1934. Yhtiön tunnetuin tuotemerkki, Nokian Hakkapeliitta, tuli tuotantoon vuonna 1936.





