melu
Hiljaisilla renkailla
meluntorjuntatalkoisiin
Melun väheneminen vaikuttaa merkittävästi asumis- ja matkustusmukavuuteen ja hyvinvointiin. Noin puoli miljoonaa suomalaista joutuu kärsimään päivittäin liikenteen aiheuttamasta melusta. Ympäristöministeriön arvion mukaan liikennemelun aiheuttamat yhteiskuntataloudelliset kustannukset ovat 250-700 miljoonaa euroa vuodessa.
Mistä liikennemelu koostuu?
Auton kokonaismelu koostuu pääosin liikkeestä aiheutuvasta ilmavirrasta, moottorin käymisäänestä ja renkaiden kosketuksesta tienpintaan.Renkaiden osuuteen kokonaismelusta eli rengasmeluun vaikuttavat sääolot renkaan käytön aikana, ajonopeus sekä merkittävimmin tien päällyste. Henkilöautoilla renkaan ja tien kosketuksesta syntyvä vierintämelu ylittää moottorimelun tason, kun nopeus nousee yli 40 km/t. Liikenteen melupäästöjen alentamisessa juuri vierintämelu ja siihen vaikuttavien hiljaisten päällysteiden ja renkaiden kehitystyö nousee ensisijaiseksi.
Miten Nokian Renkaat vähentää liikennemelua?
Nokian Renkaat osallistuu meluntorjuntatalkoisiin huomioimalla renkaan hiljaisuuden luontevana osana renkaiden kehittämistyötä. Renkaan melun voimakkuus riippuu monista tekijöistä, joten huomiota on kiinnitettävä monipuolisesti erilaisiin renkaan ominaisuuksiin kuten pintakuvioon, rakenteeseen ja materiaaleihin, lähinnä kumisekoituksiin.Hiljaisten renkaiden kehittäminen vaatii runsaasti testaamista. Nokian Renkaiden Nokian testikeskuksen varusteluun kuuluu ohiajomelun mittausyksikkö, jonka avulla mitataan ohiajomelun tasoa. Mittaustulosten tulee alittaa normiarvot, jotta rengas voidaan hyväksyä. Sisämelun mittaus kertoo yksiselitteisesti renkaiden aiheuttaman sisämelun desibeliarvon. Tietoa täydentää testikuljettajan oma arviointi.
Melun vähentäminen lisää turvallisuutta
Ohiajomelun pienentämisellä lisätään yleistä viihtyvyyttä. Ohjaamomelun on puolestaan todettu vaikuttavan kuljettajan vireystilaan, joka taas vaikuttaa liikenneturvallisuuteen. Renkaista aiheutuvan ohjaamomelun pienentämisellä voidaan siis lisätä liikenneturvallisuutta.
Rengasmelu on polttoaineenkulutuksen lisäksi toiseksi merkittävin
renkaan käytön aikainen ympäristövaikutus. Millaisilla renkailla sinä ajat?
Hiljaisuusinnovaatioita








